

Reko Vastamaa, 21, valmistui vuoden 2022 keväällä metsäalan perustutkinnon kautta metsäkoneenkuljettajaksi Tampereen seudun ammattiopiston Metsätien toimipisteestä eli entisestä Kurun metsäoppilaitoksesta.
Päätös hakeutua metsäalalle oli luonteinen valinta, sillä Vastamaa tutustui metsäkoneisiin ja metsätöihin jo lapsuudessa isänsä yrityksessä.
”Meillä on aina ollut koneita, olen kasvanut niiden parissa. Olin isän mukana työhommissa jo lapsena.”
”Ajoin kymmenenvuotiaana ensimmäiset puut metsästä ajokoneella. Tuo hetki hirvitti ehkä isää jonkin verran, vaikka hän ei sitä tunnustanutkaan. Mieleenjääviä tuokioita lapsuudessa olivat toki myös makkaranpaistotauot metsän siimeksessä.”
Vastamaa mietti ennen metsäalan koulutukseen hakemista myös jonkin verran logistiikka-alaa. Lopullisen varmistuksen päätökselleen hän sai juteltuaan muutaman metsäalan perustutkinnon suorittaneen kanssa.
”Heidän positiiviset kokemuksensa vahvistivat päätökseni hakea Kuruun opiskelemaan.”
”Ajoin kymmenenvuotiaana ensimmäiset puut metsästä ajokoneella.” Reko Vastamaa
Kolmen vuoden opiskelu vastasi pitkälti Vastamaan odotuksia.
”Suurinta oppia sain koneiden tekniikkaan sekä metsänhoitoon liittyvissä asioissa, vaikka olinkin ollut niiden kanssa tekemisissä varsin paljon jo aiemmin.”
”Eniten motivaatio-ongelmia aiheuttivat perinteiset oppiaineet kuten äidinkieli ja ruotsin kieli. Konehommat olivat kuitenkin ne mitkä vetivät puoleensa.”
Koulun jälkeen Vastamaa työskenteli kesän isänsä yrityksessä. Sen jälkeen oli edessä lähtö varusmiespalvelukseen. Ennen armeijaa oli selvää, että työt jatkuvat perheyrityksessä kotiutumisen jälkeen.
”Se oli selkeä ajatus ja päämäärä. Kouluaikana taas ehdin olla puoli vuotta töissä vieraalla työnantajallakin. Se oli järkevä päätös, sillä se avasi laajempaa näkökulmaa. Näen tällaisen ratkaisun hyvänä, vaikka kotona olisikin koneita, suosittelen sellaista muillekin.”
Vastamaan isän yrityksen kalustoon kuuluu kaksi motoa, neljä ajokonetta sekä siirtoauto. Töitä yritys tekee Pirkanmaan alueella.
Vesilahtelaisen mielessä siintää pidemmällä tähtäimellä yrittäjyys.
”Ajatus on ottaa joku päivä vetovastuu yrityksestä, eli teen töitä sillä ajatuksella. Yrittäjyydessä kiehtoo erityisesti oman työpanoksen näkeminen sekä vastuun kantaminen.”
”Metsässä on turvallista olla, koska olen tottunut olemaan siellä lapsuudesta saakka.”
Koulu antoi omalta osaltaan näkemystä ja tietoa yrittäjyyteen.
”Tieto yrittäjyyttä kohtaan lisääntyi, laskimme esimerkiksi millaisia kuluja metsäkoneen letkuremontti tuo tullessaan.”
”Olisin silti kaivannut lisää yrittäjäopetusta, sillä sellainen oppi ei mene hukkaan, vaikka yrittäjäura ei olisikaan suunnitelmissa.”
Kysyttäessä, tuleeko Rekolla ja isäukolla koskaan erimielisyyksiä töiden hoitamisesta, kääntyy nuoremman Vastamaan suu hymyyn.
”Olemme olleet yllättävän vähän eri mieltä, isä taitaa osata antaa ajoissa periksi. Vakavasti sanottuna taidamme molemmat kyetä tekemään töitä sopuisasti ja yhteisymmärryksessä.”
”Olisi hienoa nähdä joskus karhu. Silloin olen kuitenkin mieluiten koneen hytissä.” Reko Vastamaa
Metsässä Vastamaa kokee rauhoittuvansa, se on hänelle tärkeä paikka.
”Metsässä on turvallista olla, koska olen tottunut olemaan siellä lapsuudesta saakka. Vaikka olen sosiaalinen persoona, on minun silti helpompi olla metsässä kuin vaikkapa ostoskeskuksessa ihmisten keskellä.”
”Harrastan myös metsästystä, senkin vuoksi metsä on tärkeä. Metsästän hirviä, peuroja sekä lintuja. Ikimuistoisin kaato on 18-vuotiaana ampumani iso hirvisonni.”
Metsätöiden lomassa on Vastamaan silmiin osunut hirviä ja peuroja. Yksi toive odottaa vielä täyttymistä.
”Olisi hienoa nähdä joskus karhu. Silloin olen kuitenkin mieluiten koneen hytissä.”
Vastapainoa varsinaisille metsätöille tarjoaa omien metsien hoito.
”Se on mielekästä puuhaa ja samalla hyötyliikuntaa.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
