Neuvottelutaidot voivat pelastaa rakkaan mökkimaiseman – onko aika jo kypsä virkistysarvokaupan yleistymiselle?

Muistan raastavan tunteen, kun lapsuuteni peikkometsä hakattiin. Todellisuudessa se oli pieni metsäkaistale kasvavassa lähiössä, jossa paine asuntorakentamiselle oli kova.

Voin kuvitella järkytyksen, jos rauhaisalta paikalta hankitun kesämökin ympäriltä parturoidaan metsä.

Toimittaja Julia Thurén harmitteli Ylen verkkosivuilla julkaistussa kolumnissa, miten vähän mökkiläisellä on mahdollisuuksia vaikuttaa tonttinsa ulkopuolella tehtäviin metsänhakkuisiin.

Thurén ehdotti mökkiläisille ja omakotitaloasujille etuosto-oikeutta: ”Jos joku on myymässä puita metsäyhtiölle, mökkinaapurille pitäisi antaa mahdollisuus lunastaa samalla hinnalla puut itselleen määräajaksi tai kokonaan.”

Hän tarkoittanee, että puut jäisivät pystyyn, ja mökkiläinen ja maanomistaja tekisivät alueesta eräänlaisen suojelusopimuksen.

Miltä ehdotus kuulostaa maanomistajan näkökulmasta?

MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola näkee ajatuksen etuosto-oikeudesta ongelmallisena erityisesti sen aiheuttaman byrokratian vuoksi.

Tiirola kehottaa mökkiläisiä kuitenkin lähestymään metsänomistajia aktiivisesti ja kertomaan heille avoimesti omat toiveensa.

On molempien osapuolien asenteista ja henkilökemioista kiinni, miten maanomistaja suhtautuu pyyntöön jättää jokin alue päätehakkuun ulkopuolelle.

MTK ja metsätalouden asiantuntijaorganisaatio Tapio ovat luoneet virkistysarvokauppamallin, jonka avulla voidaan yhdistää maanomistajan ja muiden alueen virkistysarvoista nauttivien tarpeet ja toiveet.

Virkistysarvokaupassa maanomistaja sitoutuu hoitamaan omistamaansa maa-aluetta niin, että esimerkiksi maisema-arvot säilyvät sovitulla tasolla.

Tiirolan mukaan virkistysarvokauppa on jäänyt vähäiseksi, mutta hän tietää tapauksia, joissa matkailuyrittäjä maksaa vuosivuokraa siitä, että maanomistaja hoitaa metsää jatkuvan kasvatuksen menetelmällä eli niin, että avohakkuita ei tehdä.

Thurén päätyi itse ostamaan neljä hehtaaria metsää mökkinsä ympäriltä, jotta maisema ja marjastuspaikat säilyvät.

Edesmennyt vaarini toimi samalla periaatteella. Hän osti mökkimme edustalla sijaitsevan saaren. Syy tosin oli se, ettei kukaan vain rakentaisi siihen omaa mökkiä.

Mökkikaupoilla kannattaa kiinnittää huomiota, missä tontin rajapyykit sijaitsevat ja kuvitella maiseman muutos, jos naapuri päättää myydä puuta.

Toivottavaa olisi, että myös maanomistaja miettisi rehellisesti omia tarpeitaan. Ovatko puutulot itselle välttämättömiä vai voisiko virkistysarvojen säilyttämisestä sittenkin neuvotella naapurin kanssa?

Julia Thurénin kolumni: Naapurin avohakkuut ovat tuhonneet monen kesäparatiisin