MT:n metsätoimittaja huudattaa moottorisahaa visakoivikossa – näin kävi kalliille taimille

Maalaiskylää maalaisempi Artjärvi sijaitsee sopivan eli noin tunnin matkan päässä Helsingistä. Ostimme sieltä vuosituhannen vaihteessa vanhan maatilan kesämökiksi, kun poikani olivat pieniä.

Yli satavuotiaan päärakennuksen lisäksi kauppaan kuului navetta, renkitupa, erillinen sauna ja tietenkin vähän peltoa ja metsätilkku. Navetassa oli viimeksi ammunut taiteilija Miina Äkkijyrkän suomenkarjaa.

Harvennettua visaa kuivatetaan liiterissä. Kuva: Jaana Kankaanpää

Mökin rappusilla istuessa tiesi, että kaikki mitä näkyy, on omaa. Peltolohkot olivat meille kuitenkin turhia, joten niille piti keksiä käyttöä.

Ensimmäiseksi laajensin pihapiirin vanhaa hedelmätarhaa makeakirsikalla. Ajattelin, että se on sopivan haasteellinen kasvi kolmosvyöhykkeellä. Sain sen menestymään hyvin.

Jopa niin hyvin, että puu jäi poimimatta, ellei siitä irronnut vähintään muoviämpärillistä marjoja.

Sittemmin taistelu kirsikoista koveni ja kääntyi lopulta tappioksi. Voiton veivät herkkuihin tykästyneet rastaat, tikat, oravat ja ampiaiset.

Puiden kaataminen on hauskempaa kuin ketjun teroitus. Kuva: Jaana Kankaanpää

Loput savipellot päätin istuttaa visakoivulle. Se oli silloin muotia ja siihen sai valtiolta varsin avokätistä kemera-tukea.

Metsänhoitajana tein metsityssuunnitelmani ja tukihakemukseni itse. Se ei ollut kovin vaikeata.

Visakoivun lisäksi Palokallion mökillä kasvaa hedelmäpuita, etenkin kirsikkaa. Kuva: Jaana Kankaanpää

Valtion tuki kattoi suunnitelman teon, naapurin toteuttaman maanmuokkauksen, taimet, istutustyön ja taimien suojauksen. Taimet ja niiden suojat hankin kätevästi metsänhoitoyhdistyksen kautta.

Pienet poikani tienasivat ensimmäisen tilinsä taimisuojien asettelusta.

Visakoivujen ensimmäinen kesä savipellolla oli kuiva. Kun sadevesi loppui tynnyreistä, juotin niitä kunnan vesijohtovedellä.

Naapurini pitivät sitä tuhlauksena. En viitsinyt mainita heille, että yksi visakoivun taimi oli kalliimpi kuin kuutio vettä.

Suurin osa koivuista lähti kasvuun. Karsin niistä alaoksia joka kesä. Se oli tarkkaa hommaa, ettei koivujen kuori vahingoittunut. Nirhamia ja niistä seuranneita lahovaurioita tuli silti väistämättä.

Vielä vaikeammaksi homma meni, kun siemensyntyiset visakoivut varttuivat harvennusikään. Siihen ne venähtivät noin kymmenessä vuodessa.

Noin kolmannes siemenvisoista jää rauduskoivuiksi, joihin harvennus kohdistetaan. Kovasta yrityksestä huolimatta harvennuksessa poistetun puun kantopinnasta paljastui aina välillä täydellinen visakuvio. Se harmitti.

Niistä tuli kallista polttopuuta.

Palokallio myöntää, että riittävään harvennusvoimakkuuteen pääsy on omassa koivikossa vaikeaa. Kuva: Jaana Kankaanpää

Toinen vaikeus oli oikeaan harvennustiheyteen pääsy. Siihen ohje on, että harvenna ensin niin paljon kuin sydän sietää. Ja sen jälkeen vielä puolet, niin tiheys on oikea.

Päädyin kasvattamaan koivuja aavistuksen liian tiheänä. Olen vastaavasti harventanut niitä moottorisahalla joka kesä, millä olen pitänyt kasvatettavien koivujen latvukset riittävän suurina.

Rehevimmillä kohdilla koivujen kasvu on ollut rajua. Suurimmat niistä ovat tukkikokoisia jo nyt eli 26 vuoden iällä. Ne lienevät rauduksia.

Vuosituhannen vaihteen visabuumin seurauksena visakoivun kysyntä on vaihtunut ylitarjonnaksi. Omia harvennuspuitani en ole edes yrittänyt myydä.

Sen sijaan olen katkonut ne noin metrin pätkiin, minkä jälkeen olen kuorinut niitä kyljistä ja halkaissut ne sitten moottorisahalla aihioiksi, jotka olen laittanut kuivamaan.

Palokallion Aarni-poika on toistaiseksi huolehtinut harvennusvisojen jatkojalostuksesta.  Kuva: Jaana Kankaanpää

Nuorempi poikani on rakentanut visakoivujen kuivatukseen jätelavoista liitereitä peltojen reunoille.

Poikani on myös perinyt isäni innon ja kätevyyden puutöihin. Hän on väkertänyt pari vuotta kuivaneista visapölleistä soittimia, aterimia ja jopa sormuksia.

Visakoivusta nikkaroitu soiva pienoispiano. Kuva: Jarmo Palokallio

Muutama vuosi siemensyntyisten visakoivujen istuttamisen jälkeen myin tilaan kuuluvan metsälön aukoksi. Sen metsitykseen valitsin kloonivisaa. Metsänkäyttöilmoitukseen kirjoitin huvikseni kirsikan siemenviljely.

Se piti tavallaan paikkansa, sillä viskoin aukkoon kymmeniä tuhansia makeakirsikan siemeniä.

Suojaamattomat makeakirsikat häviävät nopeasti lintujen suihin. Kuva: Jarmo Palokallio

Jostain syystä kloonivisat eivät tuolla rehevällä maalla pärjänneet, vaikka yritin niitä hoitaa. Myös kirsikan siemenviljelyn tulokset jäivät laihoiksi.

Visakoivujen sijaan aukko alkoi puskea jaloja lehtipuita. Etenkin tammi on selvästi hyötynyt ilmastonmuutoksesta. Se on noussut metsikön pääpuulajiksi.

Myös joka paikkaan tunkevat vaahterat olen jättänyt pystyyn, jos ne ovat pysyneet riittävän etäällä tammista.

Visaa ja loimukoivua on päätynyt myös polttopuuksi. Kuva: Jarmo Palokallio

Oudointa on, että aukkoa reunustavan ojan reunalle on ilmestynyt myös pari jalavaa ja lehmusta.

Mitä makeakirsikoihin tulee, niitä linnut ovat levittäneet tehokkaasti varsinaiselle pellonmetsitysalueelle. Visakoivujen alla kasvaa nyt kymmeniä siemensyntyisiä makeakirsikoita.

Kaikki, mitä yli 100-vuotiaan mökin portailla istuessa näkee, on omaa, pohtii Palokallio. Kuva: Jaana Kankaanpää

Päädyin aikanaan metsäuralle isäni jalanjäljissä. Hän oli ylimetsänhoitaja ja Tuomarniemen metsäopiston rehtori.

MT:n metsätoimitukseen minut kutsuttiin vuoden 1994 keväällä. Metsänhoitajaksi olin valmistunut muutama vuosi aikaisemmin.