Kotiahojen pohjalaistalo on siirretty Teuvalta Jyväskylään yli 20 vuotta sitten. Niityt saavat rehottaa pihapiirissä ruokkien pörriäisiä. Kuva: Petteri Kivimäki
Luontoprofessori Janne Kotiaho saa lihaa omista eläimistä ja puuta metsistään tarpeen mukaan – hakkuiden vähentäminen riittää turvaamaan lajeja
Niittyjä hoitavia lampaita, linnunpönttöjä, suojelualueita, mehiläisiä ja lahopuuta. Luontopaneelin puheenjohtajan kotitilalla luonnon monimuotoisuus rakentuu monesta palikasta.Tilaajalle
Janne Kotiaholla on kesäisin lampaita hoitamassa perinnebiotooppeja. Lihan osalta perhe on omavarainen. Kuva: Petteri Kivimäki1800-luvun lopulla rakennettu pohjalainen hirsirakennus seisoo mäen päällä. Luonnonkivistä kasatun aidan raoista kurottelee saniaisia. Syyskuun hiivuttaman kukkaloiston voi yhä aistia. Täällä ei ole pärryytelty ruohonleikkurilla.
Suomen Luontopaneelin puheenjohtaja, Jyväskylän yliopiston ekologian professori Janne Kotiaho harppoo kuistille jätettyjen sienikorien ohi toivottamaan vieraat tervetulleiksi. Ihastelemme hetken herkkusieniä, kantarelleja, tatteja ja mustatorvisieniä.
Alempana pihalla musta, kookas kalkkunakukko kluk-kluk-kluksuttelee ja heiluttelee nokan päällä roikkuvaa helttaansa.
Jyväskylän Korpilahdella sijaitsevalla tilalla eletään ainakin lihan, munien ja hunajan osalta omavaraisesti. 50 hehtaarille levittäytyviä perinnebiotooppeja hoitaa 30 karitsaa. Niistä 10 jää viisihenkiselle perheelle talven ja kevään särpimiksi.
Myös kalkkunat laitetaan pikkuhiljaa lihoiksi, paitsi kookas musta, joka jää vastaanottamaan vieraita.
Pihaniityn Kotiaho leikkaa kerran vuodessa, kun kasvit ovat jo siementäneet, jotta paikat eivät pusikoidu. Samaa työtä tekevät lampaat uhanalaisissa perinnebiotoopeissa, joiden hoidosta EU maksaa tukea.
Metsää tilaan kuuluu 10 hehtaaria, joista 6 on suojeltu korvausta vastaan Metso-ohjelman kautta.
Satunnaisesti Kotiaho poimii metsistään polttopuuta ja rakennustarpeita. Lammaslaitumen vieressä on omista puista kasattu puuvaja.
”Puurakentamiseen kuuluu, että puuta kaadetaan ja käytetään.”
Kotiaho nähdään suomalaisessa metsäkeskustelussa usein metsätaloutta vastustavana hahmona. Hänen mielestään kyse on väärinkäsityksestä.
”En ole sanonut, että hakkuut pitäisi lopettaa Suomessa.”
Päinvastoin, Kotiaho haluaa luoda toivoa korostamalla, ettei luontokadon ehkäisy vaadi kaiken suojelemista.
”Jos maltillistaisimme hakkuita edes 10–20 prosenttia, saisimme metsiemme hiilinielun isommaksi ja lajistoa turvattua. Nykyhallituksen ohjelmassa ei kuitenkaan luvata rajoittaa metsien käyttöä edes valtion metsissä.”
Kaatuneet puut saavat jäädä lahoamaan niille sijoilleen. Kuvassa olevan puun rungosta osaa Janne Kotiaho siirsi syrjään saunapolulta. Kuva: Petteri KivimäkiPihapiirissä ja rantametsän puissa nököttää linnunpönttöjä siellä täällä: lehtopöllölle, kirjosiepolle, leppälinnulle, tiaisille. Jossain korkeuksissa nakuttaa käpytikka.
Vanhojen haapojen juurilta on löytynyt liito-oravan papanoita.
Kotiahon mielestä on parasta, kun saa konkreettisesti hoitaa luontoa. Palkkatyössään hän tekee sitä lähinnä tietokoneen ääressä.
Moni ei katsoisi kauaa kaatunutta, lahoavaa haapaa saunan oven edustalla.
”Must se on tosi makee”, Kotiaho virnistää.
Hänen mielestään lahopuuta pelätään turhaan. Kaupungeissa vanhat puut poistetaan kaatumisriskin takia.
”Ihme villitys. Pelätään, että puut hyökkäävät ihmisten kimppuun.”
Huomautan Helsingin Kaivopuistossa sattuneesta onnettomuudesta, jossa nainen kuoli kaatuneen puun alle.
”Moniko on jäänyt Kaivarissa auton alle, muttei autoilua silti kielletä?” Kotiaho heittää vastapallon.
Muualla Euroopassa vanhojakin puita on jätetty puistoihin. Puut varjostavat katuja, viilentävät lämpötilaa, raikastavat ilmaa ja sitovat vettä.
Kotiahon mielestä myös tuholaisten leviämistä lahopuista kammoksutaan liikaa. Hän painottaa, että kirjanpainaja iskeytyy vain puuhun, jossa on tuoretta nilaa, ei lahopuihin.
Kotiahoilla on kanoja, joten suhteen he ovat omavaraisia myös munien osalta. Kuva: Petteri KivimäkiHallitustenvälisten luonto- ja ilmastopaneelien (Ipbes ja Ipcc) raportin mukaan ilmastotoimet eivät aina lisää luonnon monimuotoisuutta, kun taas luontokatoa ehkäisevät toimet useimmiten hillitsevät ilmastonmuutosta.
Hyvä esimerkki luonnolle haitallisesta ilmastotoimesta on metsän raivaaminen aurinkopaneelien ja tuulivoimaloiden tieltä. Kotiahon mielestä ne pitäisi sijoittaa jo valmiiksi rakennettuun ympäristöön.
Kaikkia avoimia paikkoja ei myöskään kannata metsittää, sillä moni laji on riippuvainen avoimista niityistä.
Rakennuksen päädyssä on pesiä lepakoille, pääskyille ja muille pikkulinnuille. Kuva: Petteri KivimäkiIlves on vienyt joskus pari kalkkunaa laitumelta ja kettu sekä kanahaukka harvakseltaan kanoja Kotiahojen pihasta. Professori hyväksyy, että luonto tulee välillä kylään.
”En ole pahoillani, mutta toki laitan linnut sitten joksikin aikaa sisälle.”
Pitkä rivi pääskyille rakennettuja pönttöjä odottaa asukkaita lisärakennuksen päädyssä. Niiden alapuolella roikkuu asumuksia lepakoille.
Mehiläispesät surisevat hieman kauempana.
Suomessa pölyttäjiä on yhä verrattain runsaasti, mutta metsien lahopuun vähetessä Kotiaho varoittaa tuudittautumasta tilanteeseen.
”Esimerkiksi rypsin ja rapsin sadot voisivat olla isompia, jos pölyttäjiä olisi enemmän.”
Kotiahon mukaan lahopuuta pitäisi olla metsissä 30 prosenttia siitä, mitä sitä olisi luonnontilassa. Nyt lahopuuta on talousmetsissä noin 5 prosenttia ja suojelualueilla noin 20.
Osana EU:ta Suomi on sitoutunut lisäämään suojelualueiden määrän 30 prosenttiin maa- ja vesialueista.
”Asumme pallolla, joka on rajallinen pinta-alaltaan, joten on sula mahdottomuus, että käyttäisimme koko ajan enemmän pinta-alaa omiin tarpeisiimme. Luonto loppuu. Me tuhoamme tulevien sukupolvien ja muiden lajien elinoloja elämällä ja kuluttamalla kestämättömästi”, Kotiaho perustelee luonnonsuojelun tarvetta ja peränkuuluttaa saman syssyyn myös yritysten vastuuta.
Toimenpiteitä tarvitaan kaikkialla, myös Suomessa.
”On loogisesti epäpätevää sanoa, että suomalaisia on niin vähän, ettei meidän toimillamme ole merkitystä. Jos maapallo jaettaisiin viiden miljoonan ihmisen yksiköihin, ei kenenkään tarvitsisi tehdä mitään.”
Tähän pönttöön ei pääse orava varkaisiin. Kuva: Petteri KivimäkiNykyinen hallitus aikoo leikata luonnonsuojelun rahoituksesta noin kolmanneksen. Se kuulostaa Kotiahosta vaaralliselta. Juuri kun metsänomistajat ovat heränneet tarjoamaan metsiään vapaaehtoisen suojelun Metso-ohjelmaan, rahoitus onkin vaakalaudalla.
