• Ennallistaminen palauttaa rämeelle rahkasammalet, lakat ja tupasvillat

    Täysin luonnontilaiseksi suo ei kuitenkaan ojien tukkimisella muutu.
    Tilaajalle
    Tornator tukki viime viikolla 20 hehtaarin laajuisen rämeen ojat Pieksämäen Paltasella. Veden pinnan nousu palauttaa suon lähelle luonnontilaa.
    Tornator tukki viime viikolla 20 hehtaarin laajuisen rämeen ojat Pieksämäen Paltasella. Veden pinnan nousu palauttaa suon lähelle luonnontilaa. Kuva: Petteri Kivimäki
    Metsä|Metsänhoito
    3.11.202208:11
    Jarmo Palokallio

    Alussa oli suo, kuokka ja rukiista ja läskistä voimansa saanut ojankaivaja. Sitten työhön valjastettiin koneet. Nyt samoja soita palautetaan alkutilaan ojia tukkimalla.

    Ojitusinto oli kiivaimmillaan 1960- ja 1970-luvuilla. Soista ojitettiin viitisen miljoonaa hehtaaria eli noin puolet, millä saatiin metsät kovaan kasvuun.

    Jälkikäteen on myönnetty, että ojitusinto johti myös ylilyönteihin ja virheisiin.

    Nykyään soilla törmääkin koneisiin, jotka tukkivat aiemmin vaivalla kaivettuja ojia. Tavoitteena on, että pohjaveden pinnan nosto palauttaa suot vähitellen lähelle alkutilannetta.

    Ennallistamisessa pisimmällä ovat Metsähallitus ja muut suuret metsänomistajat. Maan suurimman yksityismetsien omistajan Tornatorin ennallistamistavoite on 3 000 hehtaaria 10 vuodessa.

    Viime viikon perjantaina kaivuri tukki ojia Pieksämäen suunnalla. Tornatorin ennallistamiskohteena oli 20 hehtaarin laajuinen huonokasvuinen räme, joka oli ojitettu noin 50 vuotta sitten.

    ”Tämä ei ole heikkokasvuisimpia ennallistamiskohteitamme. Suo on kuitenkin kylpyammeen muotoinen, joten sen kunnostusojitus olisi ollut vaikeaa”, kertoo luonnonhoidon asiantuntija Rauli Perkiö.

    Tärkein peruste ennallistamisen puolesta oli suon sijainti matalien vesistöjen lähellä. Kunnostusojitetun suon valumat olisivat olleet huomattavia tulva-aikoina.

    ”Vaikka monimuotoisuus ja vesistönsuojelu ovat tärkeitä perusteita ennallistamiskohteiden valinnassa, katsomme samalla, ettei puuntuotannossa hävitä aivan älyttömästi”, Perkiö sanoo.

    Perkiön mukaan kohteiden valintaan vaikuttaa myös ympäristö. Kaikkia kohteita ei pysty ennallistamaan, koska niiden veden pinnan nostosta aiheutuisi haittaa ympäristölle.

    Pieksämäellä perjantaina ennallistettu kohde oli ympäristövaikutusten osalta ihanteellinen.

    Kyseessä oli erillissuo, josta oli vielä jyrkät nousut kivennäismaalle.

    ”Ennallistamisella päästään hyvin lähelle suon luonnontilaa. Täydellisesti ennalleen ojitettu suo ei kuitenkaan palaa.” Rauli Perkiö

    Ennallistamisen tarvetta kyseenalaistetaan välillä sillä, että suo-ojat tukkeutuvat hitaasti myös ilman toimenpiteitä. Perkiön mukaan tulos ei kuitenkaan ole sama.

    ”Jos ojat tukkeutuvat itsekseen, puuston kasvu kärsii, mutta muuten kasvillisuus ei palaa luonnontilaisen kaltaiseksi. Ennallistaminen taas käynnistää suotyypin muutoksen”, Perkiö sanoo.

    Pieksämäellä toiveena on, että isovarpuisella rämeellä yleistyisivät rahkasammalet, tupasvilla ja sarat. Ehkä jopa lakka palaa suolle.

    ”Ennallistamisella päästään hyvin lähelle suon luonnontilaa. Täydellisesti ennalleen ojitettu suo ei kuitenkaan palaa”, Perkiö sanoo.

    Suon ennallistamisen hinta vaihtelee Perkiön mukaan alle sadasta eurosta noin tuhanteen euroon hehtaarilta. Siihen vaikuttavat suon kaltevuus, ojien määrä ja mahdollisesti poistettava puusto.

    Keskimäärin ennallistaminen maksaa 300–400 euroa hehtaarilta.

    Soiden lisäksi ennallistamistoimet ulottuvat metsiin. Niiden ennallistamisessa on suosittu lahopuun lisäämistä, mutta Tornator ei kyseistä menetelmää käytä.

    Ennallistamispoltto on todettu tehokkaaksi ja vaikuttavaksi menetelmäksi metsien ennallistamisessa.

    Myös vesistöjä palautetaan luonnontilaan. Ruopattujen jokien ja purojen kohdalla se tarkoittaa kivikkoisten koskiosuuksien ennallistamista.

    Lisää aiheesta
    • Taimikon heinäämistä. Arkistokuva.

      Metsiensuojelu | EU haluaa ennallistaa Suomen metsät, vaikka todellinen luontokato on aivan muualla

    • Metsäpolitiikka | Pitääkö metsät palauttaa 1950-luvulle? EU:n ennallistamiseen liittyvä vuosiluku hämmentää somessa

    • Luken tekemän esiselvityksen perusteella ennallistamisen piiriin kuuluisi Suomessa kaikkiaan 4,5 miljoonaa hehtaaria maa- ja vesialueita.

      Metsäpolitiikka | Luke: EU:n ennallistamisasetus on tarpeellinen, mutta sen vaikutuksista tarvitaan lisää tietoa

    • Ennallistamistoimia olisi Luken ennakkoarvion mukaan tiedossa ensi vaiheessa yli miljoonalle hehtaarille. Potentiaalinen alue voisi olla pitkälti yli kymmenen prosenttia Suomen maa- ja vesialasta. EU-laskuopin mukaan vielä enemmän.

      Metsäpolitiikka | Ennallistettaisiinko kuudesosa Suomesta? – EU-asetuksessa puhutaan järisyttävän suurista pinta-aloista

    • Metsäpolitiikka | Prosenttisuojelusta täsmäsuojeluun

    • Eduskunnan ympäristö- sekä talousvaliokunnan enemmistö on asettunut vastustamaan hallituksen esitystä ennallistamisesta.

      Politiikka | Ympäristövaliokunta vastusti ennallistamista – Kosonen: ”Maanomistajan ääni halutaan esiin”

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla