• Nuori karhu piinaa Loviisaa – etsii öisin ruokaa roskiksista

    Itä-Uudenmaan poliisin tietoon on tullut karhusta pihahavaintoja ja runsaasti roskapönttöjen kaatamisia Loviisan seudulla. Riistakeskus on nyt antanut karhulle karkotusluvan.
    Karhulla on erinomainen hajuaisti, jonka avulla se löytää melko vaivattomasti ravintoa myös ihmisasutusten läheisyydestä.
    Karhulla on erinomainen hajuaisti, jonka avulla se löytää melko vaivattomasti ravintoa myös ihmisasutusten läheisyydestä. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Metsä|Erä
    11.10.202414:44
    Eija Vallinheimo

    Suomen riistakeskus ja Itä-Uudenmaan poliisi seuraavat alueella karhun liikkeitä. Suomen riistakeskus on antanut karhusta alueelle karkotuspoikkeusluvan.

    Poliisin tiedotteen mukaan kyseessä on nuori karhu, joka on etsinyt toistuvasti ruokaa roskiksista. Karhu on liikkunut pääasiassa öisin ja vaikuttaa väistävän ihmisiä.

    ”Olisi tärkeää, että ihmiset ilmoittaisivat karhun piha- tai kesämökkikäynneistä oman alueensa petoyhdyshenkilölle”, poliisi vetoaa.

    ”Jos suurpeto ei poistu paikalta ihmisen havaittuaan tai peloton suurpeto lähestyy ihmistä, tulee havainnosta ilmoittaa yleiseen hätänumeroon 112. Tarvittaessa asian arvioimista jatketaan viranomaisyhteistyönä poliisin kanssa”, toteaa ylikomisario Jussi Huhtela Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta.

    Lisää aiheesta
    • Jos suurpeto on pihalla, eikä se säiky ihmistä tai jopa lähestyy ihmistä, tulee yhteys ottaa hätäkeskukseen.

      Erä | Tiedätkö, kuka kutsutaan hätiin, jos suurpeto tulee pihapiiriin? Vastaus ei ole niin yksinkertainen kuin voisi luulla

    Viranomaiset toivovat karkotustilanteissa yhteistyötä ja joustavuutta myös maanomistajilta. Suomen riistakeskuksen poikkeusluvilla toimiminen edellyttää metsästysoikeutta tai maanomistajan lupaa karkotustoimenpiteiden suorittamiseen.

    ”Hyvä yhteistyö eri toimijoiden kesken karkottamistoimissa on alueen asukkaiden mutta myös karhun etu”, Huhtela muistuttaa.

    Paras tapa ennalta ehkäistä karhun vierailu pihapiirissä on poistaa pihalta karhuja houkutteleva ravinto.

    ”On hyvä tarkistaa, etteivät esimerkiksi lemmikkieläinten ruuat, roska-astiat tai komposti ole helposti karhun saatavilla, koska etenkin ruokajätteet houkuttavat niitä paikalle. Sekajäteastioihin ei tulisi laittaa karhua houkuttelevia ruokajätteitä. Karhuja ei pidä myöskään totuttaa tarpeettomaan ihmisen läsnäoloon lähestymällä eläimiä tai ruokkimalla niitä esimerkiksi valokuvausta varten asutuksen läheisyydessä”, muistuttaa puolestaan riistapäällikkö Visa Eronen Suomen riistakeskuksesta.

    Lisää aiheesta
    • Karhukanta on nyt suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2021.

      Erä | Karhukanta vahvistui vuodessa 20 prosentilla – syynä kannanhoidollisen metsästyksen jumiutuminen

      Tilaajalle
    • Jenna Simula on maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja.

      Erä | Kannanhoidollisen metsästyksen estäminen lisännyt suurpetokonflikteja – Simula: "Henkinen vastuu kuuluu niille, jotka pistävät kapuloita rattaisiin"

      Tilaajalle
    • Kolareissa kuolleiden hirvieläimien ruhojen hävitys ei kuulu poliisin toimiin.

      Erä | Poliisi metsästäjien avun vähenemisestä: ”Poliisilla on isoja haasteita selvitä ilman ammattitaitoisen metsästäjäresurssin apua”

    • Mahdollisesti loukkaantuneen karhun jäljestys on vaativa tehtävä. Loukkaantunut karhu voi olla vaarallinen.

      Erä | Karhut ovat työllistäneet Itä-Suomen poliisia reippaasti alkukesän aikana

      Tilaajalle
    • Tuorein kuva karhusta lukijan riistakamerassa on tältä aamulta.

      Erä | Näin karhunmetsästyksen seisaus näkyy – MT:n lukija raportoi: täällä karhu oli ennen harvinaisuus, nyt ne tupsahtavat riistakameran kuviin harva se päivä

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle