Metsää suojellaan, kun korvaus on kunnossa – viranomaisten ylläpitämä epäluottamuksen kulttuuri on omiaan nakertamaan suojeluhaluja

Metsien vapaaehtoisen suojelun määrärahoja pitäisi kasvattaa, totesi 64 prosenttia MT Metsän elokuiseen verkkokyselyyn vastanneista lukijoista. Kyse ei ole tutkimuksesta, jonka tulokset sellaisenaan olisivat yleistettävissä kertomaan kansan näkemyksiä, mutta osviittaa mielialoista ne silti antavat. Erityisesti kyselyn yhteydessä kerätyt kommentit kertovat, mitä mieltä MT Metsän lukijat vapaaehtoisen suojelun rahoituksesta ovat. ”Metso-ohjelma on tarjonnut kohdallani kilpailukykyisen vaihtoehdon hakkuille”, yksi vastaajista perustelee myönteistä kantaansa vapaaehtoisen suojelun lisärahoitukselle. ”Näin hienoja kohteita en – – koskaan hakkaisi, joten hyvä kun saa jonkun korvauksen”, toteaa toinen. (MT Metsä 7/2024.)

Etelä-Suomessa toteutettavalla vapaaehtoisiin suojelusopimuksiin sekä luonnonhoitotöihin perustuvalla Metso-toimintaohjelmalla on kesäkuussa julkaistun tilannekatsauksen mukaan suojeltu jo yli 93 000 hehtaaria yksityisomistuksessa olevaa metsää. Määrä on 97 prosenttia tavoitteesta, joka on tarkoitus saavuttaa ohjelman ensi vuoden loppuun päättyvällä kaudella. Lisäksi ympäristötukisopimuksia ja luonnonhoitotöitä oli viime vuoden loppuun mennessä toteutettu 65 000 hehtaarin alalla, 79 prosenttia 82 000 hehtaarin tavoitteesta.

Hyvistä vapaaehtoisen suojelun tuloksista huolimatta viranomaiset eivät kuitenkaan aidosti luota metsänomistajien haluun suojella omistamaansa arvokasta metsäluontoa. Helsingin yliopiston lajitietokeskuksen hallinnoima tieto yksityismetsissä todetuista uhanalaisista kasvi- tai eläinlajeista on luokiteltu julkisuuslain perusteella salaiseksi tiedoksi, jota ympäristöviranomaiset eivät luovuta omistajalle ennen kuin omistaja tekee kyseisen lajin elinaluetta koskevan metsänkäyttöilmoituksen (MT 4.9.). MTK:n metsäjohtaja Mikko Tiirola arvioi syyksi käytännölle viranomaisten näkemyksen, jonka mukaan uhanalaisesta kohteesta tietoinen metsänomistaja tuhoaisi kohteen.

Suomussalmen elokuinen raakkutuho voi toimia hetkellisenä perusteena epäluottamuksen jatkumiseen, mutta hedelmällinen lähtökohta se ei viranomaistoiminnalle ole. Päinvastoin, käytäntö on vähintäänkin kyseenalainen: se voi aiheuttaa yksityiselle metsänomistajalle isojakin taloudellisia seurauksia, joihin hänellä ei ole mahdollisuutta ennalta varautua. Voi myös pohtia, miksi kansalainen luottaisi viranomaiseen, jos ei tämäkään luota kansalaiseen.

On myös perin suuri ristiriita, että julkisuuslakiin vedoten viranomaiset jakelevat muutoin varsin hövelisti sekä julkisia että yksityisiä tietoja, jotka voivat pahimmillaan vaarantaa valtion tai sen kansalaisten turvallisuuden tai omaisuudensuojan.