• Metsäsäätiön apurahat innostavat koululaisia metsästä – viime vuosina joka kolmannessa puukaupassa on tehty säätiölle lahjoitus

    Suomen Metsäsäätiön apurahapotti nousi ensimmäistä kertaa yli kahden miljoonan euron.
    Metsäsäätiön apurahapotista suuri osa käytetään nuorten metsäkasvatukseen.
    Metsäsäätiön apurahapotista suuri osa käytetään nuorten metsäkasvatukseen. Kuva: Carolina Husu
    Metsä|Metsä
    12.11.202412:19
    Jarmo Palokallio

    Suomen Metsäsäätiön tämänvuotinen apurahapotti nousee ensimmäistä kertaa yli kahteen miljoonaan euroon. Syksyn apurahoissa esiin nousivat metsien monimuotoisuuteen ja koululaisten metsäkasvatukseen liittyvät hankkeet.

    Metsäsäätiö myöntää isoja apurahoja kaksi kertaa vuodessa. Sen lisäksi säätiö jakaa läpi vuoden pieniä, alle 5 000 euron apurahoja muun muassa koululaisten metsäretkien kuljetuksiin.

    Syksyn hakukierroksella rahaa oli jaossa 1,5 miljoonaa euroa. Se jakaantui 15 hankkeelle.

    Syksyn hakukierroksen suurimman yksittäisen apurahan, 300 000 euroa, sai Luonnonvarakeskuksen tutkimushanke, jossa kehitetään metsäluonnon monimuotoisuuden seurantaa.

    ”Metsäluonnon monimuotoisuuden seuranta on elinehto metsäalalle, ja tämä hanke vastaa yhtä lailla viranomaistietotarpeisiin kuin metsätoimijoiden vastuullisuusraportoinnin ja -seurannan tarpeisiin”, kommentoi Metsäsäätiön hallituksen puheenjohtaja Juha Jumppanen.

    ”Metsäsäätiö haluaa tarjota mahdollisimman monelle koululaiselle mahdollisuuden innostua metsästä ja metsien käytöstä.” Martta Fredrikson

    Eniten apurahoja syksyn kierroksella saivat erilaiset lasten ja nuorten metsäkasvatukseen liittyvät hankkeet.

    ”Lasten ja nuorten hankkeet kuuluvat Metsäsäätiön apurahatoiminnan ytimeen. Metsäsäätiö haluaa tarjota mahdollisimman monelle koululaiselle mahdollisuuden innostua metsästä ja metsien käytöstä”, kertoo säätiön toimitusjohtaja Martta Fredrikson.

    Metsäsäätiö myönsi apurahaa muun muassa valtakunnallisen työelämään tutustumisen TET.fi-palvelun Metsä-tettiin, 4H-järjestön koululaisten metsäpäivien järjestämiseen sekä Suomen Metsäyhdistyksen kouluyhteistyöhön, esimerkiksi yläkoululaisten Metsävisaan.

    Metsäsäätiö kerää varansa pääosin puukaupan yhteydessä tehtävillä lahjoituksilla. Metsänomistajan päättäessä lahjoittaa, myös puuta ostava taho on sitoutunut maksamaan saman summan säätiölle.

    Viime vuosina noin joka kolmannessa puukaupassa on tehty lahjoitus Metsäsäätiölle.

    Lisää aiheesta
    • Koululaistoimintaa Fredrikson pitää keskeisenä osana metsäalan toimintaedellytysten varmistamisessa. ”Nuorille suunnattuun viestintään ja toimintaan menee lähes kolmannes apurahoistamme.”

      Metsäteollisuus | ”Menekinedistämismaksu on yksi keino varmistaa oman elinkeinon toimintaedellytykset”, sanoo Martta Fredrikson

      Tilaajalle
    • Päättäjien metsäakatemia on yksi Metsäsäätiön avustuskohteista.

      Metsä | Metsäsäätiö myönsi apurahoja: Podcast ja tv-sarjan pilotti mahtuivat mukaan uusina avauksina

    • ”Noin sata koululuokkaa vuosittain pääsee tutustumaan metsä­alaan Suomen Metsäsäätiön myöntämien kuljetusapurahojen turvin”, Matti Mäkelä kertoo.

      Metsänhoito | Suomen Metsäsäätiön Matti Mäkelä: Metsäalasta viestiminen on tärkeää, jotta myös tulevaisuudessa riittää huippuosaajia

      Tilaajalle
    • ”Toisten mielipiteiden vääräksi todistaminen ei ole paras tapa saada tavoitteilleen hyväksyttävyyttä”, Eveliina Pokela sanoo.

      Metsäpolitiikka | Päättäjien Metsäakatemian johtaja Eveliina Pokela toivoo suvaitsevuutta metsäkeskusteluun ‒ ”Tavoitteenamme on koota yhteen metsää eri tavalla lähestyviä ihmisiä”

      Tilaajalle
    • Lahopuuta ja puronvarsi. Kuvituskvua.

      Ympäristö | Lukijalta: Metsien luontokato talttuu vain omin avuin – yhtä maksua korottamalla voitaisiin rahoittaa monimuotoisuuden suojelua

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa