Orpon hallitus esittää, että maan pakkolunastuksien korvauksen arviointiperusteena toimisi tulevaisuudessa maan markkina-arvo nykyisen käyvän arvon sijaan. Lisäksi lunastuskorvauksiin lisättäisiin 25 prosentin korotus.
”Lakiesityksellä suojataan suomalaisten yksityistä omaisuutta nykyistä tehokkaammin. Maanomistajat ja muut omaisuudenhaltijat ovat kokeneet nykyiset lunastuskorvaukset epäoikeudenmukaisiksi”, sanoo kokoomuksen kansanedustaja Heikki Vestman tiedotteessa.
”On oikea periaate, että omaisuudesta maksetaan jatkossa markkina-arvon mukainen täysi korvaus. Se on vähintä pakkolunastustilanteissa.”
Pakkolunastusta on käytetty esimerkiksi liikenneyhteyksien, sähkönsiirtolinjojen ja uusien asuintalojen rakentamiseen, kun tarvitaan lisää maa-alueita.
Nykyinen lunastuslaki on vuodelta 1978. Silloin maan lunastajat ovat olleet pääosin kuntia, kunnallisia sähköverkkoyhtiöitä tai viranomaistoimijoita.
Tänä päivänä lunastettavaa maata käytetään usein myös kaupalliseen toimintaan. Lunastajalle syntyvää hyötyä ei huomioida lunastuskorvauksissa mitenkään.
”Lakiesityksellä suojataan suomalaisten yksityistä omaisuutta nykyistä tehokkaammin.” Heikki Vestman
Heikki Vestmanin mukaan julkinen maanhankinta ei saa tarkoittaa maanomistajien oikeuksien polkemista. Maanhankinnassa ensisijaisen vaihtoehdon tulisi olla maanomistajan kanssa neuvottelu.
”Nykytilanne, missä maanomistajan näkökulmasta uhkana on aina mahdollisuus pakkolunastukseen ja alimitoitettuun korvaukseen, ei johda aitoihin neuvotteluihin. Suomen miltei 600 000 yksityiselle maanomistajalle muutos on merkittävä. Kyse on oikeudenmukaisuudesta ja julkisten hankkeiden yleisestä hyväksyttävyydestä”, Vestman sanoo.
Vestmanin mukaan pakkolunastettavan maan arvon määritys on aina epävarmaa. Lunastuslakiin on lisätty kiinteä 25 prosentin korotus, jotta riski arvonmäärityksen epävarmuudesta ei jäisi maanomistajan kannettavaksi.
”Esimerkiksi tuulipuistojen siirtolinjojen rakentamisesta maksettavat korvaukset nousevat siten varmuudella.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
