• Bryssel edistää edelleen jääräpäisesti pykälähimmeliä, joka rajoittaa metsien hakkaamista ja jarruttaa metsätaloutta

    Uusia kestävyyskriteereitä ujutetaan biotalousstrategiaan ja ympäristölainsäädännön yksinkertaistaminen etenee jähmeästi.
    EU:n ympäristökomissaari Jessica Roswall keskusteli maatalousministeri Sari Essayahin kanssa viime viikolla Brysselissä.
    EU:n ympäristökomissaari Jessica Roswall keskusteli maatalousministeri Sari Essayahin kanssa viime viikolla Brysselissä.  Kuva: FRANCOIS LENOIR
    Metsä|Metsäpolitiikka
    2.2.202605:00
    Tapio Nurminen
    München

    Huoli metsäpohjaisen biotalouden rajoittamisesta kasvaa EU:n metsäisissä jäsenmaissa.

    Viime viikolla jäsenmaiden maatalousministerit pääsivät sanomaan sanansa EU-komission vuoden 2025 lopussa esittelemästä biotalousstrategiasta, johon metsätalouden toimijat ovat suhtautuneet varovaisen myönteisesti.

    Käytäntö on osoittautumassa odotettua karummaksi.

    Kilpailukyky ei ole EU:n biotalousstrategiassa sillä tavalla etusijalla kuin odotettiin.

    ”Kyllä jäsenmaiden päätelmien ensimmäisessä versiossa on paljon erilaisia uusia metsien käyttöön vaikuttavia kestävyyskriteereitä”, maatalousministerien kokousta läheltä seurannut MT:n diplomaattilähde kertoo.

    Lisää aiheesta
    • Biotalousstrategia pyrkii muun muassa edistämään puun käyttöä rakentamisessa.

      Metsäpolitiikka | Tällaisia puupohjaisia tuotteita EU aikoo suosia jatkossa

      Tilaajalle

    Jäsenmaiden kantoja valmistelevat virkahenkilöt eivät vakiintuneen käytännön mukaan kommentoi ministerikokousten keskusteluja tai päätöksiä omilla nimillään.

    Suomalaisessa metsätaloudessa suhtauduttiin varovaisen myönteisesti EU-komission esittelemään metsästrategiaan.
    Suomalaisessa metsätaloudessa suhtauduttiin varovaisen myönteisesti EU-komission esittelemään metsästrategiaan. Kuva: Johannes Tervo

    EU:n jäsenmaiden muodostaman neuvoston on tarkoitus lyödä oma kantansa biotalousstrategiasta lukkoon maaliskuussa. Päätöksen tekevät ympäristöministerit, mutta myös maatalousministerien ja kilpailukykyasioista vastaavien ministerien näkemyksiä kuullaan.

    ”Kun puhutaan metsäbiomassan käytöstä, vääntö kulminoituu siihen, kuinka paljon metsää saa hakata”, metsäisen jäsenmaan EU-virkamies tiivistää MT:lle.

    Toistaiseksi ympäristösääntelyn karsiminen on ollut pettymys sekä maa- että metsätaloudelle.

    ”Kilpailukyky ei ole sillä tavalla etusijalla kuin sen komission työohjelman perusteella pitäisi olla”, hän jatkaa.

    Yhä edelleen, kun metsiä koskevaa lainsäädäntöä valmistellaan EU:ssa, jäsenmaat muistuttavat, että perussopimusten mukaan valta metsäasioissa ei kuulu EU:lle.

    Osin juuri siksi on toivottu ja vaadittu, että metsiä koskeva sääntely olisi etusijalla, kun EU-komissio pyrkii parantamaan kilpailukykyä pykäläviidakkoa yksinkertaistamalla.

    EU:n ympäristöministerit päättävät EU:n jäsenmaiden kannasta EU:n biotalousstrategiaan. Kuvassa vasemmalta oikealle Tanskan Magnus Heunicke, Sara Aagesen, Suomen Sari Multala, EU:n ympäristökomissaari Jessika Roswall ja Slovenian Uroš Vajgl.
    EU:n ympäristöministerit päättävät EU:n jäsenmaiden kannasta EU:n biotalousstrategiaan. Kuvassa vasemmalta oikealle Tanskan Magnus Heunicke, Sara Aagesen, Suomen Sari Multala, EU:n ympäristökomissaari Jessika Roswall ja Slovenian Uroš Vajgl. Kuva: Frederic GARRIDO-RAMIREZ

    Toistaiseksi ympäristösääntelyn karsiminen on ollut pettymys sekä maa- että metsätaloudelle. Se näkyy myös biotalousstrategiassa.

    ”Kyllä siinä pikemminkin ollaan lisäämässä hallinnosta taakkaa”, MT:n virkamieslähde moittii.

    ”Metsien käyttöä yritetään säädellä kaikkia koskevilla keinoilla, vaikka juuri siitä jokaisen jäsenmaan pitäisi voida päättää itse”, hän jatkaa.

    Brysselissä taistelu ympäristö- ja ilmastoasioita painottavien ja taloudellista kilpailukykyä korostavien välillä on nyt kovaa.

    ”Kyllä siellä useammalla suulla tehtiin selväksi, että kestävyyskriteereitä ei tarvita yhtään lisää”, Suoman maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) kuvasi viime viikon ministerikokouksen tunnelmaa.

    MT:n tavoittamat jäsenmaiden diplomaattilähteet ja myös komission edustajat myöntävät, että Brysselin lainsäädäntökoneistossa taistelu ympäristö- ja ilmastoasioita painottavien ja taloudellista kilpailukykyä korostavien välillä on nyt kovaa.

    ”Kyllä näkemysero tästä suuresta linjasta on huomattava ja se vaikuttaa päätöksentekoon. Toisaalta huoli siitä, että ympäristö- ja ilmastoasiat nyt jotenkin jyrättäisiin kokonaan, ei ole perusteltua. Niiden painoarvo on edelleen erittäin suuri”, eräs MT:n lähteistä arvioi.

    Luontopaneelin mielestä Suomen hakkuumääriä pitäisi vähentää.
    Luontopaneelin mielestä Suomen hakkuumääriä pitäisi vähentää. Kuva: Petteri Kivimäki

    Suomelle kysymys metsien käytön rajoittamisesta EU-lainsäädännöllä on erityisen merkittävä ja akuutti.

    Lisää aiheesta
    • Metsien hakkuut saattavat vähentyä joka tapauksessa alan heikon suhdanteen takia.

      Metsä | Ilmastopaneelin pystyttävä parempaan – arviot eivät voi heitellä miljoonia kuutioita muutamassa tunnissa

    Toisin kuin monissa muissa jäsenmaissa, meillä ilmastokeskustelussa painotetaan metsien hiilinielujen osuutta enemmän kuin päästöjen leikkaamista.

    Suomelle kysymys metsien käytön rajoittamisesta EU-lainsäädännöllä on erityisen merkittävä ja akuutti.

    Ilmastopaneelin mielestä Suomen metsien noin 70 miljoonan kuution vuotuiset hakkuut pitäisi pudottaa 64 miljoonaan kuutioon, jotta metsät sitoisivat enemmän hiiltä.

    Metsänomistajat ja teollisuus ovat toista mieltä. Maakunnallisiin metsäohjelmiin on suurimmaksi kestäväksi hakkuumääräksi kirjattu noin 80 miljoonaa kuutiota.

    Lisää aiheesta
    • Monenlaisia tuotteita, joiden raaka-aineena on käytetty puuta tai puusta saatavia jakeita.

      Politiikka | Lukijalta: Suomi hyötyy EU:n vahvasta biotalousstrategiasta

    • Sahateollisuudelle EU:n uusi biotalousstrategia ei lupaa hyvää.

      Metsäpolitiikka | Metsien hakkaaminen on osalle EU-komissiosta edelleen ennen muuta biotalouden myrkkypilleri

      Tilaajalle
    • Metsät pysyvät edelleen Suomen hyvinvoinnin tukijalkana.

      Metsäpolitiikka | Hakkuiden rajoittamisvaatimukset eivät näy metsäohjelmissa

      Tilaajalle

    Artikkelin aiheet
    EU-biotalousstrategia
    metsätalous
    ympäristösääntely
    kestävyyskriteerit
    kilpailukyky
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin