• Miksi valtio kannustaa kasvattamaan taimikot tiheinä?

    Ylitiheänä kasvatetun taimikkovaiheen jälkeen harvennus ei kannata oikein kenenkään kannalta.
    Metsiä suositellaan kasvatettavaksi aiempaa tiheämpinä taimikkovaiheesta alkaen.
    Metsiä suositellaan kasvatettavaksi aiempaa tiheämpinä taimikkovaiheesta alkaen. Kuva: Markku Pulkkinen
    Metsä|Metsänhoito
    20.10.202514:00
    Kolumni
    Petri Kortejärvi

    Metsänhoitosuosituksilla on Suomessa jo pitkä historia. 1990-luvulta lähtien suosituksiin on noussut taloudellisten ja puuntuotannollisten tavoitteiden rinnalle myös ekologinen kestävyys. Nyttemmin suosituksissa korostuu myös ilmastonmuutoksen torjunta ja siihen sopeutuminen.

    Tämä näkyy nyt niin, että metsiä suositellaan kasvatettavaksi aiempaa tiheämpinä taimikkovaiheesta alkaen. Muutokset eivät ole isoja, mutta havaittavia. Sama muutos näkyy metsätalouden kannustejärjestelmässä eli Metkassa.

    Tiheyden lisäämiselle taitaa löytyä perusteet ilmastotavoitteista? Tiheämmät taimikot toimivat voimakkaampina hiilinieluina. Nykyisten Metka-tukiehtojen mukaan 3–8-metrisessä puustossa kasvatettavia puita tulee taimikonhoidon jälkeen olla vähintään 1200 ja enintään 2500 runkoa hehtaarilla. 2500 runkoa hehtaarilla on yleensä selvästi liikaa. Metsänhoitosuosituksissa näin suurta tiheyttä ei suositella kuin kylvömänniköihin korkean hirvituhoriskin alueilla ja hyvä niin.

    Yksityismetsissä valtion tuet ohjaavat tekemistä. Onkin vaikea ymmärtää, miksi Metkan ehdot mahdollistavat taimikoiden jättämisen liian tiheiksi. Sekapuustoisuuden lisääminen saattaa olla yksi peruste. Liiallinen tiheys kääntyy kuitenkin ilmastokestävyyttäkin vastaan. Päinvastoin nuoria metsiä tulisi pääosin kasvattaa nykyistä harvemmassa asennossa kohti ensiharvennusta. Ainakin kuusen osalta tähän päästään laskemalla viljelytiheyttä. Männyn istutustiheyttä ei puolestaan kannata laskea alle 2000 kappaleen hehtaarilla. Rauduskoivuvaltaisissa taimikoissa kaikki, mikä ylittää 1600 kappaletta hehtaarilla, on liikaa.

    On vaikea ymmärtää, miksi Metkan ehdot mahdollistavat taimikoiden jättämisen liian tiheiksi.

    Jos ja kun taimikko on harvennettu 2500 kappaleen tiheyteen, ja käytännössä sen 100-200 kappaletta päälle, ensiharvennukseen joudutaan ylitiheyden vuoksi jo 11–12 metrin pituusvaiheessa. Poistuman keskijäreys jää alhaiseksi.

    Harvennus ei kannata oikein kenenkään kannalta, mutta silti se tulee tehdä, jotta latvukset eivät supistu liikaa. Energiapuun kysynnän varaan ei kannata metsien hoitopäätöksiä kenenkään enää perustaa.

    Lisää aiheesta
    • Mäntymetsä on jäänyt kasvamaan ylitiheänä. Vihreän latvuston osuus on liian pieni.

      Metsänhoito | Miksi metsä jäi hoitamatta ajoissa – näillä syillä lukijat perustelevat

      Tilaajalle

    Metsänhoitosuositusten uudet harvennusmallit kannustavat nekin kasvattamaan metsiä entistä tiheämpinä. Jos ensiharvennuksen lähtökohtana on taimikonharvennuksessa turhan tiheäksi jätetty puusto, niin harvennusjäljeltä ei voi odottaa kovin paljoa. Pelkästään ajourien avaaminen pieniläpimittaiseen metsäkuvioon pudottaa runkolukua reippaasti ja urien välialueet jäävät helposti turhan tiheiksi. Tästä voi seurata tarve harventaa metsä uudestaan jo muutaman vuoden kuluttua. Ja tässäkin hakkuussa poistetaan lähinnä kuitupuuta melko pienellä kertymällä.

    Onneksi valtiokaan ei sentään edellytä taimikoiden kasvattamista liian tiheinä. Metka-tuenkin voi nuoren metsän hoidolle saada niinkin harvassa asennossa kuin 1300 kappaletta hehtaarilla. Tätä kannattaa muuten jokaisen kokeilla edes jollain taimikonkulmalla.

    Metsänhoitosuosituksetkaan eivät nykyään ole niin juhlallinen kooste kuin aiemmin. Metsänomistajille ja koko alalle on haaste pysyä suositusten perässä. Lopulta olennaisinta kuitenkin lienee, että taimikonhoito tulee ylipäätään tehtyä.

    Kirjoittaja Petri Kortejärvi on metsänhoitaja ja metsäammattilainen, joka työskentelee metsäasiantuntijana finanssialalla.

    Lisää aiheesta
    • Lähes läpipääsemätön tiheikkö lienee syntynyt, kun taimikko on jätetty kokonaan hoitamatta, Jonne Hänninen päättelee.

      Metsänhoito | Metsään meni

      Tilaajalle
    • Noin 80 prosenttia taimikoista on laadultaan hyviä tai tyydyttäviä vuosien 2019–2023 inventointitietojen mukaan.

      Metsänhoito | Tilastot paljastavat: Tällaisia ovat Suomen taimikot

      Tilaajalle
    • Männyn viljelyn osuus on ollut viime vuosina kasvussa hirvituhojen pelosta huolimatta.

      Metsänhoito | Nyt istutetut taimet varttuvat erilaisessa ilmastossa kuin missä nyt elämme – Miten metsänomistaja voi varautua muutokseen?

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla