• Korkojen lasku ei riitä tuuppaamaan rakentamista vauhtiin

    Raklin asuntomarkkinakatsauksen mukaan Suomen heikko talouskasvu ja globaali talouden epävarmuus jarruttavat asuntokauppaa ja rakentamista.
    Asuinrakentaminen pysyy tänä vuonna edelleen vaisuna Raklin ennusteen mukaan.
    Asuinrakentaminen pysyy tänä vuonna edelleen vaisuna Raklin ennusteen mukaan. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Rakentaminen
    19.6.202506:00
    Henrik Hohteri

    Asuntokauppa on vilkastunut alkuvuonna, mutta uusien asuntojen rakentaminen on yhä vähäistä, kertoo rakennuttajien ja kiinteistönomistajien järjestö Rakli asuntomarkkinakatsauksessaan. Raklin mukaan asuntojen hinnoissa on pieniä nousun merkkejä, mutta käänteestä on liian aikaista puhua.

    ”Asuntokauppa on herännyt alkuvuoden aikana ja patoutuneet asunnon osto- ja vaihtotarpeet ovat alkaneet purkautua. Kuluttajien kohentunut ostovoima, matalampi korkotaso ja asuntojen laskeneet hinnat motivoivat asuntokauppoja. Kääntöpuolella globaalin epävarmuuden lisääntyminen, Suomen talouden tahmea toipuminen ja epävarmuus työpaikan menettämisestä jarruttavat asuntokauppaa”, Raklin pääekonomisti Julia Ruotsi sanoo tiedotteessa.

    Rakli ennustaa EKP:n laskevan ohjauskoron alle kahteen prosenttiin vuoden 2025 aikana. Siitä huolimatta suhdanne ei tue asuntomarkkinoiden elpymistä globaalin epävarmuuden ja Suomen heikon talouskasvun takia.

    Rakli odottaa vuokra-asuntojen vuokrien ja käyttöasteiden nousevan, koska uudisrakentaminen on vähäistä ja väestönkasvu jatkuu kasvukeskuksissa.

    Asuinrakentamisen vilkastumista jarruttavat taloustilanteen ohella aiemmin rakennettujen uusien asuntojen liikatarjonta, korkeat rakennuskustannukset, asuntojen heikko hinnannousu ja merkittävä hintaero uusien ja vanhojen asuntojen välillä.

    Raklin mukaan asumiskustannukset ovat pysyneet Suomessa maltillisina muihin Pohjoismaihin ja Euroopan maihin verrattuna. Asuntojen hinnat ovat nousseet keskimäärin alle kaksi prosenttia 10 vuodessa, kun euroalueella hinnat nousivat 45 prosenttia samassa ajassa.

    Lisää aiheesta
    • Asuntomarkkinoiden trendiä ei käännetä kabineteissa, vaan kuluttajien luottamusta ohjaavat työmarkkinat ja maailmanpolitiikan tapahtumat.

      Talous | Maahanmuuttajat vaikuttavat tulevaisuudessa asuntomarkkinoihin yhä enemmän − näin he haluavat asua

    • Rakentaminen työllisyysvaikutuksineen on keskeinen toimiala kansantaloudessa – 15 prosenttia bkt:sta.

      Rakentaminen | ”Rakentaminen viriää ensin maakunnissa, vasta kahden vuoden kuluttua pääkaupunkiseudulla”

      Tilaajalle
    • EKP:n neuvoston päätös oli laajasti odotettu, sillä inflaatio euroalueella on hidastunut ja epävarmuus kasvanut Yhdysvaltojen tulleista syttyneen kauppasodan jäljiltä. LEHTIKUVA/AFP.

      Talous | EKP laski ohjauskorkoja jälleen

    • Koti | Omakotitalo myytiin sadalla tonnilla, vaikka sen arvo oli moninkertainen ‒ maaseudulla talon voi saada pilkkahinnalla

      Tilaajalle
    • OP-ryhmä ennakoi, että talouden elpyminen laajenee asuntomarkkinoihin tämän vuoden kuluessa. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.

      Talous | OP ennakoi elpymisen näkyvän asuntomarkkinoilla: Nopeaa paluuta huippuhintoihin ei kuitenkaan ole näkyvissä

    Artikkelin aiheet
    asuntomarkkinat
    rakentaminen
    korkotaso
    Suomen talous
    EKP
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Konealan Gallup: Onko rakentamisen piristyminen näkynyt maarakennusalalla?

  • Suomessa infra-alalta eläköityy vuosittain noin 600 työntekijää enemmän kuin oppilaitoksista valmistuu uusia infra-alan ammattilaista vuodessa. Muuntokoulutuksella Destia ja Oamk haluavat vastata infra-alan osaajapulaan. Haku on alkanut ja koulutus alkaa 31.8.2026.

    Koneviesti | Helpotusta osaajapulaan – Destia ja Oamk aloittavat talonrakentajien infra-alan muuntokoulutuksen

  • Koneviesti | Lukijan idea: Rumpuputki sulaksi kotikonstein