• Metsäteollisuus tehostaa kansallisten etujen puolustamista EU:ssa − avaa toimiston Brysseliin

    Metsäteollisuus ry perustaa Brysseliin uuden edunvalvontatoimiston, jonka johtajana aloittaa Kaisu Karvala.
    Kaisu Karvalan mukaan Suomen pitää huolehtia EU:ssa nykyistä rohkeammin myös omista intresseistään.
    Kaisu Karvalan mukaan Suomen pitää huolehtia EU:ssa nykyistä rohkeammin myös omista intresseistään. Kuva: Metsäteollisuus ry.
    Metsä|Metsäpolitiikka
    15.11.202214:15
    Jarmo Palokallio

    Metsäteollisuus ry tehostaa EU-lobbaustaan avaamalla oman toimiston Brysseliin. Se on vastaus Euroopan unionin kasvaviin pyrkimyksiin määrittää metsäteollisuuden toimintaympäristöä.

    Metsäteollisuuden suhde EU:hun on kaksijakoinen. Toisaalta Euroopan unioni on Suomelle ja metsäteollisuudelle elintärkeä taloudellinen ja poliittinen yhteisö.

    Toisaalta useat viimeaikaiset eurooppalaiset lainsäädäntöhankkeet osoittavat, että EU tarvitsee lisätietoa pohjoismaisen kestävän metsätalouden sekä uusiutuvien ja kierrätettävien puutuotteiden tarjoamista merkittävistä ilmasto- ja taloushyödyistä.

    ”EU on entistä voimakkaammin Suomessa toimivan metsäteollisuuden vaikuttamistyön ydintä. Siksi lähdemme rakentamaan omaa, pysyvää läsnäoloamme Brysselissä”, Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Paula Lehtomäki sanoo.

    Lehtomäen mukaan ymmärrys pohjoismaisen metsätalouden ja -teollisuuden perusasioista, niiden tuottamista mittavista ilmasto- ja taloushyödyistä on EU:ssa hyvin vähäistä.

    ”Suomen tulee toimia aktiivisesti siirrettäessä unionin painopiste fossiilisista raaka-aineista ja niihin perustuvista materiaaleista uusiutuviin”, Lehtomäki summaa.

    Uuden toimiston johtajaksi on rekrytoitu kokenut EU-vaikuttaja Kaisu Karvala. Hän aloittaa Metsäteollisuus ry:n EU-asioiden johtajana helmikuussa 2023.

    Karvala on työskennellyt Brysselissä vuodesta 1996 saakka.

    ”EU:n on tärkeää tunnistaa Suomen rooli kehityksen veturina: uusiutuva ja kierrätettävä puu on olennainen osa eurooppalaista materiaali- ja energiaomavaraisuutta ja siten tärkeä osa Euroopan menestystä ja turvallisuutta”, sanoo Karvala.

    Karvalan mukaan Suomen tulee nykyistä vahvemmin ja rohkeammin huolehtia yhteisiä tavoitteita ajettaessa myös kansallisten intressiensä puolustamisesta. Niin tekevät muutkin maat.

    Lisää aiheesta
    • Metsätuhot, kuivuvat metsät ja palot lisääntyvät Euroopassa. Metsätalouden avulla voidaan vähentää hiilipäästöjä ilmaan, ei suojelulla, tutkijoiden kirjeessä EU-päättäjille sanotaan.

      Metsiensuojelu | 550 tutkijaa vetoaa metsätalouden puolesta kirjeessään EU-päättäjille ‒ suojelun ei ole osoitettu lisäävän monimuotoisuutta

    • Eduskunnassa on syysloman jälkeen vilkas ja kiinnostava viikko.

      Politiikka | Kaatuuko hallitus EU:n ennallistamisasetukseen? Eduskunnan keskustelu televisioidaan keskiviikkona ja hallituksen luottamuksesta äänestetään perjantaina

    • Metsäomistajat Rauno Karjusilta ja Valto Mattila ovat seuranneet läheltä, mitä metsän ennallistaminen tarkoittaa talousmetsälle. Lahopuuta Liesjärven kansallispuistossa.

      Metsiensuojelu | Miltä ennallistetut metsät näyttäisivät 2050? Valtolla ja Raunolla on asiasta selvä näkemys ‒ he ovat seuranneet naapurimetsänsä ennallistumista jo 30 vuotta

      Tilaajalle
    • Laki metsien ja maankäytön hiilinieluasetuksesta on lähes valmis.

      Metsäpolitiikka | Metsien ja maankäytön hiilinieluihin saatiin sopu – nielutavoite säilyy maltillisena

    Artikkelin aiheet
    metsäteollisuus
    EU-vaikuttaminen
    Bryssel
    edunvalvonta
    kestävä metsätalous
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin