
Suomi on saamassa kuudennen pysyvämmän lepakkolajin, kun pikkulepakko kirii yleisten lajien rinnalle.
Suomessa tavataan yleisesti viittä lepakkolajia. Ne ovat pohjanlepakko, vesisiippa, viiksisiippa, isoviiksisiippa ja korvayökkö. Muut lajit ovat harvalukuisempia tai satunnaisia vierailijoita.
Pikkulepakkoa on tavattu rannikolla sisämaata enemmän, kertoo väitöskirjatutkija Miina Suutari Helsingin yliopistosta.
Ensimmäiset havainnot pikkulepakosta tehtiin Suomessa 1980-luvun taitteessa. ”Viimeisen kymmenen vuoden aikana siitä on tehty yhä enemmän havaintoja”, kertoo suunnittelija Eeva-Maria Tidenberg Luonnontieteellisestä keskusmuseosta.
Anna Blombergin tutkimuksissa on selvinnyt, että pikkulepakko myös talvehtisi Suomessa. Se perustuu äänihavaintoihin.
Lepakot ovat lämpimissä maissa merkittäviä pölyttäjiä.
Pikkulepakko on pitkän matkan muuttaja. ”Se suuntaa yleensä lounaaseen talvehtimaan. Muuttomatkat voivat olla yli 1500 kilometrin pituisia”, kertoo Tidenberg.
Suomen muut yleiset lepakkolajit eivät kulje yhtä pitkiä matkoja. Harvinaisista lajeista muuttajia ovat kimolepakko ja isolepakko.
7–11 grammaa painava pikkulepakko eli Pipistrellus nathusii on samaa kokoluokkaa isoviiksisiipan ja viiksisiipan kanssa, mutta selvästi pienempi kuin pohjanlepakko, kertoo Suutari.
Kun Pipistrellus-suvun lepakot ja pohjanlepakot esiintyvät samoilla alueilla, pohjanlepakko kaventaa ruokailutottumuksiaan eli syö hyönteisiä kapeammalta skaalalta, ruotsalaistutkimus kertoo.
Pikkulepakko on levittäytynyt Keski-Euroopasta pohjoiseen leutojen talvien myötä.
”Tulevaisuudessa pikkulepakko saattaa joutua levittäytymään kohti pohjoista pakon sanelemana. Ilmastomallinnusten mukaan se voi joutua ahtaalle etelässä lämpenevän ilmaston myötä. Esimerkiksi Etelä-Ranskassa ja Pohjois-Italiassa voi olla liian kuuma, ja se ei enää pärjää siellä”, kertoo Suutari.
Lepakot ovat jyrsijöiden jälkeen maailman lajirikkain nisäkäslahko.
Lepakot ovat levittäytyneet kaikkialle maapallolle napa-alueita lukuun ottamatta.
Maailmassa on yli 1 400 lepakkolajia. Suomessa on tavattu 13 lajia, joista viittä tavataan yleisesti.
Suomen lepakot ovat hyönteissyöjiä, samoin kuin Euroopan lajisto.
Maailmalta löytyy myös hedelmiä, kaloja, sammakoita syöviä lepakoita.
Lepakoiden maineelle hallaa tehneet verta syövät vampyyrilepakot ovat Suomesta kaukana. Niitä elää Väli- ja Etelä-Amerikassa.
”Ei ole missään määrin todennäköistä, että niitä tulisi Suomeen”, sanoo Tidenberg.
Vampyyrilepakoita on Tidenbergin mukaan kolme lajia, joista kaksi on erikoistunut lintuihin ja yksi nisäkkäisiin.
”Kyllähän ne saattavat ihmiseltäkin veriaterian ottaa, jos siihen tarjoutuu mahdollisuus, mutta ei ihminen niiden pääkohde ole.”
”Tulevaisuudessa pikkulepakko saattaa joutua levittäytymään kohti pohjoista pakon sanelemana.” Miina Suutari
Lepakot ovat lämpimissä maissa myös merkittäviä pölyttäjiä.
Ne pölyttävät esimerkiksi taloudellisesti merkittäviä mangoa, guavaa ja agaavea.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