”Kielteinen rahoituspäätös kun tulee ely-keskuksesta, metsä ei usein säästy. Arvokkaita luontokohteita menetetään rahapulan takia.”
Metson tavoitteena on suojella 100 000 hehtaaria eteläisen Suomen metsiä.
Kotiahon mielestä tavoite on todella pieni: ”Sen toteutumista on pian parikymmentä vuotta tahkottu.”
Janne Kotiahon työhuoneessa käden ulottuvilla on Punainen kirja, johon on listattu Suomen uhanalaiset eliölajit. Kuva: Petteri KivimäkiEliölajeille on annettava riittävästi elintilaa. Ei riitä, että metsälain kymppipykälällä suojellaan pieniä lämpäreitä, kuten lähteitä ja jyrkänteiden alusmetsiä.
”Tarvitsemme tavanomaista luontoa, joka muodostaa suurimman osan elämänverkosta. 30 prosenttia jokaisen maakunnan kaikkien luontotyyppien pinta-alasta pitäisi suojella. Silloin alkaisi lajisto säilymään.”
Lisäksi jo heikennettyjä alueita on ennallistettava ja niiden on kytkeydyttävä toisiinsa, jotta lajit pystyvät etenemään luonnon tilkkutäkillä.
Suomessa puun määrä on kasvanut, mutta se johtuu Kotiahon mukaan menneisyyden synneistä. Meillä on paljon nuoria metsiä, jotka nyt järeytyvät.
Suomen lajiston uhanalaisuusarvioinnissa, Punaisessa kirjassa, on arvioitu, että metsälajeista kymmenes on uhanalaisia ja vielä useampi silmälläpidettäviä. Se tarkoittaa yli tuhatta eliölajia.
”Niiden elinoloja olemme heikentäneet metsien käsittelyllä ja käyttämällä puun, joka on ennen jäänyt eliöiden hyödynnettäväksi. Lahopuuta on yhä liian vähän ja puulajisto yksipuolista.”
Seurauksena lajien yksilömäärät pienenevät ja häviämisen riski kasvaa.
Suomen metsissä ei ole tarpeeksi lahopuuta luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi. Kuva: Petteri KivimäkiMetsänomistajien etujärjestöt ja luontojärjestöt kärjistävät Kotiahon mielestä metsäkeskustelua turhaan.
”MTK ei aja vain metsänomistajien etua, vaan myös teollisuuden.”
Kotiaho karsastaa sitä, että metsänhoitoyhdistykset (mhy) ovat MTK:n alaisia organisaatioita.
Esimerkiksi hänen päätehakkuuta suunnitelleelle naapurilleen ei kerrottu neuvonnan yhteydessä vapaaehtoisesta metsänsuojelusta ja vaihtoehtoisista hakkuutavoista. Mhy:n neuvojan mukaan suojelusta oli turha puhua, koska rahoitusta siihen on vaikea saada.
Kotiaho luonnehtii naapuriaan tyypilliseksi pienmetsänomistajaksi. Hän hakkauttaa metsiään muutaman vuoden välein tullakseen toimeen, mutta samaan aikaan hän on säästänyt jalopuita ja lehtoalueita. Itsekseen, ilman korvausta suojeltujen metsien määrää Suomessa on vaikea arvioida.
”On täysin ymmärrettävää hyödyntää metsäpääomaa, jos elämä on siitä kiinni.”
Mutta hakkuuaukealle jätettävistä säästöpuista pitäisi pitää näpit erossa. Niiden tarkoitus on tuoda lahopuujatkumoa, mutta moni metsänomistaja käy yhä korjaamassa ”roskapuut” omiin tarpeisiinsa.
Sen sijaan aavistushakkuita metsänomistajat eivät juuri harrasta. Kotiahon tutkimusryhmän tulosten mukaan metsät, joiden luontoarvoista ilmoitettiin maanomistajille soidensuojeluohjelman yhteydessä, jätettiin useammin rauhaan kuin hakattiin.
”Johtopäätös on, että aavistushakkuista puhuminen on edunvalvontaretoriikkaa, jolla pyritään pelottelemaan sekä viranomaisia että maanomistajia. Puheilla saadaan osa kansasta hakkaamaan ja toimimaan.”
Kaiken kaikkiaan luontokadon pysäyttämisessä edetään Kotiahon mielestä puheiden tasolla oikeaan suuntaan. Lopulta teot ratkaisevat.
Metsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
