Lähes kaikilla kasveilla on sienijuuri. Sen merkitys on erityisen tärkeä pohjoisen viileässä ilmastossa ja happamassa maassa. Kuva: Petteri KivimäkiMetsän maanalainen selkäranka
Puiden yhteyttämästä hiilestä on varastoituneena sienirihmastoissa valtavan suuri prosentti, muistuttaa asiantuntija.TilaajalleMetsässä kulkiessa silmä kiinnittyy maassa tai puun rungoilla kasvaviin sieniin. Tosiasiassa ne ovat vain pieni osa sientä, jonka valtava rihmasto kulkee aivan jalkojemme alla, maaperän pintakerroksessa.
Sienten meille näkymätön maanalainen verkosto on elintärkeä puiden kasvulle.
”Metsä ei kasvaisi metsäksi ilman sieniä”, sanoo Luonnontieteellisen keskusmuseon johtaja asiantuntija Tea von Bonsdorff.
Hänen mukaansa sienijuuret ovat niin perustavanlaatuisesti osa puita, että niiden merkitystä on vaikea konkretisoida yksittäisellä esimerkillä.
Puut muodostavat sienijuurten eli mykorritsojen kanssa symbioosin eli ne hyödyttävät toinen toisiaan. Puun juurten pinnalla kasvavilta sienijuurilta puu saa vettä ja ravinteita laajalta alueelta. Vaihtokaupassa puut luovuttavat sienelle sokereita, joita sieni ei itse pysty tuottamaan.
Jos taimi ei pysty muodostamaan yhteyttä sieneen, sillä ei von Bonsdorffin mielestä ole hääppöisiä mahdollisuuksia pärjätä kasvukilpailussa.
Lisäksi sienijuuri suojaa puuta erilaisilta taudinaiheuttajilta välittämällä viestejä puuyksilöiden välillä.
”Rihmastot yhdistävät puuyksilöitä, ja tietoa kulkee rihmastoissa kemiallisesti ja sähköisesti. Sienet ovat kuin selkäranta maan alla”, von Bonsdorff kuvailee.
Jos vaikkapa kuoriainen iskeytyy puuhun, siitä välittyy viesti myös puille metsän toisella laidalla, jolloin ne voivat alkaa toimimaan hormonaalisesti eri tavalla ehkäistäkseen sairastumista.
Osa sienilajeista on puolestaan lahottajia, jotka kierrättävät kuolleiden puiden tai karikkeen orgaanisen aineen takaisin kasvien ja eläinten käyttöön.
Osa sienistä lahottaa puuainesta ja palauttaa samalla ravinteita uudelleen puiden käyttöön. Kuva: Jarkko SirkiäVaikka sienten elintärkeä suhde puiden kanssa on tunnistettu, niiden maanalainen maailma on tutkijoille yhä isolta osalta mysteeri.
Maaperän tutkiminen on vaikeaa, ja maailman sienilajeista iso osa on yhä tieteelle tuntemattomia.
Von Bonsdorff on itse keskittynyt sienten tutkimiseen niiden itiöemien eli sienten maanpäällisten osien kautta. Maan alla olevien rihmastojen ja eliöiden välisten ekologisten suhteiden tutkiminen on paljon vaikeampaa.
”Mehän emme tunne edes meidän lajistoa tarkalleen. Tiedetään, että symbiontteina on useita lajeja, mutta niitä ei ole pystytty kuvaamaan tieteelle, saati että tiedettäisiin ovatko lajit usean puun vai jonkin yhden puun symbiontteja”, von Bonsdorff sanoo.
Tutkimisen mutkikkuutta kuvaa esimerkiksi se, että metsässä puun tyvellä kasvava sieni ei välttämättä ole symbioosissa kyseisen puun kanssa, vaan se saattaa kasvaa aivan valtavan rihmastonsa reunamilla.
Suomesta tutkijat ovat tunnistaneet noin pari tuhatta sienilajia. Mahdollisesti tuhansia on vielä tunnistamatta.
Kantarelli muodostaa symbioosin koivun, männyn ja kuusen kanssa. Kuva: Taneli LaineVon Bonsdorff muistuttaa, että sienillä on merkittävä rooli myös metsän hiilensidonnassa ja -kierrossa.
Hiilinielulaskelmissa maaperän osuus on aiheuttanut heittelehtiviä tuloksia ja paljon polemiikkia. Maaperää on vaikea tutkia, joten sitä on vaikea ottaa laskelmissa huomioon.
”On järkyttävää, kuinka vähän tästä vielä tiedetään. Puiden yhteyttämästä hiilestä sienirihmastoissa on kuitenkin valtavan suuri prosentti”, von Bonsdorff sanoo.
”Jos sienilajisto vähenee dramaattisesti, on vaikea sanoa, miten se vaikuttaa hiilen kiertoon.”
”Mitä monotonisempi metsä on, sen alttiimpi se on tuhoille. Kun on useita puulajeja, on myös liuta sienilajeja, jotka tuovat resilienttiä koko metsälle.”
Talousmetsissä avohakkuu ja sen jälkeinen maanmuokkaus ovat aina koettelemus maaperälle. Kun puusto häviää, maaperän sienirihmastot kuolevat.
Eniten kärsivät lajit, jotka tarvitsevat pitkän jatkumon eli käytännössä vanhaa metsää.
”Toiset lajit kuolevat nopeasti, toiset pystyvät sinnittelemään kantojen kautta joitakin vuosia”, von Bonsdorff sanoo.
”Pienet aukot ovat parempia kuin suuret. Olisi hyvä, jos aukon vieressä kasvaisi vastaavaa metsää, jotta mykorritsat säilyisivät siellä.”
Myös lahot pysty- ja maapuut auttavat sieniä säilymään. Mitä enemmän säästöpuissa on eri lajeja, sen monipuolisempana on myös sienilajien mahdollista säilyä.
Vuonna 2019 Luonnonvarakeskuksessa tehdyn väitöstutkimuksen mukaan myös metsäpalot tai niiden jäljitteleminen hyödyttävät sienilajeja.
Suomessa on perinteisesti ajateltu, että avohakkuu ja metsäpalo olisivat vaikutuksiltaan samankaltaisia, mutta tutkimuksen mukaan näin ei ole.
Metsäpalon synnyttämiä omaleimaisia sieniyhteisöjä on mahdollista turvata hakkuun jälkeisellä kulotuksella, väitöksessä todetaan.
Lahottajasienissäkin on lajeja, jotka muodostavat symbioosin elävien puiden kanssa.Sekametsien ajatellaan nykyään suojaavan metsää paremmin erialaisia taudinaiheuttajia vastaan. Useamman puulajin metsässä myös sienilajisto on runsaampi kuin yhden puulajin metsässä.
”Mitä monotonisempi metsä on, sen alttiimpi se on tuhoille. Kun on useita puulajeja, on myös liuta sienilajeja, jotka tuovat resilienssiä koko metsälle”, Bonsdorff sanoo.
Osa sienilajeista viihtyy monentyyppisissä metsissä ja monien puiden seuralaisena, mutta osa lajeista on vaateliaita kasvupaikkansa suhteen. Jotkin sienet tarvitsevat vanhaa puustoa, jotkin nuorta, osa jonkin tietyn puulajin.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
