• Kylmä suihku sahoille – sahatavaran vientihintojen odotettiin nousevan, mutta kuinkas kävikään

    Alaa seuraavat eivät usko merkittäviin sahojen sulkemisiin, mutta paikallisia seisokkeja on ihan varmasti tulossa.
    Tilaajalle
    Sahoilla odotetaan valoa kysynnän elpymiseen. Eräiden arvioiden mukaan sahasuhdanne on nyt pahempi kuin finanssikriisin aikoihin.
    Sahoilla odotetaan valoa kysynnän elpymiseen. Eräiden arvioiden mukaan sahasuhdanne on nyt pahempi kuin finanssikriisin aikoihin.  Kuva: Petteri Kivimäki
    Metsä|Metsäteollisuus
    3.10.202405:00
    Sami Suojanen

    Viime viikon tiistaina aika monen suomalaissahan toimistossa manattiin. Saatettiinpa ilmoille päästää ärräpäitäkin.

    Valtiovarainministeriö valoi maanantaina uskoa talouden käännökseen ennustamalla, että Suomen talous kasvaa ensi vuonna 1,7 prosenttia. Seuraavana päivänä Rakennusteollisuus RT ry oli synkempi: sen mukaan rakentamisen käänne antaa odottaa itseään.

    Samaisena tiistaina metsäteollisuuden markkinahintoja seuraava Fastmarkets Foex julkaisi tiedon suomalaisen sahatavaran vientihinnoista.

    Tilaston mukaan kuusi- ja mäntysahatavaran vientihinnat kääntyivät 6–10 prosentin laskuun alkuvuoden varovaisen nousun jälkeen. Foexin tietojen mukaan sekä männyn että kuusen vientihinta oli runsaat 220 euroa kuutiolta.

    Sahat toivoivat ihan toisenlaista kehitystä. Vientihinta on äärimmäisen tärkeä mittari, koska sahateollisuuden tuotannosta enin osa päätyy ulkomaille. Yksittäisistä markkinoista Suomi on suurin, mutta kotimaan osuus myynnistä on vain noin 20 prosenttia. Lähes kaikki sahatavarasta päätyy rakentamiseen.

    Sahojen toiveikkuus perustui muun muassa alhaisiin varastomääriin. Sahateollisuuden tilastojen mukaan sahatavaravarastot ovat huvenneet viime syksystä lähtien, ja lasku on jatkunut koko tämän vuoden. Alan toimijat käyttävät mielellään ilmaisua, jonka mukaan ”sahatavaraputki on suhteellisen tyhjä”.

    Alhaisten varastomäärien ansiosta tuotannon pitäisi nousta, jos kysyntä ja hinnat elpyvät. Tuore hintakehitys ei tehnyt hyvää tälle odotukselle.

    Suomen varastoissa on tilaa, koska sahatavaran tuotantomäärät ovat laskeneet. Varastoon ei kannata määräänsä enempää sahata.

    Vuonna 2021 Suomessa tuotettiin sahatavaraa 11,9 miljoonaa kuutiota. Viime vuonna määrä oli noin 10,4 miljoonaa kuutiota ja tahti on hiljentynyt edelleen. Meneekö edes kymmenen miljoonaa kuutiota rikki tänä vuonna?

    Suomeen on valmistunut merkittävä määrä uutta sahauskapasiteettia.

    Samaan aikaan Suomeen on valmistunut merkittävä määrä uutta sahauskapasiteettia.

    Uudet sahalinjat ovat tulleet tai tulossa muun muassa Versowoodille Vierumäelle, Metsä Fibrelle Raumalle, Koskiselle Järvelään, Junnikkalalle Ouluun, Kuhmo oy:lle Kuhmoon, Pölkylle Taivalkoskelle ja Kajaaniin.

    Tämä lista ei ole täydellinen. Lisäksi monet tuottajat ovat kehittäneet toimintaansa pienemmillä investoinneilla.

    Samaan aikaan toiminta on loppunut muun muassa Metsä Fibre Kyrön ja Merikarvian sahoilla samoin kuin Kotkamillsin sahalla Kotkassa.

    Sulkemisista huolimatta uudet ja ennen kaikkea tehokkaat sahalinjat ovat lisänneet sahauskapasiteettia. PTT:n metsäekonomin Matti Valosen laskelmissa kapasiteetti on kasvanut noin puoli miljoonaa kuutiometriä suunnilleen 13,7 miljoonaan kuutiometriin vuodessa.

    Kapasiteetti on todennäköisesti hieman tätäkin suurempi, koska osa sahoista ilmoittaa edellisen vuoden tuotantoluvun ja osa kapasiteetin.

