• Järjenvastaista touhua – Miten on mahdollista, että metsää voidaan kulottaa palovaroitusaikana?

    Metsähallitus ilmoittaa järjestävänsä useita kulotuksia kuumimmalla helleviikolla.
    Kulotus näyttää rajulta, mutta se on hyväksi niin luonnon monimuotoisuudelle kuin seuraavalle puusukupolvelle.
    Kulotus näyttää rajulta, mutta se on hyväksi niin luonnon monimuotoisuudelle kuin seuraavalle puusukupolvelle. Kuva: Kari Lindholm
    Metsä|Metsänhoito
    15.7.202518:00
    Jukka Hämäläinen

    Metsähallitus kulottaa tällä viikolla Suomussalmella, Sotkamossa ja Puolangalla. Suomussalmella kulotetaan tiistaina 15. päivänä, Sotkamon Petäjäniemessä keskiviikkona 16:ntena ja Puolangan Roninkankaalla torstaina 17. heinäkuuta.

    Kulotusten onnistuminen edellyttää riittävän kuivaa maaperää, joten ne tehdään lämpimien jaksojen aikana. Metsää voidaan kulottaa myös maastopalovaroitusten aikana, kunhan noudatetaan erityistä varovaisuutta.

    Kulotus pitää tehdä siihen käytännössä perehtyneen metsäammattilaisen valvonnassa.

    Kulotuskohteen työntekijä kastelee kulotuksen reuna-aluetta.
    Kulotuskohteen työntekijä kastelee kulotuksen reuna-aluetta. Kuva: Jyrki Luukkonen

    Metsähallitus kertoo varmistavansa polttojen turvallisuuden huolellisella suunnittelulla sekä riittävällä henkilöstöllä ja palokalustolla.

    Kulotuksista ilmoitetaan aina pelastuslaitokselle, Metsähallitus kertoo tiedotteessa.

    Tuli on yksi tärkeimmistä keinoista lisätä talousmetsien luonnon monimuotoisuutta. Kulotuksilla ja säästöpuuryhmien poltoilla varmistetaan, että lahopuuta syntyy riittävästi myös tulevissa metsikön kehitysvaiheissa.

    Valtion mailla tehdään vuosittain kulotuksia satojen hehtaarien alueilla.

    Tulen käyttö valtion metsissä

    Vuonna 2024 Metsähallitus toteutti erilaisia polttoja valtion mailla koko maassa yhteensä 527 hehtaarin alueella.

    Tänä vuonna Metsähallitus Metsätalous Oy:n tavoitteena on tehdä kulotuksia 450 hehtaarilla.

    Monikäyttömetsissä tehtävien kulotusten lisäksi Metsähallituksen Luontopalvelut tekee ennallistamispolttoja valtion suojelualueilla.

    Tavoitteena on edistää metsien monimuotoisuutta ja luoda elinympäristöjä uhanalaisille lajeille. Suomessa elää monia lajeja, jotka ovat riippuvaisia palaneesta ja hiiltyneestä puusta. Kulotus edistää myös metsänhoidon tarpeita.

    Kulotukset suunnitellaan ja toteutetaan huolellisesti, ja niistä ilmoitetaan ennakolta pelastuslaitokselle ja hätäkeskukseen.

    Lähde: Metsähallitus

    Tänä kesänä koleat ja sateiset säät ovat siirtäneet polttojen toteutusta, mutta helteisen jakson myötä niitä päästään tekemään eri puolilla maata.

    Kulotettaville kohteille on aiemmin tehty päätehakkuu, ja polton jälkeen niille tehdään maanmuokkaus ja istutetaan taimia. Tulen käyttö myös parantaa taimien kasvuoloja.

    Lisää aiheesta
    • Haapa ryöpsähti voimakkaaseen kasvuun kulotuksen jälkeen. Hirvi söi sen kertaalleen, mutta haapa ei siitä suuremmin häiriintynyt.

      Metsänhoito | Tältä näyttää, kun luonto ottaa vallan metsässä kulotuksen jälkeen

      Tilaajalle
    • Metsätalousinsinööriksi opiskeleva savukoskelainen Eeva-Maija Värriö pääsi harjoittelijana Metsähallituksen kulotukselle Posion Susivaaraan. ”Tästä kokemuksesta on hyötyä tulevassa ammatissa”, Värriö sanoo.

      Metsänhoito | Video: Metsähallitus kulottaa Osaran aukeita jo toiseen kertaan – oppien siirtämisellä nuorille alkaa olla kiire

      Tilaajalle
    • ”Vielä 1950–60-luvuilla kulotus oli yleistä. Nykyään metsänhoidollisia kulotuksia tehdään vain satunnaisesti”, Kortejärvi kirjoittaa.

      Metsänhoito | Kortejärvi: Tuli toisi metsiimme lisää luonnonmetsän piirteitä ja antaisi kyytiä alta kasvaville kuusille

    • Säästöpuiden poltto alkaa kohta. Ensin Eetu Paananen, Seppo Lohtander ja Tuomas Korhonen asentavat kellupumpun toimintavalmiiksi.

      Metsänhoito | Hallitun tulenkäytön kautta syntyvien metsäpaloympäristöjen määrä on vuosittain noin tuhat hehtaaria ‒ Mikä tulenkäytön lisäämistä jarruttaa?

      Tilaajalle
    • Sytyttäminen on kätevintä tehdä kaasulla.

      Monimuotoisuus | Tampere on ensimmäinen kunta, joka ennallistaa metsäänsä polttamalla – ”Monella oli halukkuutta tulla talkoisiin"

    Artikkelin aiheet
    Metsähallitus
    kulotus
    metsänhoito
    palovaroitus
    luonnon monimuotoisuus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla