• Raaka-ainepula uhkaa Saksassa kaataa sahoja ‒ klapeilla lämmittäminen on alkuvuodesta ollut luksusta

    Puunjalostusteollisuus varoittaa jo eksistentiaalisesta kriisistä, jos sahoille ei saada puuta.
    Tilaajalle
    Kylmä alkuvuosi on lisännyt klapien kysyntää Saksassa.
    Kylmä alkuvuosi on lisännyt klapien kysyntää Saksassa. Kuva: Moritz Frankenberg / DPA / Lehtikuva
    Metsä|Puukauppa
    21.2.202607:00
    Tapio Nurminen
    München

    Sahojen puuvarastot ammottavat tällä hetkellä tyhjyyttään sekä Saksassa että Itävallassa.

    Myrskyjen kaatamaa ja kirjanpainajien vuoksi kaadettua puuta ei poikkeuksellisesti ole tarjolla. Myös metsänomistajat hakkaavat puuta markkinatilanne huomioon ottaen kitsaasti.

    Saksan saha- ja puunjalostusteollisuuden keskusliiton mukaan raaka-aineesta on suorastaan huutava pula. Jos lisää ei pian saada, tilanne paisuu alan eksistentiaaliseksi kriisiksi.

    Saksassa ja Itävallassa sahojen puuvarastot ammottavat tyhjyytään. Kuva on Suomesta, Kiepin sahalta Mäntyharjulta.
    Saksassa ja Itävallassa sahojen puuvarastot ammottavat tyhjyytään. Kuva on Suomesta, Kiepin sahalta Mäntyharjulta. Kuva: Anna-Katri Hänninen

    Raaka-ainepula, joka rassaa Saksaa etelästä pohjoiseen tuntuu luonnollisesti myös polttopuumarkkinoilla.

    Havupuuklapien hinta lähti jyrkkään nousuun jo viime vuoden lopulla. Pelkästään kesäkuusta syyskuuhun nousua kertyi 25 prosenttia.

    Havupuuklapien hinta lähti jyrkkään nousuun jo viime vuoden lopulla.

    Marraskuussa oltiin vielä jotakuinkin samalla tasolla kuin edellisvuonna. Sen jälkeen on menty jyrkästi ylöspäin ja mennään markkina-asiantuntijoiden mukaan myös koko tämän vuoden ensimmäinen neljännes.

    Erityistä on se, että osin historiallisen korkeat huippuhinnat saavutettiin jo tammikuussa, kun niin sanottuina normaaleina vuosina polttopuu on kalleinta maalis-huhtikuussa.

    Kylmän kauden aiheuttamaan kysyntään ei kaikkialla Saksassa ole pystytty vastaamaan, koska myös kuivauskapasiteetista on pulaa.
    Kylmän kauden aiheuttamaan kysyntään ei kaikkialla Saksassa ole pystytty vastaamaan, koska myös kuivauskapasiteetista on pulaa. Kuva: Moritz Frankenberg / DPA / Lehtikuva

    Kuivasta polttovalmiista kuusi- ja mäntyklapista pyydetään jo jopa 100 euroa irtokuutiolta. Rautakaupassa ja rakennustarvikeliikkeissä pinotun ja pakatun tavaran hinta voi nousta 150 euroon.

    Lisää aiheesta
    • Puulämmittäjät suosivat koivua.

      Puukauppa | Lehti: Paukkupakkaset lisäsivät polttopuiden kysyntää

    Pyökki- ja koivuklapien sekoitteesta, jota sekä Saksassa että Itävallassa suositaan, maksetaan 20‒30 euroa enemmän irtokuutiolta. Kuutio pyökkiklapia voi rautakaupassa maksaa 200 euroa.

    Hintarallia on kiihdyttänyt puupulan lisäksi viime vuoden lopun ja nyt alkuvuoden kylmä sää erityisesti Pohjois-Saksassa.

    Puulla lämmittävät omakotiasujat ja kiinteistöjen omistajat yrittävät haalia nopeasti kuivaa käyttövalmista puuta, kun kesällä tai syksyllä hankitut varastot hupenevat. Tarjontaa on kuitenkin niukasti.

    Hintarallia on kiihdyttänyt puupulan lisäksi loppu- ja myös alkuvuoden kylmä sää erityisesti Pohjois-Saksassa.

    Klapikauppias Holm Kakoshky Alt Duvenstedtin kunnasta Pohjois-Saksasta kertoo SAT1-televisiokanavan haastattelussa, että kova kysyntä on ruuhkauttanut myös biokaasulaitokset, joissa puuta kuivataan.

    Lisää aiheesta
    • Ylistarolainen Eero Raina tekee vuodessa vajaat 2 000 irtokuutiota polttopuuta myyntiin. Hän on koneellistanut koko ketjun alipainekuivausta myöten, jotta pystyy hoitamaan yritystä yksin.

      Energia | Klapiyrittäjä ei enää luopuisi alipainekuivauksesta – ”Kuivaamon kautta on mennyt vähintään 20 000 irtokuutiota”

      Tilaajalle

    ”Normaalisti kuivatus kestää 14 päivää. Nyt siihen voi mennä jopa viisi viikkoa, kun kontillinen on kuivattu. Kuivaa polttopuuta kaipaavien odotuslista on pitkä”, Kakoshky murehtii.

    Itävallassa puunjalostusteollisuus varoitti raaka-ainepulasta jo viime vuoden loppupuolella.
    Itävallassa puunjalostusteollisuus varoitti raaka-ainepulasta jo viime vuoden loppupuolella. Kuva: Werner Bachmeier

    Poikkeuksellisen polttopuumarkkinan taustalla oleva raaka-ainepula on luonnollisesti nostanut myös tukkipuun hintaa Saksassa ja Itävallassa.

    Metsäautotien päähän kuljetetusta kuusitukista maksettiin alkuvuodesta 129‒132 euroa kuutiolta. Se tarkoittaa noin viidenneksen enemmän kuin viime vuonna.

    Jos raaka-ainepulaan ei tule nopeaa helpotusta, kuusitukin hinnan odotetaan nousevan jopa 150 euron tuntumaan.

    Saksassa hakataan puuta vuosittain 60‒65 miljoonaa kuutiota. Siitä energiapuuksi menee 25‒35 prosenttia. Noin 10‒15 prosenttia poltetaan klapeina kotitalouksien uuneissa ja takoissa.

    Lisää aiheesta
    • MT Livessä vieraillut Energiateollisuuden energiamarkkinoista vastaava johtaja Pekka Salomaa sanoo, ettei uutta puuhun perustuvaa lämmöntuotantoa kannata rakentaa.

      Energia | Karu arvio puuhun perustuvasta lämmöntuotannosta: ”Vaikea nähdä taloudellisia edellytyksiä”

    • Myrskypuista tehdyt kaupat näkyvät mäntykuitupuun keskihinnassa.

      Metsä | Puun hinta viikolla 6: Myrskypuu painaa mäntyä

      Tilaajalle
    • Energia | Puu palaa talvipakkasellakin

      Tilaajalle
    • Klapikäärijä kävi sadoilletuhansille eurooppalaisille tutuksi pari vuotta sitten, kun hakukone ohjasi viisufanit klapituotteita myyvälle sivustolle.

      Metsäenergia | Euroviisut räjäytti kiinnostuksen klapikäärijään

      Tilaajalle

    Artikkelin aiheet
    raaka-ainepula
    puunjalostusteollisuus
    sahat
    polttopuumarkkinat
    Saksa
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Puukaupan jumiutuminen huolettaa yrittäjiä – mistä hakattavaa löytyy riittävästi ensi vuoden ensimmäiselle puoliskolle.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäteollisuudella sumuinen markkina – myös Teboil-pakoitteet vaikeuttavat urakoitsijoiden toimintaa

  • Koneviesti | Puukaupan korkeasuhdanne vuonna 2021 näkyy kantorahatulojen ennakkotilastoissa

  • Koneviesti | Metsäalan tapahtuma Proforest järjestetään vapun jälkeen