    Sahojen kaltaisten tuotantolaitosten kapasiteetista puhuttaessa on syytä muistaa, etteivät ne koskaan pyöri sadan prosentin tahtia, koska kysyntä vaihtelee ja esimerkiksi vuosihuollot pysäyttävät tuotannon.

    Laskeva kysyntä, alamaissa oleva hinta ja kallis raaka-aine on myrkkyä sahojen kannattavuudelle. Viime tilikaudella isojen itsenäisten suomalaisten sahayritysten liikevaihdot laskivat muutaman prosentin, mutta tulokset notkahtivat kymmeniä prosentteja.

    Kannattavimmat isot sahayhtiöt pitivät tuloksensa voitollisena, mutta kovia iskuja ottaneet yhtiöt valahtivat tappiolle.

    Huippuvuosien 2021 ja 2022 tulokset vankistivat sahayhtiöiden taseita. Ne kestävät vielä heikompia vuosia oman pääomansa puolesta, mutta kassavirran kanssa voi tulla ongelmia ennen kuin oma pääoma käy vähiin.

    Alaa seuraavat eivät usko merkittäviin sahojen sulkemisiin, mutta paikallisia seisokkeja on ihan varmasti tulossa. Käynnissä lienee myös markkinaosuustaistelu tai ainakin asemien ja asiakkuuksien varmistelu tulevaa nousua varten. Osa sahoista on pitänyt kiinni tuotantomääristään kannattavuuden kustannuksella.

    Sahojen talousmatematiikka on myös muuttunut. Sivujakeiden merkitys on korostunut sellu- ja energiatuotannon raaka-ainetarpeiden takia.

    Sahat kaipaisivat kipeästi talouskasvun käynnistymistä. Keskuspankit ovat aloittaneet korkojen laskun, mutta alentuneiden korkojen vaikutus kysyntään tulee viiveellä.

    Mitä tämä tarkoittaa metsänomistajalle?

    Sahateollisuuden vuoden 2022 kesästä alkaneet vaikeudet jatkuvat. Tuotannon laskusta huolimatta tuona aikana tukin hinta on noussut. Viime viikkojen hintojen tasaantumisesta huolimatta tukkien kantohinnat ovat edelleen korkealla.

    Mekaanisen metsäteollisuuden nykyiset vaikeudet voivat jonkin verran painottaa puukauppaa kuitupuuleimikoihin.

    On arvioitu, että mekaanisen metsäteollisuuden nykyiset vaikeudet voivat jonkin verran painottaa puukauppaa kuitupuuleimikoihin.

    Vaikutus voi olla väliaikainen, sillä kaiken kaikkiaan puun kysyntä on kasvanut. Erityisesti selluteollisuuden tarpeisiin Venäjältä rahdatun raaka-aineen jääminen pois markkinoilta pitää puun kysynnän ylhäällä.

    Lisää aiheesta
    • Versowoodin Otavan saha jalostaa kuusitukkeja sahatavaraksi 70 työntekijän voimin. Sahalinja perustuu pitkälti 1990-luvun tekniikkaan ja ratkaisuihin.

      Metsäteollisuus | Versowoodin Ville Kopra on kyllästynyt heittoihin puun matalasta jalostusarvosta – ”Sahatavara on monella tavalla pitkälle viety tuote”

      Tilaajalle
    • ”Suuri kysymys on, onko Suomessa ilmapiiri sellainen, että teollisuus haluaa ylipäänsä tehdä tänne isot, puuta käyttävät investoinnit”, pohtii toimittaja Markku Laukkanen. Kuvassa puukuormaa puretaan vaneritehtaalla Joensuussa.

      Metsäteollisuus | Metsäjättien investoinnit valuvat Länsi-Suomeen – sattumaa vai suunniteltua?

      Tilaajalle
    • Versowoodin Otavan saha Mikkelissä sahaa pelkästään kuusta. Sen tuotannosta 90 prosenttia menee vientiin, kuten Kiinaan.

      Metsäteollisuus | Versowoodin liikevaihto laski alle puolen miljardin – huonon suhdanteen pelastus löytyi yllättävästä suunnasta

      Tilaajalle
    • Etenkin ristiinliimatun puun kysyntä kasvoi Itävallassa. Kuvituskuva.

      Metsäteollisuus | Timber-Online: Puurakentamisella menee Itävallassa paremmin kuin rakennusalalla yleensä – ”Kasvanut valtavasti tänä vuonna”

      Tilaajalle
    • Junnikkalan uusi saha Oulussa aloitti toimintansa viime vuoden lopulla. Uuteen tuotantolinjaan on ladattu suuret odotukset.

      Metsäteollisuus | Myyntivoitto kaunisteli Junnikkalan tulosta – yhtiö on ladannut kovat tavoitteet tälle vuodelle

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    sahateollisuus
    metsäteollisuus
    vientihinta
    suomalaiset sahat
    talouskehitys
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa