• Epäiletkö luonnonvaraisen eläimen olevan pulassa? Älä hötkyile, eläin ei ehkä tarvitsekaan apuasi

    Luonnonvaraisten eläinten poikaset eivät yleensä kaipaa ihmisen apua elleivät ne selvästi ole pinteessä tai loukkaantuneita.
    Ruohikkoon piiloutunut tai kadulla tepasteleva lokinpoikanen tarvitsee ihmisen apua vain, jos se on suoranaisessa vaarassa.
    Ruohikkoon piiloutunut tai kadulla tepasteleva lokinpoikanen tarvitsee ihmisen apua vain, jos se on suoranaisessa vaarassa. Kuva: Eija Vallinheimo
    Metsä|Luonto
    14.5.202310:30
    Eija Vallinheimo

    Luonnonvaraisten eläiten poikanen saattaa ihmisestä näyttää surkealta ollessaan hylätyn näköisenä yksin maassa. Yleensä ne ovat kuitenkin omien emojensa tarkkailevan silmän alla. Niinpä apua ei kannata syöksyä antamaan heti vaan ensin pitäisi malttaa tarkkailla tilannetta rauhassa.

    Kun luonnonvarainen eläin loukkaantuu, on aiheuttaja usein joko suoraan tai välillisesti ihminen. Tavallisin autettava eläin on lintu, joka on esimerkiksi törmännyt ikkunaan, takertunut johonkin kiinni tai satuttanut itsensä muulla tavoin.

    Eläinsuojelulaki velvoittaa auttamaan vahingoittunutta tai muuten avuttomassa tilassa olevaa eläintä. Jos eläin on niin pahasti loukkaantunut, että sen hengissä pitäminen on julmaa, se tulee lopettaa mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti.

    Jos oma osaaminen ei riitä eläimen tilan tai avun tarpeen arviointiin, on etsittävä apua.

    Jos eläin vaarantaa yleisen turvallisuuden eli vaikkapa karhu on loukkaantunut tai liikenteen seassa toikkaroi hirvi, siitä on soitettava hätäkeskukseen. Vaikka viranomaisen toimintaa edellyttävät kriteerit eivät täyttyisi, eläin saattaa silti tarvita apua. Hälyttäviä merkkejä ovat eläimestä valuva veri tai murtunut raaja.

    Tällaisissa tilanteissa luonnonvaraisia eläimiä auttavia tahoja ovat eläintarhat, eläinhoitolat ja eläinsuojeluhdistykset. Suomen eläinsuojelun (sey) sivuilta löytyy kattava lista yhteystietoja.

    Keväisin eläinhoitoloihin viedään kuitenkin monesti turhaan täysin terveitä rusakon- tai linnunpoikasia.

    Rusakko synnyttää keväisin poikasia, jotka se piilottaa heinikkoon. Emo käy imettämässä poikasta vain muutaman kerran päivässä. Vaikka poikanen onkin yksinään, sillä ei yleensä ole mitään hätää ellei se ole turvattomassa paikassa. Jos poikasta pitää siirtää, siirrä sitä korkeintaan joitakin kymmeniä metriä.

    Luonnonvaraisiin eläimiin ei tulisi koskea paljain käsin.
    Luonnonvaraisiin eläimiin ei tulisi koskea paljain käsin. Kuva: JKK

    Sama ohje koskee yleensä myös linnunpoikasia. Mikäli poikanen on kuitenkin selkeästi pudonnut pesästä liian aikaisin, sen voi varovasti nostaa takaisin pesään.

    Mihinkään luonnonvaraiseen eläimeen ei tule koskaan koskea paljain käsin, vaan kädessä pitää aina olla hanskat. Näin ihmisen haju ei tartu eläimeen. Loukkaantunut eläin todennäköisesti myös yrittää puolustautua puremalla, nokkimalla tai kynsimällä. Hanskat suojaavat paitsi vammoilta myös mahdollisilta taudeilta.

    Jos kohtaat luonnonvaraisten lintujen joukkokuoleman tai kuolleen villisian, ilmoita siitä kunnan eläinlääkärille tai Ruokavirastolle. Kuolleeseen villisikaan ei tule lainkaan koskea asf-tautivaaran takia.

    Lisää aiheesta
    • Maaliskuun puolivälissä Jarmo Lautamäen hoitolassa on hoidossa vain muutama siili.

      Erä | "Tämä on minun tapani maksaa eläimille takaisin ihmisen aiheuttamia ongelmia", villieläinhoitaja Jarmo Lautamäki perustelee uravalintaansa

      Tilaajalle
    • Unessa tervapääsky liitää 20-30 kilometrin tuntivauhtia ja hyönteispyynnissä 30-40 kilometriä tunnissa.

      Eläimet ja kasvit | Tervapääsky voi lentää yli vuoden putkeen – tirppa nukkuukin ilmassa: ”Jos tervapääsky on maassa, sillä on joku hätä”

    • Ilmoitus hirvieläinkolarista onnistuu helpoiten soittamalla kolaripaikalta 112 Suomi -mobiilisovelluksella.

      Erä | Törmäsitkö hirvieläimeen? Soita aina hätäkeskukseen ja merkitse kolaripaikka

    • MT:n lukija löysi Hailuodolla rantaan huuhtoutuneen hylkeen jäänteet ja otti niistä kuvan.

      Erä | Luonnosta löytyneestä eläimen raadosta voi saada löytöpalkkion

      Tilaajalle
    • Viime syksynä pienpetorautojen vahingoittamat karhut herättivät paljon keskustelua. Kuvan karhu ei liity tapauksiin.

      Eläimet ja kasvit | Yle: Pienpetorautaan loukkaantunut karhuemo elää yhä Pohjois-Karjalassa – poliisin mukaan eläin lopetetaan

    Artikkelin aiheet
    luonnonvaraiset eläimet
    eläinten pelastaminen
    eläinsuojelu
    rusakko
    lintu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio