Metsäyrittäjä katseli aitiopaikalta repiviä Natura-kiistoja ja sai niistä hyvin kannattavan liikeidean

Helsinkiläisellä kesäterassilla on hiljaista ja koleaa maaliskuussa. Ainoastaan varpusparvi lämmittelee ja kärttää turhaan herkkupaloja.

Metsänhoidossa jatkuvan kasvatuksen tuotteistanut Marcus Walsh toteaa, että pikkuvarpusia on nyt etelässä jopa enemmän kuin isompia serkkujaan ilmaston lämpenemisen vuoksi. Kauan ei ole siitä, kun niitä näkyi vain harvoin.

Mutkan kautta nämä siivekkäät kaverit ovat osasyyllisiä siihen, että Walsh päätyi yrittäjäksi erilaiseen – ja samalla hyvin perinteiseen hakkuumenetelmään.

”Irlantilainen isäni oli ovela. Hän maksoi muutaman pennyn jokaisesta linnusta, jonka bongasin lintukirjasta.”

Kun poika oli rahastanut kotipihan, yhteiset retket isän kanssa veivät yhä kauemmaksi Irlannissa. Samalla side isän ja pojan välillä vahvistui, mikä lienee ollut alusta saakka isän tarkoituskin.

Hänen suomalainen äitinsä opetti pojalle suomea vauvasta lähtien, vaikka olikin taustaltaan suomenruotsalainen.

”Hän ajatteli, että ruotsin oppii kyllä myöhemminkin. Siksi sopeutuminen ei ollut vaikeaa, kun muutin perheen kanssa Helsinkiin 11-vuotiaana ja aloin käydä suomenkielistä koulua. Kyllä minä pitkälti olen suomalainen poika.”

Lentokonetekniikkaan syventäneet virtaustekniikan opinnot mies aloitti teknillisessä korkeakoulussa, sillä hän oli nuoruudessaan harrastanut lentämistä moottori- ja purjekoneilla.

Valmistuminen lykkääntyi, sillä mies tahtoi mieluummin suojella kuin olla edistämässä ihmiskunnan hiilipäästöjä. Hän lähti ensin vapaaehtoiseksi ja sitten palkolliseksi BirdLifen leipiin vuosiksi 1992–2007.

Metsäryhmän vetäjänä hän kolusi ympäri upeita metsiä Virosta Bulgariaan. Natura 2000 -metsiä kartoitettiin aikana, jolloin Itä-Euroopaksi mielletyt maat tulivat osaksi länttä.

Noilta reissuilta hän löysi myös elämänkumppaninsa. Ukrainasta kotoisin oleva vaimo Irina Herzon työskentelee nyt maatalousekologian lehtorina Helsingin yliopistossa Viikissä.

Aika luontojärjestössä oli antoisaa, mutta asenteet ympärillä kummastuttivat.

”Naturakiistat Suomessa olivat repiviä. En ole koskaan ollut sitä tyyppiä, joka killuu traktorin nokassa. Koin ahdistavaksi myös sen, että metsiä joko suojeltiin tai avohakattiin. Välimuotoa ei usein ollut.”

Luonnontieteellisen koulutuksen saaneena hän ei voinut ymmärtää, miksi suojelua ja metsän talouskäyttöä ei muka voinut yhdistää.

”Rupesin etsimään tutkimusmalleja, joissa olisi kahdesta neljään tasaveroista tapaa hoitaa ja hyödyntää metsää kestävästi. Sellaista ei ollut. Oli vain tutkimuksia, joissa selvitettiin, millaisia toimia tarvittiin avohakkuiden jälkeen.”

Hän alkoi kannustaa tutkijoita tähän suuntaan ja tekemään omia selvityksiä aiheesta. Lopulta hän perusti Innofor-yrityksensä 2007 ja alkoi edistää tällaista metsänhoitoa ammattimaisesti ja käytännössä.

Walshin yrityksen toimintaidea on, että metsää autetaan hoitamaan itse itseään ja sopeutumaan ilmastonmuutokseen. Metsästä korjataan järeimmät ja huonoimmat puut, eikä avohakkuiden jälkeisiä istutuksia tarvita.

Kun metsän annetaan kasvaa riittävän harvana ja monipuolisena, valo lankeaa maaperään saakka ja erityisesti kuuset pääsevät itämään.

”Männiköihin ja lehtipuumetsiköihin pitää tehdä pieniä, 0,25–0,3 hehtaarin aukkoja. Kuuset itävät hyvin lehtipuiden alla ja lahopuiden vieressä, jopa niiden päällä.”

Yritys hoitaa asiantuntijan paikalle tekemään arvion ja ohjaamaan alihankkijana toimivia metsäkoneenkuljettajia. Tarvittaessa hoidetaan koko ketju metsästä tehtaalle saakka, asiakkaan toiveiden mukaan.

Walsh puhutteli taannoin alihankkijana työskentelevän harvesterin kuljettajaa asiakkaan metsässä. Hän kertoi, että nyt asiat tehdään toisella tavalla kuin ennen ja alkoi kertoa, mitä puita ryhdytään harventamaan.

”Mies katsoi minua ja tuumasi, että ’pitää toimia kuin omia mettiä hakkaisi’. Silloin ymmärsin, että eihän tässä ole mitään uutta tekemässä, vaan ihan perinteistä metsänhoitoa.”

Silti Walsh sai hymähtelyä toiminnalleen kauan ja monelta taholta. Kesti kahdeksan vuotta, kunnes viimein vuonna 2017 yritys alkoi tehdä kunnolla voittoa. Nyt liikevaihto on miljoonan kieppeillä ja liikevoittoprosentti 24. Väkeä töissä on yhteensä kahdeksan, kun mukaan laskee hallituksen puheenjohtajana toimivan Walshin, toimitusjohtajan ja taloudenhoitajan.

”Itse en epäillyt liikeideaa hetkeäkään, sillä minulla oli tutkimustieto asiasta. Onneksi emme menneet konkurssiin, kuten monille hyville liikeideoille käy.”

Walsh arvelee kuivuudesta tulevan erityisesti kuusille iso ongelma Etelä-Suomessa. Hän lisää, että siksi etelässä mänty pärjää paremmin kuin kuusi lukuun ottamatta kosteita paikkoja. Kuivuudesta kärsiviin kuusiin iskevät sairaudet helpommin.

”Jos päätyy istuttamaan yksilajista metsää, erityisesti kuusiplantaaseja, 20–30 vuoden päästä voi olla mustapekka kädessä.”

Hän heittää ilmoille valistuneen arvauksen, että vuoden 2100 paikkeilla Tampereen eteläpuolella saattavat isot kuusimetsät käydä harvinaisiksi.

Marcus Walsh huolehtii Bosgårdin kartanon ja äidin metsäomisuuden hoidosta ja liikkuu vapaa-aikanaan mieluusti vapaa-aikanaan Uutelan metsissä Helsingin Vuosaaressa. Kuva: Sanne Katainen

Walshin mielestä sekametsät ovat ehdottomasti turvallisin ratkaisu, sillä näin luonto ehtii sopeuttaa puut ilmaston muutokseen. Siinä se on huomattavasti tehokkaampi ja kyvykkäämpi jalostaja kuin ihminen.

Hän lisää, että ensimmäiseksi metsien ja ilmakehän vuorovaikutusten professoriksi valittu Eero Nikinmaa hämmensi monia virkaanastujaisluennollaan Helsingin yliopistossa. Tämä oli todennut, että hän hankkisi metsäsijoittajana nyt eri-ikäisiä sekametsiä.

”Kukaan ei ole vaatimassa sekametsiä pakolliseksi, mutta siihen kannattaa suhtautua ennakkoluulottomasti. Luulen, että myös metsäteollisuudessa asenteet ovat muuttumassa suopeammiksi tälle.”

Walsh kehottaa katsomaan riittävän pitkälle eteenpäin sen sijaan, että yrittäisi maksimoida hyötyä lyhyellä aikavälillä. Riskien hallinnan kannalta jatkuva kasvatus on hänen mielestään ylivoimainen, ja lisäksi esimerkiksi taimien istutusta ei tarvita.

”En voi tietenkään katsoa ketään silmiin ja sanoa, että sadan vuoden päästä olisit saanut 10 prosenttia parempaa tuottoa vaihtamalla avohakkuut kestävään metsänhoitoon. Noin pitkällä ajalla vaikuttavat jo esimerkiksi lainsäädäntö ja sukupolvien väliset kuviot.”

Yhtä asiaa hän ei vielä malta olla sanomatta. Hänestä on väärin, että valtio on kaapannut yksinoikeuden hiilensidontaan vailla kompensaatiota omistajille. Hyöty pitäisi langeta metsänomistajille.

”Valtio ei halua sitä, koska silloin se joutuisi kiristämään hiilipäästöjä jostain muualta. Metsäteollisuus taas vastustaa tuota, koska se pelkää puun kallistuvan.”

Walsh toteaa, että valtio on tavallaan kajonnut yksityisomaisuuteen päättämällä asiasta yksipuolisesti.

Hän näkee, että hiilensidonta voi ja sen pitää olla tulevaisuudessa yksi ässä metsänomistajan hihassa.

”Jos siirtyy avohakkuusta jatkuvaan kasvatukseen, hiiltä sitoutuu 50 tonnia hehtaaria kohti. Näistä kertyy helposti miljoonia tonneja säästöä, jolla Suomi kuroisi helposti kiinni päästövajeen.”

Varpuset terassilla ovat äityneet vaativiksi. Ne eivät enää kerjää herkkupaloja, ne vaativat.