• Puurakentaminen osaksi ilmastotavoitteita, vaatii Metsäteollisuus ry

    Puurakentaminen on muun muassa betonirakentamista ilmastoystävällisempi vaihtoehto.
    Kuvassa 2024 valmistuneen Stora Enson pääkonttorin rakennustyömaa. Kuvituskuva.
    Kuvassa 2024 valmistuneen Stora Enson pääkonttorin rakennustyömaa. Kuvituskuva. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Metsä|Rakentaminen
    28.5.202617:30
    Aida Salminen

    Metsäteollisuus ry:n mukaan rakentamisen puun käyttö tulisi ottaa osaksi ilmastopolitiikkaa. Järjestön mukaan puun käytön lisääminen rakentamisessa voisi olla ratkaisu sekä rakennusalan heikkoon markkinatilanteeseen että ilmastotavoitteiden saavuttamiseen.

    Puurakentamisen lisääminen on Suomessa ollut kuitenkin hyvin hidasta. Kehitystä ovat jarruttaneet etenkin sääntely, tekniset vaatimukset ja käytännöt, jotka ovat syntyneet toisenlaisen rakentamisen seurauksena.

    Lisää aiheesta
    • Penttilänrantaan Joensuuhun rakennettiin korkeaa puukerrostaloa vuonna 2018.

      Rakentaminen | Suomi tyri puurakentamisen – Ruotsissa jo viidennes kerrostaloista tehdään puusta

      Tilaajalle

    Rakentamisella on merkittävät ilmastovaikutukset. Puulla voidaan kuitenkin korvata monia fossiilisia materiaaleja. Rakennuksissa käytetty puu toimii hiilivarastona koko elinkaarensa ajan. Ilmastohyötyjen lisäksi puulla on myös tutkittuja terveysvaikutuksia.

    Metsäteollisuus ry:n mukaan käytäntöjen ja määräysten päivittäminen antaisi tilaa ilmastoystävällisemmälle rakentamiselle. Tulevalla hallituksella on mahdollisuus vaikuttaa, syntyykö vähähiilinen rakentaminen pelkästään markkinoiden ehdoilla vai halutaanko rakentamista ohjata lainsäädännöllä kestävämpään suuntaan.

    Lisää aiheesta
    • Asetus kannustaa vähäpäästöisten rakennusmateriaalien, kuten puun, käyttöön.

      Rakentaminen | Uusien rakennusten hiilijalanjäljille raja-arvot – asetus kannustaa puurakentamiseen

    • Puurakentamisen alkuvaiheen päästöt ovat huomattavasti matalammat kuin betonirakentamisessa. Kuva on Helsingin suomalais-venäläisen koulun rakennustyömaalta.

      Rakentaminen | Puurakenteinen koulu on tutkimuksen mukaan betonista edullisempi, jos päästöistä pitää maksaa

      Tilaajalle
    • Puurakentamisen asiantuntijoiden mukaan puusta voi rakentaa mainiosti isojakin rakennuksia.

      Rakentaminen | Tietyillä aloilla meneillään rakennusbuumi, mutta rakennuttajat karttavat puuta – ”Aivan turhaan”

      Tilaajalle
    • Sahatavaran tuotanto ja vienti putosivat alkuvuonna selvästi aiemmasta.

      Metsäteollisuus | Puun käytön edistäminen on jäänyt sanahelinäksi – nyt taantuma iskee sahoihin voimalla

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    puurakentaminen
    ilmastotavoitteet
    rakentaminen
    Metsäteollisuus ry
    ilmastopolitiikka
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Konealan Gallup: Onko rakentamisen piristyminen näkynyt maarakennusalalla?

  • Suomessa infra-alalta eläköityy vuosittain noin 600 työntekijää enemmän kuin oppilaitoksista valmistuu uusia infra-alan ammattilaista vuodessa. Muuntokoulutuksella Destia ja Oamk haluavat vastata infra-alan osaajapulaan. Haku on alkanut ja koulutus alkaa 31.8.2026.

    Koneviesti | Helpotusta osaajapulaan – Destia ja Oamk aloittavat talonrakentajien infra-alan muuntokoulutuksen

  • Koneviesti | Lukijan idea: Rumpuputki sulaksi kotikonstein