• Kuka kuuntelisi ostajaa vapaaehtoisilla hiilimarkkinoilla – pelkkä hiilensidonnan lisääminen ei riitä

    Asetukset tai rekisterit eivät tee autuaaksi, jos myytävä tuote ei vastaa ostajien vaatimuksia ilmastovaikutuksen aitoudesta tai jos ostaja ei lähtökohtaisesti luota sen aitouteen, kirjoittaa PTT:n metsäekonomisti Laura Aalto kolumnissaan.
    Tilaajalle
    Muun muassa lannoituksella voidaan lisätä metsän kasvua. Kuvassa turvemaiden tuhkalannoitusta Pohjois-Suomessa.
    Muun muassa lannoituksella voidaan lisätä metsän kasvua. Kuvassa turvemaiden tuhkalannoitusta Pohjois-Suomessa.  Kuva: Janne Savón
    Metsä|Metsäpolitiikka
    8.5.202319:14
    Kolumni
    Laura Aalto

    Monet kotimaiset toimijat ovat viime vuosina pystyttäneet metsien hiilensidonnan kaupallistamiseen tähtäävää toimintaa. Taustalla on ajatus ilmastotoimien vauhdittamisesta kanavoimalla yksityistä rahoitusta vapaaehtoisille ilmastoteoille, jotka eivät muuten tapahtuisi. Tuotetun ilmastohyödyn ostajana on usein yritys, joka toivoo voivansa kumota eli kompensoida aiheuttaneensa ilmastohaitan.

    Ostaja siis maksaa tuotteesta, joka aidosti poistaa enemmän hiiltä ilmakehästä kuin muussa tapauksessa, ilman ostajan rahallista panosta. Ostajalla ei ole syytä maksaa sellaisesta palvelusta, joka olisi tapahtunut joka tapauksessa, vaikka metsänomistajien metsiinsä sitoma ja varastoima hiili onkin muuten arvokasta.

    Jotta vapaaehtoisilla hiilimarkkinoilla voitaisiin saavuttaa ostajien vaatima kunnianhimon taso, nämä kolme asiaa olisi alan toimijoiden hyvä ymmärtää.

    Lisää aiheesta
    • Hiilensidonta ry pelkää, että vapaaehtoisen hiilensidonnan markkinat valuvat kysynnän tyrehtyessä pois suomalaisilta toimijoilta ja metsänomistajilta.

      Ympäristö | Ministeriöiden julkaiseman oppaan pelätään vaarantavan suomalaisen hiilensidontasektorin – ”Jos kansainvälisten yritysten mielenkiinto menetetään, menevät siinä liiketoiminnan vientimahdollisuudet, eurot ja ilmastohyödyt”

      Tilaajalle

    Ensinnäkin osana tavanomaista metsien hoitoa ja kasvatusta kasvava metsä sitoo aina hiiltä. Metsän kasvua eli hiilen sidontaa lisäävät useat vakiintuneet ja kannattavat toimenpiteet, joita on varsin järkevää toteuttaa maksimoidakseen metsän taloudellisen tuoton. Myös valtio kannustaa metsien kasvun lisäämiseen tukemalla erilaisia metsänhoitotöitä. Tällöin hiiltä ilmakehästä poistava toiminta tapahtuu tuotteen ostajan näkökulmasta joka tapauksessa. Vastaavasti voisi kysyä kuka ostaisi pääsylipun ilmaiskonserttiin?

    Toiseksi pelkkä hiilensidonnan lisääminen ei riitä. Hiili tulee pitää poissa ilmakehästä eli varastoida mahdollisimman pitkäaikaisesti. Vasta yli 100 vuoden ajanjakso katsotaan yleensä pitkäaikaiseksi. Ostajan näkökulmasta ostettava tuote on hiilen poissa pitäminen ilmakehästä, jotta samansuuruisen hiilidioksidipäästön pitkäaikainen ilmastoa lämmittävä vaikutus tulisi aidosti kumotuksi. Tämä on edellytys päästöjä kompensoitaessa, jotta toiminnasta on aidosti hyötyä ilmastonmuutoksen hillinnässä.

    Viimeiseksi on erittäin tervetullutta, että sekä Suomessa että EU:ssa on lähdetty edistämään vapaaehtoisten hiilimarkkinoiden hyviä käytäntöjä ja sitä kautta hankkeiden korkean laadun ja markkinoiden luotettavuuden kehitystä. Asetukset tai rekisterit eivät kuitenkaan tee autuaaksi, jos myytävä tuote ei vastaa ostajien vaatimuksia ilmastovaikutuksen aitoudesta tai jos ostaja ei lähtökohtaisesti luota sen aitouteen. Odottelun sijaan olisikin olennaista etupainotteisesti kehittää kotimaisia hiiltä poistavia hankkeita laadultaan vapaaehtoisten hiilimarkkinoiden hyviä käytäntöjä vastaaviksi. Näiden pelisääntöjen eteen Suomessa onkin jo tehty ansiokkaasti työtä eri tahojen toimesta.

    Kirjoittaja on Pellervon taloustutkimuksen metsäekonomisti
    Lisää aiheesta
    • Ilmakehätieteiden tutkimusasemalla Juupajoen Hyytiälässä mitataan puiden ja ilmakehän vuorovaikutusta.

      Ilmastonmuutos | Hiilensidontamarkkinan tiellä on esteitä, jotka on raivattava – MTK: Valtio tarvitsee läpinäkyvyysrekisterin

      Tilaajalle
    • Hiilensidontasopimuksia on mahdollista solmia esimerkiksi metsänlannoituksista, jotka tuottavat metsään lisäkasvua.

      Ilmastonmuutos | Uusi opas luo sääntöjä vapaaehtoisille hiilimarkkinoille ‒ Epäselvää on vielä, miten kompensoinnin ongelmia jatkossa ratkaistaan

      Tilaajalle
    • PTT ja Hiilensidonta ry aloittivat Suomen hiilimarkkinoiden seurannan viime vuonna.

      Metsä | Hiilimarkkinan takamatka EU:n päästökaupan hintoihin on vielä valtava – hiilidioksiditonnin keskihinta nousi viime vuonna Suomessa vajaaseen 12 euroon

    • Vaikka talousmetsästä saisi hiilensidonnan korvausta, sitä kannattaisi VTT:n tekemän tutkimuksen perusteella hoitaa yhä aktiivisesti.

      Metsänhoito | Tuore tutkimus paljastaa: Metsänomistaja voisi saada hiilensidonnasta jopa kolminkertaiset tulot puukauppaan verrattuna

    Artikkelin aiheet
    vapaaehtoiset hiilimarkkinat
    hiilensidonta
    ilmastonmuutoksen hillintä
    metsätalous
    ilmastopolitiikka
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin