• Ministerin omavaltainen äänestyspäätös voi olla Itävallassa laiton, mutta EU:ssa pätevä

    Lähtökohta EU:n ministerineuvostossa on, että jokaisen maan ministerillä on asemansa tuoma valtuutus, sanoo Helsingin yliopiston eurooppaoikeuden professori Päivi Leino-Sandberg.
    Tilaajalle
    Itävallan ympäristöministeri Leonore Gewessler rikkoi kotimaansa hallituksen sopua äänestämällä EU:n ministerineuvostossa ennallistamisasetuksen puolesta. Tapauksesta huolimatta Itävallan hallituspuolueet aikovat jatkaa yhdessä syyskuun lopussa pidettäviin vaaleihin saakka.
    Itävallan ympäristöministeri Leonore Gewessler rikkoi kotimaansa hallituksen sopua äänestämällä EU:n ministerineuvostossa ennallistamisasetuksen puolesta. Tapauksesta huolimatta Itävallan hallituspuolueet aikovat jatkaa yhdessä syyskuun lopussa pidettäviin vaaleihin saakka. Kuva: ImagoImagesStock/Lehtikuva
    Metsä|Politiikka
    2.7.202417:00
    Henrik Hohteri

    EU:n ministerineuvosto hyväksyi ennallistamisasetuksen yllättäen kesäkuussa, kun Itävallan vihreän puolueen ympäristöministeri Leonore Gewessler äänesti asetuksen puolesta vastoin oman maansa hallituksessa sovittua.

    Tapauksesta on kehkeytynyt Itävallassa hallituskriisi. Vihreiden hallituskumppani, Itävallan kansanpuolue ÖVP on haastanut Gewesslerin oikeuteen virka-aseman väärinkäytöstä.

    Oikeusoppineet ovat erimielisiä siitä, onko Gewessler rikkonut lakia. Tutkittavana on, jyräsikö hän Itävallan osa­valtioiden kannan ja olisiko hänen pitänyt huomioida maatalousministerikollegansa näkemys.

    Jos Gewesslerin äänestyspäätös todetaan Itävallassa laittomaksi, vaikuttaako se EU-asetukseen?

    ”On vaikea nähdä, että päätöstä kyettäisiin enää perumaan. Pitää olettaa, että ministerillä on asemansa tuoma valtuutus”, sanoo Helsingin yliopiston eurooppaoikeuden professori Päivi Leino-Sandberg.

    Asetus oli läpäissyt jo ennen äänestystä oikeudellisen ja kielellisen tarkistuksen, joten neuvoston käsittelyyn se ei enää palaa. Ministerineuvoston työjärjestystäkään ei ole rikottu. Muotoseikkoihin ei siis voi vedota.

    ”Eihän pöytäkirjaan ole kirjattu eri lailla kuin hän sanoi, vaikka Itävalta haluaisi korjata hänen sanomisiaan.”

    Leino-Sandberg ei usko tapauksesta nostetun kanteen menestyvän EU- tuomioistuimessa. Asia ratkennee hänen arvionsa mukaan unionin perussopimuksen artiklan 16 toiseen kohtaan, jonka mukaan neuvoston ministereillä on ”jäsenvaltion hallitusta sitovat valtuudet sekä sille kuuluva äänioikeus”.

    ”Päätöksenteko neuvostossa menisi tosi vaikeaksi, jos neuvoston pitäisi tarkistaa, onko jokaisella ministerillä kansallisesti oikein annetut valtuudet. EU ei varmasti halua lähteä erotuomariksi siihen, kuka jäsenmaan kannan muodostaa.”

    Lisää aiheesta
    • Metsähallitus teki ennallistamispolttoa Lopen Luutasuolla kesäkuun alussa.

      Metsäpolitiikka | Kiistelty ennallistamisasetus astuu voimaan – Suomen ääni jäi vähemmistöön

    • Ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkäsen mukaan nyt lähdetään etsimään keinot, joilla asetuksen toimeenpano on Suomen oloissa mahdollisimman kustannustehokasta ja yhteen sovitettavissa elinkeinoihimme.

      Politiikka | EU:n ennallistamisasetus runnottiin väkisin läpi ‒ tuo Suomelle noin 700 miljoonan euron kustannukset vuodessa

    • Ennallistamisasetuksen toimeenpanossa tulee hyödyntää täysimääräisesti kansallista liikkumavaraa, vetoaa MTK.

      Metsäpolitiikka | MTK:lta tiukka viesti hallitukselle: Kaikki kansallinen liikkumavara käyttöön ennallistamisen toteuttamisessa

      Tilaajalle
    • Ympäristöministeri Kai Mykkänen on paljon vartijana neuvotellessaan EU:n kanssa joustoja Suomen ennallistamisohjelmaan.

      Politiikka | Hallitus aloittaa ennallistamisen ilman rahaa, Mykkäseltä odotetaan asiassa ihmettä

    • Ennallistamisen pääpaino tulee ainakin aluksi olemaan soiden ennallistamisessa. Ojat heikentävät niiden alapuolisen vesistön kuntoa, joten ojien tukkiminen tai kosteikkojen rakentaminen on keskeistä myös vesistöjen ennallistamisen kannalta.

      Metsäpolitiikka | Ennallistaminen kohdistunee ensin soille – myös talousmetsissä on ennallistamiskohteita

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Euroopan unioni
    ministerineuvosto
    ennallistamisasetus
    Itävalta
    Leonore Gewessler
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa