• Vesilintujen määrä huvennut jo pitkään – tarve rajoittaa metsästystä on kasvanut

    Vesilintujen metsästyskausi alkaa torstaina 20. elokuuta jatkuu joulukuun loppuun saakka. Kantojen taantuminen vaatii riista-alan asiantuntijoiden mukaan uudenlaista ajattelua myös vesilinnustukselta.
    Tilaajalle
    Sinisorsan määrä on runsastunut jopa 15 prosenttia vuodesta 1986 alkaneen seurantajaksonaikana, mutta vähentynyt viimeisten kymmenen vuoden aikana.
    Sinisorsan määrä on runsastunut jopa 15 prosenttia vuodesta 1986 alkaneen seurantajaksonaikana, mutta vähentynyt viimeisten kymmenen vuoden aikana. Kuva: Hannu Huttu
    Metsä|Erä
    19.8.202609:00
    Eija Vallinheimo
    Tampere

    Tuorein vesilinturaportti sisältää murheellisia numerotietoja. Raportin mukaan useimpien sorsien kannat ovat laskeneet pitkään. Erityisesti niin on käynyt rehevillä vesillä.

    1990-luvun puoliväliin verrattuna rehevien vesien sorsakannat ovat Luonnonvarakeskuksen mukaan huvenneet yli 50 prosenttia ja karujen vesien noin 20 prosenttia.

    Lisää aiheesta
    • Vesilintuparit lasketaan viikko jäiden lähdön jälkeen ja toisen kerran 2–3 viikkoa myöhemmin. Poikueet lasketaan samoilla pisteillä 1.–20.7.

      Erä | Neljän tärkeimmän riistasorsan poikastuotto edellisvuotta heikompi

    Luomuksen museomestari Heikki Helle vastaa Suomen vesilintulaskennoista.

    ”Vesilintujen pesinnät eivät onnistuneet hyvin tänä vuonna, mutta vesilintukantojen kehitys on ollut mollivoittoista jo pitkään”, Helle kiteyttää.

    Metsästäjäliiton maanantaina 17. elokuuta järjestämässä Erävedet-seminaarissa kävikin ilmi, että tarve metsästyksen säätelylle on tulosten myötä kasvanut. Uhkana on riistalajiluettelon päivitys, jos taantuneiden lajien kantoja ei saada muilla tavoin parannettua.

    ”Tähän saakka vesilinnustuksen sääntely on ollut melko vähäistä. Sorsien metsästykselle on olemassa rauhoitusajat, lyijyhaulikielto ja saalisilmoitusvelvollisuus, joka on muilla kuin sinisorsalla, tavilla ja telkällä. Nyt käytössä on myös joidenkin lajien metsästyskieltoja ja hämärämetsästyskielto”, riistapäällikkö Matti Kervinen Suomen riistakeskuksesta listaa.

    ”Jos ennakoiden puututaan haasteisiin ja muokataan toimintaa, päästään kevyemmillä muutoksilla. Riistalajiluettelon muutokset ovat kankea ja hankala tapa toimia.”

    ”Jos ennakoiden puututaan haasteisiin ja muokataan toimintaa, päästään kevyemmillä muutoksilla.”

    Matti Kervinen

    Kervisen mukaan metsästysverotusta voitaisiin säädellä vuosittain kunkin riistalajin kannankehityksen perusteella metsäkanalintujen tapaan.

    Ongelmia aiheuttavat puutteet alueellisessa kannan arvioinnissa ja verotusasteen laskennassa, koska sorsat muuttavat. Kannanhoitoa ja metsästyksen säätelyä tulisi tarkastella koko muuttoreitin kattavana kokonaisuutena.

    Kervinen sanoo, että joka tapauksessa tarve muutokselle on tunnistettu ja erilaisia toimenpiteitä on jo esitetty. Ministeriö perusti työryhmän pohtimaan toimenpiteitä vesilintukantojen tilan parantamiseksi jo neljä vuotta sitten, mutta toimenpide-esitysten jalkautus käytäntöön ei ole toistaiseksi juurikaan edennyt.

    Metsästys painottuu yhä enemmän rakennetuille kosteikoille ja ruokinnoille.
    Metsästys painottuu yhä enemmän rakennetuille kosteikoille ja ruokinnoille.  Kuva: Taina Renkola

    ”Muuttuneessa ympäristössä metsästyssääntelyn mekanismit sekä riistaruokinnan ja tautiriskien hallinta eivät enää toimi tarkoituksenmukaisella tavalla.”

    Hänen mukaansa vesilintujen ruokinta on yhä yleistynyt ja tehostunut. Metsästys painottuu yhä enemmän rakennetuille kosteikoille ja ruokinnoille ja perinteisempi vesilinnustus on vähentynyt. Samalla vesilinnustajien määrä on 15 vuodessa pudonnut 40 prosenttia ja saalis keskittyy yhä harvemmille metsästäjille.

    Seminaarissa nostettiin useampaan kertaan esiin se, että muutos vaatii metsästäjiltä halua ja kykyä ajatella vesilinnustusta uudella tavalla.

    ”Vaikka lajien taantuman juurisyy ei olisikaan metsästys, metsästyksen kestävyys rakentuu myös yksittäisen metsästäjän ratkaisuista. Vastuullisuus on keino varmistaa, että vesilinnustus voi jatkua myös tulevaisuudessa”, Metsästäjäliiton riista-asiantuntija Leena Kangas muistutti tilaisuudessa.

    ”Taantuvien vesilintulajien kehitys on saatava kääntymään.”

    Vesilintujen taantumisen merkittävimmät aiheuttajat:

    Elinympäristöjen häviäminen ja laadun heikkeneminen

    Vieraspetojen predaatio

    Vesistöjen tummuminen

    Särkikalaistuminen ja lintujen poikasten ravinnon puute

    Ilmastonmuutos

    Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia uutisia sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.

    Lisää aiheesta
    • Vesilinnuilla ei ole kiirettä syysmuutolle. Niiden pitäisi kerätä polttoainetta ja voimia Suomessa jäiden tuloon saakka.

      Erä | Metsästäjien ja lintuharrastajien yhteistyöllä syntyy vesilintuparatiiseja

    • Suomen läpi muuttaa vähintään 1,5 miljoonaa yksilöä. Tämä aiheuttaa ongelmia maataloudelle.

      Luonto | Lintudirektiivin raportointitiedot: Suuret lintulajit voittajia, pienikokoisilla lajeilla menee huonoiten

      Tilaajalle
    • Keihäsjärvelle kokoontui monisatapäinen haapanaparvi.

      Erä | Keihäsjärven levähdysalueella muuttomatkaan valmistautuu valtava haapanaparvi

      Tilaajalle
    • Vesilintukantoihin voi jokainen vaikuttaa asentamalla poikastuotantoalueille petoturvallisia pesäputkia.

      Erä | Tiesitkö, että Suomi on Euroopan merkittävin vesi- ja kahlaajalintujen pesimäalue

    Artikkelin aiheet
    vesilintu
    metsästys
    sorsa
    riistanhoito
    ilmastonmuutos
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle