Yliö: Tuhkalannoitus lisääntyy ja suopuuston kasvu kiihtyy – vai kiihtyykö?

Tuhkalannoituksen puuston kasvua lisäävä vaikutus ojitetuissa suometsissä on ollut metsäammattilaisten tiedossa jo vuosikymmeniä. Uuden Metka-rahoituslain mahdollistaman tuen myötä myös yksityisten metsänomistajien kiinnostus tuhkalannoitukseen on vihdoin lisääntynyt.

Pari vuotta sitten julkaistussa laskelmassa pääteltiin, että tuhkalannoitus on yksi tehokkaimmista keinoista lisätä metsien hiilinielua valtakunnallisesti. Tuhkalannoitusalan reipas lisääntyminen on etu sekä metsänomistajalle että valtion hiilineutraalisuustavoitteelle. Jotta vaikutus olisi oikeasti merkittävä, tulisi lannoituspinta-ala moninkertaistua.

Kaikki tuhka ei kuitenkaan ole samanlaista. Jotta metsänomistaja saa toivomansa kasvunlisäyksen ja valtakunnan tasolla hiilinielun lisäys toteutuu, on tuhkan laatuun kiinnitettävä huomiota.

Kun puhutaan tuhkasta, puhutaan varsin epämääräisestä aineesta.

Huomattavasti yksiselitteisempi on puutuhka: se on puun poltosta syntyvää tuhkaa, jonka ravinnesisältö ei paljon vaihtele. Siinä on runsaasti erityisesti fosforia, kaliumia ja booria. Typpeä tuhkassa ei ole, mutta turvemaassa sitä on yllin kyllin. Puhdas puutuhka on erinomainen turvemaiden lannoite.

Kasvibiomassojen eli puun, turpeen, maatalouden biomassojen ohella energiatuotannossa syntyy monenlaista tuhkaa poltetuista materiaaleista, muun muassa paperintuotannon kasviperäisestä jätteestä, erilaisista jätelietteistä ja apupolttoaineiden jätteestä. Sekatuhkassa puuperäisen tuhkan osuus voi vaihdella suuresti.

Tuhkaa tuottavat lämpövoimalaitokset sekä puuta jalostavat yritykset, jotka polttavat oman tuotantonsa sivuvirtoja.

Kaupallisten lannoitetuhkien vaatimuksia kontrolloi Ruokavirasto. Lannoitevalmistaja vastaa siitä, että tuote on vaatimusten mukainen. Tuhkan tuottajaa ei katsota lannoitevalmistajaksi, jos se ei itse tarjoa tuhkaansa lannoitteena markkinoille.

Metsätuhkalannoitteessa tulee olla minimimäärät kaliumia (2,0 prosenttia massasta) ja fosforia (0,8 prosenttia massasta). Lisäksi haitta-aineiden enimmäispitoisuudet on määritelty.

Mikäli ravinnepitoisuudet jäävät vajaiksi, tuhkaan saa lisätä enintään 10 prosenttia kokonaismassasta muita ainesosia tai lannoitteita.

Tuhkalannoite voi siis olla erilaisten bio- ja muiden massojen poltosta syntynyt tuotos, johon on lisätty muita ainesosia niin, että lopputuote täyttää vaatimukset ravinnemäärien ja haitta-aineiden suhteen.

Se ei silti vielä takaa, että tuhkalla tehty lannoitus huimasti parantaa puuston kasvua. Lannoitusreaktioon vaikuttavat vielä kaksi muuta tekijää: levitysmäärä suhteessa tuhkan ravinnepitoisuuksiin ja tuhkan kosteus.

Tällä hetkellä suosituksena on levittää tuhkaa 3 000–6 000 kilogrammaa hehtaarille. Mikäli lannoitteen kaliumpitoisuus on minimin mukainen 2 prosenttia, sisältävät nämä levitysmäärät kaliumia 80–120 kilogrammaa.

Käytännössä levitysmäärät ovat usein lähempänä kolmea kuin kuutta tonnia hehtaarille. Tällöin kaliumin kokonaismäärä voi jäädä alhaiseksi.

Viimeisimpien tutkimustulosten mukaan kasvureaktion suuruus on suoraan suhteessa tuhkan sisältämiin ravinnemääriin, erityisesti kaliumin määrään. Siksi nykykäytännön mukaiset tuhkalannoitukset eivät välttämättä tuota voimakasta ja pitkäkestoista puuston lisäkasvua.

Parempi vaihtoehto olisi käyttää tuhkaa, jonka kaliumpitoisuus on selvästi minimivaatimusta korkeampi. Tällöin vältytään myös suurten tuhkamäärien levitykseltä.

Koska kalium on vesiliukoinen ravinne, joka paljolti huuhtoutuu, se loppuu ensimmäisenä ja samalla loppuu lannoitusvaikutus. Tuhkan fosfori puolestaan on hidasliukoista, ja varsin pienikin fosforimäärä (40–50 kilogrammaa hehtaarille) riittää vuosikymmeniksi.

Heikkolaatuisella tuhkalla kasvu voi jäädä vaisuksi ja kesto lyhyeksi.

Yhtä tärkeää on huomata, että edellä tuhkan kaliummäärä on laskettu kuivalle tuhkalle. Tuhka ei välttämättä ole kuivaa, vaan sen kosteus voi vaihdella paljon. Esimerkiksi raetuhkan tavallinen kosteusprosentti on 15 prosenttia. Silloin yllä esitetyllä 3 000 kilogramman hehtaariannoksella ja 2 prosentin pitoisuudella kaliumia olisi tullut vain 51 kiloa hehtaarille.

Tuhkan käyttäjän kannattaa tutkia tuhkan tuoteseloste ja laskea levitysmäärän perusteella arvio ainakin hehtaaria kohden kertyvästä kaliumin määrästä. Näin voi ymmärtää, millainen kasvuvaikutus lannoituksella lopulta on.

Myös valtakunnallisesti tulisi seurata, ettei tuhkalannoituksen tuki ala valua hankkeisiin, joissa lannoitteen ravinnemäärät jäävät niin pieniksi, että haluttua hiilinielun lisäystä ei saavutetakaan.

Hannu Hökkä

erikoistutkija

Päivi Väänänen

tutkija

Luonnonvarakeskus