
Kun entinen ammatti ei enää tunnu oikealta ja uusi ura vetää puoleensa, kannattaa ajatukseen tarttua mahdollisuuksien mukaan. Tätä mieltä on ylöjärveläinen Päivi Väinä, 41, joka valmistuu tänä vuonna metsuriksi.
”Olen todella iloinen ja onnellinen uskallettuani vaihtaa alaa. Nautin saadessani tehdä työtä, missä näen käsieni jäljen ja saan työskennellä pääsääntöisesti yksin. Edellisissä ammateissani sain roppakaupalla sosiaalisuutta, mitä en enää kaipaa niin suuressa määrin, alan vaihto oli oikea ratkaisu”, Väinä sanoo.
Hänen mainitsemansa sosiaaliset ammatit olivat baarityöntekijä sekä hampurilaisravintolan työntekijä.
”Noissa töissä aikaa kului yli kaksikymmentä vuotta. Työskentelin ensin pubissa, mutta vaihdon sen työn hampurilaisravintolaan vanhimman lapsen synnyttyä. Vaihtoon syynä oli, etten halunnut äitinä työskennellä myöhään yöhön.”
Samalla alkoi Väinän mielessä kyteä ajatus alanvaihdosta.
”Koska työ oli hyvin sosiaalista, alkoi sen kuormitus näkyä siviilielämässä. Huomasin, etten jaksa panostaa vapaa-aikana läheisiin kuten aiemmin. Tämä oli suurin syy siihen, miksi aloin vakavasti miettiä uutta ammattia. ”
Ylöjärveläinen laati itselleen kriteerit sen suhteen, mitä haluaa tehdä.
”Ajattelin, että kyseessä täytyy olla fyysinen päivätyö, jota tehdään ulkoilmassa. Ensimmäisenä mieleeni tuli eräopas. Hylkäsin ajatuksen kuitenkin nopeasti, sillä se on myös sosiaalinen työ, enkä halunnut enää sellaista.”
Ratkaisevaksi tekijäksi kolmen lapsen äidin urasuunnitelmissa nousi hänen tuttavansa.
”Hän on nainen ja metsuri. Tuttavani kertoi, miten hän oli vaihtanut hoitoalalta metsätöihin, ja oli päätökseensä hyvin tyytyväinen. Tiesin sillä hetkellä, että metsästä löytyy uusi ammattini. Sain häneltä myös vinkin kääntyä metsänhoitoyhdistyksen puoleen.”

Väinä otti noin vuosi sitten yhteyttä metsänhoitoyhdistykseen, vastaanotto oli positiivinen.
”Niinpä aloitin työt oppisopimuksella Länsi-Suomen metsänhoitoyhdistyksessä. Metsäalan perustutkinnon teoriaopinnot tapahtuivat Tampereen seudun ammattiopistossa.”
Käytännön oppi Väinälle kertyi työpaikkaohjaaja Jari Koiviston kanssa. Opinnot päättyvät tänä vuonna, sen jälkeen hän on valmis metsuri. Työhön on kuulunut monenlaista.
”Jarille menee iso kiitos. Työsaralla olen tehnyt pääasiassa raivauksia ja istutuksia. Tutuksi on myös tullut puiden kaato. Olen nauttinut työstäni todella paljon, se on juuri sitä mitä haluan: näen käsieni jäljen, saan tehdä töitä itsenäisesti ilman liiallista sosiaalisuutta.”
Hän sanoo saaneensa niin työkavereilta kuin metsänomistajilta hyvin positiivisen vastaanoton.
”En ole kuullut yhtään negatiivista sanaa, mikä on tietenkin hienoa. Metsäomistajia kävi alkuun varsin paljon jutustelemassa, mutta kaikki oli positiivista.”

Metsä on ollut Väinälle aina tärkeä paikka, hän liikkuu siellä paljon myös vapaa-aikana. Uusi ammatti on laajentanut ajatuksia entisestään.
”On hienoa, että voin panoksellani edistää metsän hyvinvointia suunnittelusta käytännön töihin, sillä luonnon hyvinvointi on minulle tärkeää. Toivon myös, että metsänomistajat huolehtisivat omaisuudestaan, sillä metsät ovat monilla tavoilla tärkeitä.
Myös metsän asukit ovat tulleet tutuiksi.
”Karhun jätöksiä on näkynyt. On kunnioittava tunne tiedostaa isoja eläimiä olevan lähellä. Ikävämpi yllätys tapahtui osuessani maahan rakennettuun ampiaispesään. Osuma tiesi useampaa pistosta, vaikka lähdin paikalta vauhdilla”, Väinä hymyilee.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
