• Ala huokaisi helpotuksesta: ”EU:ssa ymmärrettiin, että puuenergian käyttö on huoltovarmuus- ja turvallisuuskysymys”

    Tukien osalta on vielä selvitettävää, mutta metsänhoidon korjuutukiin direktiivi ei Bioenergia ry:n mukaan vaikuta.
    Tilaajalle
    Metsäbiomassan polttaminen energiaksi saa jatkua.
    Metsäbiomassan polttaminen energiaksi saa jatkua. Kuva: Kimmo Haimi
    Metsä|Metsäenergia
    31.3.202307:00
    Jukka Hämäläinen

    Bioenergia-alan edunvalvojana toimivassa Bioenergia ry:ssä sopu uusiutuvan energian direktiivistä otettiin tyytyväisenä vastaan. Metsien biomassaa voidaan Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksellä käyttää lämmön ja energian tuottamiseen jatkossakin.

    ”Tarkempi arviointi on vielä käynnissä, mutta olemme tyytyväisiä siihen, että järki voitti. EU:ssa ymmärrettiin, että bioenergialla on iso merkitys. Päättäjät eivät lähteneet tekemään energiajaekohtaisia rajauksia, vaan katsoivat asiaa kokonaisuutena”, Bioenergia ry:n toimialapäällikkö Hannes Tuohiniitty sanoo.

    ”On herätty siihen, että Euroopasta peräisin oleva energia on huoltovarmuus- ja turvallisuuskysymys. Tulemme olemaan poikkeustilanteessa varmaan vielä vuosia.”

    Polttopuudirektiiviksikin kutsuttu säädös edellyttää kuitenkin, että voimaloiden on todistettava energiapuun osalta, että sitä käytetään korkeimman mahdollisen käyttöasteen mukaan. Esimerkiksi saha- ja vaneritukkien ja kuitupuun käyttäminen energiaksi johtaisi kyseisten energialaitosten suorien tukien loppumiseen.

    ”Juuri tämän toimeenpanon osalta on vielä selvitettävää, mutta kovin suuria vaikutuksia tällä ei ole. Esimerkiksi sähköntuotannossa tukien merkitys on lähes hävinnyt sähkönhinnan noustua.”

    ”Metsänhoidossa korjuutuet taas ovat käyttökohteesta riippumattomia”, Tuohiniitty huomauttaa.

    Lisää aiheesta
    • Kaikki metsäbiomassa lasketaan uusiutuvaksi energiaksi, mutta energialaitokset eivät saa käyttää tukki- tai kuitupuuta, kantoja tai juuria energianlähteenä, sillä muuten ne menettävät investointituet.

      Metsäpolitiikka | Metsäbiomassa säilyy uusiutuvana energianlähteenä – yhä pienempien laitosten tulee raportoida käyttämästään puusta

      Tilaajalle
    • Suomen tavoitteena on vähintään 51 prosentin uusiutuvan energian osuus vuonna 2030.

      Metsäpolitiikka | Kielletäänkö kuitupuun polttaminen? Metsänomistajille voi olla luvassa kylmää kyytiä keskiviikkona, kun puuenergian kohtaloa puidaan EU:ssa

      Tilaajalle
    • Myös Suomessa puubiomassalla on iso merkitys, kun fossiilisista polttoaineista pyristellään irti. Esimerkiksi Haminassa tuotetaan kaukolämpöä puuenergialla.

      Metsä | Suomi saattaa olla yksi häviäjistä, kun puuenergiasta väännetään Brysselissä − jäsenmailta puuttuu yhteinen linja

      Tilaajalle
    • Energia | Valtaosa metsänomistajista hyväksyy kuitupuun polttamisen energiakriisin myllerryksessä – polttoon ajautuminen huolestuttaa metsäteollisuutta

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Palaxilla oli esillä uutuusmalli D420 Pro. Kyseessä on 18 tuuman laipalla varustettu pilkekone, jonka kitaan oikeasti sopii 42-senttinen puu.

    Koneviesti | Palaxin D420 on uusi järeämpi klapikone 18 tuuman sahakatkaisulla

  • Uniforestin Titan 36/12 -pilkekone esiteltiin FinnMETKOssa nollasarjan mallina. Se on kehitetty vastaamaan pohjoismaisiin tarpeisiin silloin, kun pilkottava puu ei ole erityisen järeää.

    Koneviesti | Eurooppalaiset klapikoneet tulevat entistä laajemmin kilpailemaan suomalaisvalmistajien kanssa

  • Koneviesti | Exator SplitMate tekee klapeja ilman käsin kääntelyä – sopivalla peruskoneella tehokas laite isojen puiden pilkontaan

    Tilaajalle