• Ruotsi puolustaa kansallisia etujaan – Suomen linja ennallistamisessa yhä auki

    Maan hallituksen mukaan luonnoksen lähtökohtana on panna EU:n luonnon ennallistamislaki täytäntöön tavalla, joka ei aiheuta kohtuuttomia kustannuksia tai rajoituksia ruotsalaisille yrityksille.
    Kuva: Petteri Kivimäki
    Metsä|Metsäpolitiikka
    4.9.202615:41
    Henna Lääveri

    Ruotsin jätti 3. syyskuuta maan luonnon ennallistamissuunnitelman luonnoksen Euroopan komissiolle. Asiasta tiedotti Ruotsin ilmasto- ja elinkeinoministeriö.

    Tuoreessa luonnoksessa esitetään 39:tä toimenpidepakettia, jotka tiivistävät asetuksen tavoitteiden saavuttamiseksi tarvittavat suunnat. Toimenpiteet perustuvat Ruotsissa pitkään jatkuneeseen laajaan luonnonsuojelutyöhön.

    Ruotsin luonnoksen toimenpidepaketit kattavat ilmasto- ja elinkeinoministeriön mukaan kaikki Ruotsille merkitykselliset luontotyypit ja ekosysteemit.

    EU:n ennallistamisasetus tuli voimaan elokuussa 2024. Asetuksen mukainen kansallisen ennallistamissuunnitelman luonnos tuli toimittaa 1. syyskuuta 2026 mennessä Euroopan komissiolle.

    Tämän jälkeen EU-komissiolla on kuusi kuukautta aikaa vastata luonnokseen kommentoimalla sitä. Kommenttien jälkeen maalla on kuusi kuukautta aikaa vastata lopullisella suunnitelmalla, eli 1. syyskuuta 2027 mennessä.

    Suomessa kovin vääntö koskee erityisesti metsien luontotyyppien määritelmiä ja tarvittavan ennallistamisen laajuutta. Metsäalan toimijat ovat pitäneet ratkaisua kestämättömänä.

    Lisää aiheesta
    • Ennallistamisen kustannusten odotetaan nousevan yli miljardiin euroon vuodessa.

      Metsäpolitiikka | Ennallistamisesitys kerää kritiikkiä – valtava vaikutus Suomelle

      Tilaajalle

    Ruotsin ilmasto- ja ympäristöministeri Romina Pourmokhtar, EU-ministeri Jessica Rosencrantz, maaseutuministeri Peter Kullgren sekä Ruotsidemokraattien ilmasto- ja ympäristöpolitiikan tiedottaja Martin Kinnunen painottavat tiedotteessa kansallista etua.

    Muun muassa Rosencrantz korostaa maalla olevan vahva luonnonsuojeluperinne. Hallitus on käynyt tiivistä vuoropuhelua yritysten, maanomistajien ja muiden sidosryhmien kanssa kehitystyön aikana.

    ”Olemme myös varmistaneet, ettemme aseta maanomistajillemme ja yrityksillemme tiukempia vaatimuksia kuin tavoitteiden saavuttamiseksi on tarpeen, ja olemme mahdollisuuksien mukaan hyödyntäneet myös lainsäädännön sallimia joustoja”, hän sanoo tiedotteessa.

    Ruotsidemokraattien Kinnunen toteaa tämä olevan pohjimmiltaan valitettavaa EU-lainsäädäntöä.

    ”Tämän luonnon ennallistamissuunnitelmaluonnoksen avulla varmistamme, että Ruotsi pyrkii täytäntöönpanoon, joka suojelee tärkeitä kansallisia etuja, kuten maa- ja metsätaloutta.”

    Myös Ruotsin metsäteollisuusyhdistys Skogsindustrierna kommentoi omassa tiedotteessaan uskovansa, että maan hallitus on kehittänyt tasapainoisen suunnitelman, joka edistää asetuksen tavoitteiden saavuttamista.

    ”Olemme tyytyväisiä siihen, että hallitus on nyt jätetyssä suunnitelmassa tehnyt kompromisseja useiden eri yhteiskunnallisten tavoitteiden välillä”, sanoo Skogsindustriernan toimitusjohtaja Viveka Beckeman.

    ”Tämä on ehdottoman välttämätöntä, jotta suunnitelma voidaan toteuttaa ilman merkittäviä kielteisiä seurauksia kansantaloudelle, työllisyydelle, aluekehitykselle ja ilmastonmuutokselle.”

    Ympäristöjärjestö WWF:n Ruotsin toimijoiden mukaan suunnitelma on epämääräinen ja riittämätön. Järjestö kritisoi suunnitelmaa matalista tavoitteista ja vähäisestä rahoituksesta nykyisten luonnonsuojelumäärärahojen lisäksi.

    Lisäksi luonnos sisältää sen mielestä liian vähän toimenpiteitä luonnon ja ilmaston hyväksi.

    Suomen oma ennallistamislausunto on vielä kesken. Ympäristöministeriön johdolla muovattu alkuperäinen ennallistamisesitys jätti metsien kohtalon täysin auki. Metsistä oli tarkoitus keskustella komission kanssa ja päätös jää seuraavalle hallitukselle.

    Suomessa kovin vääntö koskee erityisesti metsien luontotyyppien määritelmiä ja tarvittavan ennallistamisen laajuutta. Metsäalan toimijat ovat pitäneet ratkaisua kestämättömänä.

    Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia juttuvinkkejä sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.

    Lisää aiheesta
    • Ennallistamisesityksen mukaan yksityismaiden ennallistaminen perustuu vapaaehtoisuuteen.

      Metsäpolitiikka | Ennallistamisesitys saa rajua arvostelua – ”avoimet kysymykset voivat maksaa miljardeja”

      Tilaajalle
    • Metsähallituksen ennallistamiskohde  Ilomantsissa. Ojat on muuten tukittu, mutta tähän on avattu uusi oja vesien ohjaamiseksi suolle. Kuvituskuva.

      Politiikka | ”Kokoomus ei saa olla vihreiden puisto-osasto” ‒ Kokoomusnuoret kritisoivat kärkkäästi ennallistamisasetuksen käsittelyä

    • Ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala korostaa, etä ennallistamissuunnitelman valmistelun sidosryhmätyö on ollut laajaa.

      Metsäpolitiikka | Multala ennallistamissuunnitelman käsittelystä: ”Eduskunta määrittää toimeenpanon tason”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    ennallistaminen
    luonnonsuojelu
    metsätalous
    Ruotsi
    EU
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin