• Mikko Tiirola: Pikkukorvaukset sähkölinjojen vetämisestä eivät riitä – ”Maanomistajalle kuuluu osa siitä tuotosta, mitä sähkönsiirrolla tehdään.”

    ”Metsien on uudistuttava. Jollei sitä tee metsäsektori, äiti luonto hoitaa asian”, viestitti metsätiedepaneelin puheenjohtaja Antti Asikainen.
    Tilaajalle
    MIkko Tiirola peräsi myös ennakoitavuutta luontopolitiikkaan: ”Tarvitaan kansallinen ylivaalikautinen strategia, joka ottaa huomioon sen, että metsänomistaja on itse paras päättämään omaisuutensa käytöstä.”
    MIkko Tiirola peräsi myös ennakoitavuutta luontopolitiikkaan: ”Tarvitaan kansallinen ylivaalikautinen strategia, joka ottaa huomioon sen, että metsänomistaja on itse paras päättämään omaisuutensa käytöstä.” Kuva: Kari Salonen
    Metsä|Metsäpolitiikka
    2.11.202312:18
    Jukka Hämäläinen
    Espoo

    MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola puuttui sähkönsiirtolinjojen lunastuskorvauksiin valtuuskunnan kokouksessa Espoon Hanasaaressa. Tiirola sanoi saavansa metsänomistajilta kaikkein eniten palautetta juuri tästä aiheesta.

    Toivoa epäkohtien korjaamisen antavat hänen mukaansa sekä hallitusohjelma että lupaus tuoda lunastuslain uudistus nopeasti eduskuntaan.

    ”Valitettavasti sekään ei ratkaise siirtolinjakysymystä. Muutaman satasen hehtaarikohtaiseen kertakorvaukseen eivät prosenttikorotukset riitä.”

    Lunastuslain uudistuksen lisäksi tarvitaan Tiirolan mukaan sähkömarkkinalain uudistus.

    ”Maanomistajalle kuuluu osa siitä tuotosta, mitä sähkönsiirrolla tehdään.”

    Tiirola pelkää, että vihreän siirtymän vastustus kovenee metsänomistajissa, jos he kokevat jatkuvasti vääryyttä.

    ”Jokainen voimalinja pirstoo maa- ja metsätalousmaata vieden maanomistajalta pahimmillaan koko kiinteistön kehittämismahdollisuudet – ja kaikki tämä täysin barbaarisilla korvauksilla.”

    MTK:n metsävaltuuskunta kokoontui marraskuun alussa Hanasaaren kulttuurikeskuksessa Espoossa.
    MTK:n metsävaltuuskunta kokoontui marraskuun alussa Hanasaaren kulttuurikeskuksessa Espoossa. Kuva: Kari Salonen

    Luontopolitiikkaan Tiirola peräsi ennakoitavuutta. Tiirola haluaa kansallisen ylivaalikautisen strategian, joka ottaa huomioon sen, että maan- ja metsänomistaja on itse paras päättämään omaisuutensa hoidosta ja käytöstä.

    Metsänomistajien kannalta merkittävää hänen mielestään on luonnontilaisten ja vanhojen metsien kriteerien määrittely.

    ”Ei saa käydä niin, että huomaamme vanhat metsät määritellyksi niin, että puun ostajat karttavat kohteita, mutta korvauksiakaan ei makseta.”

    Tiirola tähdensi, että kansallinen biodiversiteettistrategia ja Suomen sitoumukset EU:n komissiolle täytyy valmistella ja päättää käsi kädessä.

    ”Muutoin päällekkäisyyksien ja ristiriitojen riski on ilmeinen. Biodiversiteettipolitiikka on yhteensovitettava kansallisen metsästrategian kanssa.”

    Samalla Tiirolan mielestä on huolehdittava, että tavoitteiden ja toimien lukumäärä pysyy hallittavana sekä kirjausten sisältö selkeänä.

    Markkinoita Tiirola analysoi metsänomistajille pitkällä aikavälillä entistä suopeammiksi, kun puun tuonti on vähentynyt ja investoinnit lisääntyneet. Hän toivoi, että metsäteollisuus ei sulkisi toimivia tehtaita lyhyen tähtäimen markkinahäiriöiden takia.

    ”Valitaan sellaiset europarlamentaarikot, jotka ovat hereillä siinä, että metsäpoliittiset ratkaisut pysyvät kansallisina.”

    MT:lle Tiirola kommentoi Eero Heinäluoman haastattelua 1.11. lehdessä. Heinäluoma onnistui torjumaan EU:n perussopimukseen kaavaillun rukkauksen, joka olisi siirtänyt metsiä koskevaa päätösvaltaa EU:lle.

    ”Heinäluoma oli oikealla asialla. Suomen metsäsektorille on elintärkeää, että perussopimuksesta pidetään kiinni. Metsäpolitiikka on kansallista eikä mitään poikkeusta voi hyväksyä.”

    Tiirola muistutti valtuuskunnassa, että ensi vuosi on merkittävä vaalivuosi metsänomistajille.

    ”Ollaanpa aktiivisia! Valitaan sellaiset europarlamentaarikot, jotka ovat hereillä siinä, että metsäpoliittiset ratkaisut pysyvät kansallisina.”

    Antti Asikainen käy säännöllisesti teroittamassa komissiolle, että aktiivinen metsien hoito on välttämättömyys niin puun hankinnan kuin hiilinielun ja metsien suojelun kannalta.
    Antti Asikainen käy säännöllisesti teroittamassa komissiolle, että aktiivinen metsien hoito on välttämättömyys niin puun hankinnan kuin hiilinielun ja metsien suojelun kannalta. Kuva: Kari Salonen

    Valtuuskunnalle puhui myös Metsäbiotalouden tiedepaneelin puheenjohtaja, Luken tutkimusylijohtaja Antti Asikainen. Hän viesti, että metsien kasvu muodostaa ylärajan puunkäytölle ja hiilen sidonnalle.

    ”Metsän kasvu on lisääntynyt 1950-luvulta, koska metsien kasvuun on panostettu. Nyt investointi alkaa olla ulosmitattu.”

    Tiedepaneeli on selvittänyt metsän potentiaalia ilmastonsuojelussa niin Suomen kuin koko maailman tasolla.

    ”Jos lopettaisimme kaikki metsien hakkuut maapallolla, metsät pystyisivät nielemään hiiltä lisää vain neljän vuoden fossiilipäästöjen verran. Suomessa pystyttäisiin kattamaan ehkä kahdeksan vuoden päästöt. Rajat tulevat nopeasti vastaan.”

    Metsien hiilinielua pienentää metsätuhojen, kuten hyönteistuhojen ja palojen, lisääntyminen.

    ”Metsien on uudistuttava. Jollei sitä tee metsäsektori, äiti luonto hoitaa asian.”

    Tiedepaneelin näkemys Asikaisen mukaan on, että kaikkia suojelutavoitteita ei voida metsillä saavuttaa. Tätä viestiä tiedepaneeli vie säännöllisesti EU:n komissiolle.

    ”Ei tässä muu auta, kuin vain toistaa samaa: aktiivinen metsien hoito on välttämättömyys niin puun hankinnan kuin hiilinielun ja metsien suojelun kannalta.”

    Lisää aiheesta
    • Helmisen tilan kehittäminen pysähtyy sähkönsiirtolinjan vuoksi. Linjojen suunnittelussa pitää huomioida maaseutuelinkeinojen toimintaedellytykset, sanoo Vili Helminen.

      Maatalousyrittäjät | Sähkönsiirto nielee pakolla maata maaseudun elinkeinoilta – ”Kovalla kiireellä runnotaan hankkeita eteenpäin, etteivät maanomistajat ehtisi sanoa vastaan”

      Tilaajalle
    • ”Vaikka Euroopan unionista tulee jatkuvasti esityksiä metsänkäytön rajoittamisesta, yksikään niistä ei ole toteutunut”, Mikko Tiirola rauhoittelee metsänomistajia.

      Metsäpolitiikka | MTK:n Mikko Tiirola: ”Markkinoiden ja metsänomistajan pitää saada päättää, mihin käyttöön puu milloinkin ohjautuu”

      Tilaajalle
    • Nuorten kokoomusvaikuttajien mielestä nykyinen lunastuslaki on maanomistajien kannalta epäoikeudenmukainen.

      Politiikka | Lukijalta: Suomen lunastuslaki muutettava Alankomaiden ja Norjan arvonnousun huomioivan mallin mukaiseksi

      Tilaajalle
    • Hallitusneuvotteluissa ovat vierailleet kuultavina esimerkiksi Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Paula Lehtomäki, maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio ja MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila.

      Politiikka ja talous | Näitä asiantuntijoita on kuultu hallitusneuvotteluissa maaseudulle tärkeissä kysymyksissä

      Tilaajalle
    • Uusi riippumaton metsäpaneeli selvittää, miten esimerkiksi EU:n kaavailemat päätökset vaikuttavat Suomeen.

      Metsäpolitiikka | Uusi metsäpaneeli alkaa tuottaa riippumatonta tieteellistä tietoa päätöksenteon tueksi

    • Viimeaikaisilla hakkuumäärillä Suomen metsien hiilinielujen ylläpitäminen ei onnistu, katsoo metsäbiotalouden tiedepaneeli.

      Metsäpolitiikka | Metsätiedepaneeli: Hiilinielujen ylläpito ei onnistu viimeaikaisilla hakkuumäärillä – ”Päätöksentekijät joutuvat tekemään valintoja”

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin