Parhaimmillaan pakurit ovat kaksinkertaistaneet kokonsa vuodessa Kari Hiltusen metsässä. Kuva: Sanne Katainen
Lupaava luonnontuote voi tehdä lahoavasta lehtipuusta arvokkaan
Epäonnistumiset pakuriviljelmällä saivat Kari Hiltusen kehittämään kasvatusmenetelmiä. Hänen mielestään epäonnistunutkin viljelmä voidaan hänen vinkeillään pelastaa.TilaajalleKouvola
Hieskoivuilla oli aiemmin arvoa vain monimuotoisuuden kannalta, mutta jatkossa niillä voi ansaita myös rahaa. Kuva: Sanne KatainenNoin kahdeksan vuotta sitten kouvolalaisen Kari Hiltusen poika luki uutisen koivun rungolla kasvavan erikoisen sienen viljelystä, jota tutkijat olivat kehittäneet Luonnonvarakeskuksessa ja Itä-Suomen yliopistossa.
Trendikkäänä superfoodina tituleeratun, vuosisatoja vanhan pakurin markkinat ovat maailmalla tutkijoiden mukaan suuret, ja siitä on povattu menestyksekästä uutta luonnontuotetta.
Hiltunen kiinnostui aiheesta, sillä hänen omistamassaan ojitetussa suometsässä Kouvolassa kasvoi runsaasti hieskoivua, joka sopii pakurin kasvatukseen.
Hieskoivu kelpaa teollisuudessa lähinnä kuitupuuksi, mutta pakurin kasvualustana rungon arvo voi moninkertaistua.
”Tutkin pakurista maksettavia hintoja, ja siitä oli helppo laskea, että tähän bisnekseen kannattaa lähteä mukaan”, Hiltunen toteaa.
Jos pakurin ympit istuttaa puihin itse, alkuinvestointi maksaa noin neljä euroa puuta kohti. Yhden koivun pitäisi tuottaa noin 2,4 kiloa kuivattua pakuria, josta maksetaan 30–40 euroa kilolta, Hiltunen kertaa.
Pakurisieni on koivussa elävä lahottaja, joka muodostaa puun kanssa mustan kasvannaisen, pakurin. Sen sisältämillä aineilla on sanottu olevan terveysvaikutuksia, ja sitä voidaan käyttää myös kosmetiikan raaka-aineena.
Ensimmäiset pakuriympit Hiltunen istutti koivuihin kahdeksan vuotta sitten. Ne alkoivatkin tuottaa lupaavasti pakuria kolmen vuoden kuluttua istutuksesta. Seuraavissa istutuksissa alkoivat ongelmat: osa ympeistä sai tartunnan, osassa puu kasvatti ymppitapin umpeen.
Epäonnistumisia on kantautunut Hiltusen korviin muualtakin. Moni suurilla odotuksilla kalliisiin ymppeihin sijoittanut on kokenut karvaan pettymyksen, kun pakuria ilmestyi vain harvakseltaan runkoihin.
Jälkikäteen Hiltunen ajattelee, että luonnontuotteen viljelyyn lähdettiin Suomessa liian heppoisin tiedoin.
”Pakuriympit kehitettiin tutkijoiden lavoratoriossa, mutta niistä ei kerätty käytännön kokemusta, ennen kuin viljelyä alettiin markkinoida”, hän sanoo.
”Pakuriympit kehitettiin tutkijoiden lavoratoriossa, mutta niistä ei kerätty käytännön kokemusta, ennen kuin viljelyä alettiin markkinoida.”
Pakuri istutetaan puuhun poraamalla puuhun reikä, jonne pakurikääpää sisältävä tappi laitetaan. Kuva: Sanne KatainenHiltunen ei lyönyt hanskoja naulaan, vaikka kaikista ympeistä ei pakuria alkanutkaan kasvaa. Kahdeksassa vuodessa hän sanoo keksineensä, mitä alkuinnostuksessa tehtiin väärin.
Ensinnäkin pakurisieni kuolee herkästi, jos se saa jonkin tartunnan. Istutusvaiheessa pitää olla huolellinen hygieniasta.
”Pidin toisena vuonna istuttamiani tappeja yön maakuopassa ennen istuttamista. Uskoakseni ne saastuivat siellä mikrobeista, eivätkä tuottaneet siksi pakuria”, Hiltunen sanoo.
Hänen mukaansa myös liian lahoon puuhun pantu tappi saa puusta kuolettavan infektion, ja esimerkiksi likainen poran terä istutusvaiheessa voi siirtää infektiota puusta toiseen.
Tartuntojen ehkäisemiseksi ymppitappi on tähän asti neuvottu peittämään suojavahalla. Hiltusen mielestä se on vielä suurempi virhe, sillä pakuri tarvitsee kasvaakseen valoa ja happea.
”Olen päätellyt, että ensimmäiset istuttamani tapit menestyivät sattumalta siksi, että tein vahauksen vähän huolimattomasti.”
”Olen kuullut surullisia tarinoita pilalle menneestä viljelmästä, mutta uskon, että kyse on ollut puun kyljestymisestä.”
Pakurikääpää sisältävät ymppitapit istutetaan puuhun porattuihin reikiin. Joskus reikä kasvaa umpeen terveellä puuaineksella. Silloin pakuri jää Hiltusen mukaan kasvattamaan rihmastoaan puun sisälle mutta ei pääse pullauttamaan pakuria rungon läpi. Hiljalleen puu lahoaa.
”Olen kuullut surullisia tarinoita pilalle menneestä viljelmästä, mutta uskon, että kyse on ollut puun kyljestymisestä. Minullakin näitä on ollut puolessa tapauksista tai enemmässäkin.”
Nyt Hiltunen sanoo ratkaisseensa ongelman. Hän esittelee tuloksiaan viljelmällään.
Kun tappi lyödään liian syvälle, puu kasvattaa reiän helposti umpeen. Kyljestyneen kohdan Hiltunen poraa yksinkertaisesti uudelleen auki, jolloin valtaosa rungoista alkaa tuottaa pakuria muutamassa vuodessa.
Hiltunen uskoo, että menetelmällä voi pelastaa monen epäonnistuneeksi tuomitun pakuriviljelmän vielä pitkänkin ajan jälkeen.
Kari Hiltunen on kerännyt metsästään jo vähän pakuria, mutta varsinaiseen sadonkorjuuseen Hiltunen arvelee pääsevänsä neljän vuoden kuluttua, kun pakurit ovat kasvaneet riittävän suuriksi. Kuva: Sanne KatainenKari Hiltusen neuvot viljelyyn
Pakuri on herkkä tartunnoille. Käytä ymppien asentamisessa puhdasta poraa. Älä istuta tappeja lahoon tai huonokuntoiseen koivuun.
Pakurikasvannainen tarvitsee valoa ja happea. Älä peitä tapin päätä vahalla.
Älä istuta tappeja liian syvälle. Jos tappien reiät kasvavat umpeen, poraa ne uudelleen auki.
Pakuri kasvaa parhaiten rungon valoisimmalla kyljellä.
Jos metsässä on tarkoitus tehdä myös metsähakkuita, istutukset kannattaa suunnitella niin, ettei arvokkaita pakurikoivua tarvitse kaataa esimerkiksi tukevilta ajourilta.
Pakuri on sopivan kokoinen poimittavaksi 1–2 litran kokoisena. Siihen kuluu ymppien asentamisesta noin 12 vuotta.
Pakurin keräämiseen luonnosta tarvitaan maaomistajan lupa.
Hiltunen toimii aktiivisena Pro Pakuri yhdistyksessä. Viimeksi viikko sitten hän kertoo neuvoneensa keksimäänsä uudelleenporausta metsänomistajalle, joka oli investoinut epäonnistuneeseen viljelmään liki satatuhatta euroa.
”Epäonnistumiset ovat katkeria. Mielestäni ne johtuvat pääosin vääränlaisesta istutuksesta tai sitten rungot ovat lähteneet kyljestymään.”
Hiltunen on investoinut pakurin viljelyyn tähän mennessä yhteensä 12 000 euroa. Kasvuun lähdön jälkeen pakurien koko on parhaimmillaan kaksinkertaistunut vuosittain.
”En halua maalata liian ruusuista kuvaa, mutta idea on loistava ja kannattava, kun viljelmä vain onnistuu. Tuottojen lisäksi saan hyvää mieltä, kun pakuri on tuonut motivaation säilyttää talousmetsässä lehtipuita ja siten hiukan vaikuttaa monimuotoisuuteen”, Hiltunen sanoo.
Hänen metsässään pakurit saavat kuitenkin vielä pullistua rauhassa ennen sadonkorjuuta. Ensimmäiset oikeasti rahan arvoiset mustat kökkäreet Hiltunen arvelee keräävänsä neljän vuoden kuluttua.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
