

Nuori metsä kehittyy usein syystä tai toisesta epätasaisesti. Yhteen kohtaan alkaa kehittyä kaksijaksoinen metsä, jollain kulmalla taimikonhoito on jäänyt puolitiehen. Kolmanteen paikkaan on jämähtänyt hirvilauma laiduntamaan, ja taimikkoa on pitänyt täydentää.
Päijät-Hämeessä metsää omistava Jaakko Temmes päätti teettää kirjavalle metsäalueelle ensiharvennuksen kevyellä, traktorivetoisella kalustolla.
”Tavallisessa ensiharvennuksessa suurin osa puusta kertyy ajourilta. Tässä hakkuujälki on aika paljon tasaisempi”, Temmes perustelee.
”Koetan saada metsän kasvukuntoon.”
Puut myytiin joulukuussa sovitulla hankintakaupalla. Temmes yllättyi myönteisesti, kun sai kelvollisen tarjouksen energiapuusta kiinnostuneelta ostajalta.
Kuitupuuhakkuuseen verrattuna energiapuuksi teko lisää myyntiin päätyvän puun määrää, koska kaikenkokoinen ja -lajinen puu kelpaa lämpökattilaan. Konetyöskentely on nopeampaa, kun kaikki voi tehdä samaan kasaan.

Temmes arvioi ennakkoon, että kuuden hehtaarin alueelta kertyisi 240 kuutiota puuta. Hakkuun jälkeen määrä vaikuttaa asettuvan lähelle 200 mottia.
Puunkorjuusta ja ajosta huolehtii yrittäjä Heikki Tähkänen. Työjuhtina hänellä on kaksi vanhaa traktoria, joista toisessa on hakkuupää ja toinen vetää kärryä. MT:n vieraillessa leimikolla työmaa on käynnissä neljättä viikkoa. Hakkuu on jo ohi, puunajo vielä meneillään.
”Talvi on toiminut hyvin. Erillistä urien polkemista ei ole tarvinnut tehdä”, Tähkänen kertoo.
Temmes teettää puunkorjuun ja ajon tuntitöinä. Se vaatii luottamuksen tekijään.
”Heikki on muutaman kerran aiemminkin tehnyt metsässäni töitä. Tunnen ja tiedän työnjäljen.”
Temmes on laskenut, että hakkuutulo jää kuutiota kohti noin 10 euroa pienemmäksi verrattuna vaihtoehtoon, jossa ensiharvennus olisi myyty pystykaupalla.
”Hehtaarikustannus on suunnilleen sama kuin yhdellä taimikonhoitokerralla.”

Pienellä kalustolla kustannuksia kertyy esimerkiksi siitä, että yhdellä ajokerralla puuta tulee kasaan neljästä viiteen kuutiota, alle puolet suuren metsätraktorin vetämästä määrästä.
Toisaalta vanhat traktorit voi siirtää pienin kuluin pienellekin työmaalle ja kalusto on edullista suuriin metsäkoneisiin verrattuna.
”Pääomakulujen kanssa on oltava tarkkana, jos tällä haluaa elää”, Tähkänen sanoo.
Tähkäsen kesäkausi kuluu raivauksilla ja nuoren metsän kunnostuksissa, talvikaudet hakkuissa ja puunajossa. Palveluja ei ole tarvinnut markkinoida. Nykyisiä vakiasiakkaita suuremmalle joukolle ei ole oikein aikaa.
”Kokemukseni pystykaupalla myydyistä hakkuista on, että metsää ei hoideta pienipiirteisesti.”
Temmes uskoo, että huolellisen ensiharvennuksen tuotto kertyy osin tulevissa hakkuissa. Ensiharvennustuloille ei pidä antaa liikaa painoa.
”Tällaisen hakkuun kuutiohinta pystykaupalla olisi 15–20 euroa. Laatuharvennus tuo sen, että seuraavassa hakkuussa ainespuuta kertyy enemmän ja se on järeämpää.”

Yhteistyö tutun tekijän kanssa mahdollisti sen, että alue käveltiin yhdessä läpi ennen töiden aloittamista. Tarvittaessa Tähkänen tarttuu raivaussahaan, jos se jossain kohtaa on mielekkäämpää kuin koneella hakkuu.
”Kokemukseni pystykaupalla myydyistä hakkuista on, että metsää ei hoideta pienipiirteisesti. Sinne jää nurkkia ja taskuja oman onnensa nojaan”, Temmes sanoo.
Osa metsänomistajista kaataa ensiharvennusten hankintapuut itse moottorisahalla.
Temmeksen mielestä moottorisahahakkuu on vaativa ja ruumiillisesti raskas, epäergonominen työlaji.
”Kun voin valita mihin käytän oman työpanokseni, suosin raivaussahaa ja istutusta.”

Temmes on käyttänyt joihinkin ensiharvennuksiin metsänhoitoyhdistyksen korjuupalvelua.
”Siinä on se etu, että rahat saa heti. Mutta vastaavaa palvelua kuin Heikiltä sieltä on vaikea saada.”
Tähkäsen tapaisia yrittäjiä on harvassa. Kaikilla alueilla tavallista keveämpää kalustoa ei saa metsäänsä, vaikka haluaisi.
”Mallia ei ole tuotteistettu, pienkalustolla korjuu vaatii metsänomistajalta aktiivisuutta ja yhteydenottoja.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
