Metsämiesten säätiö on vahvistanut apurahojensa erityispainotukset ensi vuodelle. Yksi tavoitteista on lisätä alan koulutuksen vetovoimaa ja houkutella alalle lisää myös naisia ja maahanmuuttajia.
Säätiö kertoo tähtäävänsä apurahojen erityispainotuksilla metsäalaa vastuullisesti kehittävään toimintaan ja avauksiin. Niihin kuuluvat esimerkiksi hankkeet, joilla kasvatetaan metsäalan toisen asteen koulutuksen kiinnostavuutta.
Hankkeilla koulutukseen voisi houkutella lisää naisia ja maahanmuuttajia. Tukea on tarjolla myös hankkeille, jotka lisäävät nuorten metsäalan ja metsätalouden tuntemusta, arvostusta ja kiinnostusta.
Naiset ovat esillä myös säätiön rahoittaman metsäalan työhyvinvointia edistävissä hankkeissa. Hyvinvoinnissa on kehittämisen tarvetta erityisesti toimihenkilötehtävissä toimivilla naisilla.
Myös metsien käytön taloudellisen merkityksen ennakointi Suomessa ja verrokkimaissa Euroopassa kiinnostaa säätiötä.
Lisäksi säätiö haluaa rahoittaa hankkeita, jolla parannetaan tutkittuun tietoon perustuvaa ja ratkaisuhakuista metsäkeskustelua.
Metsätaloutta tunnetuksi tekevät kulttuurihankkeetkin voivat saada tukea. Sellaiset voivat olla esimerkiksi elokuvia tai dokumentteja.
Apurahojen hakuaika on joulukuusta tammikuun loppuun.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
