• Mikko Hannonen on ripustanut omiin metsiinsä noin 130 linnunpönttöä.
    Mikko Hannonen on ripustanut omiin metsiinsä noin 130 linnunpönttöä. Kuva: Sanne Katainen

    Lintujen koti

    EU-tuomioistuimen päätös saattaa johtaa kesähakkuiden rajoittamiseen Suomessa. Metsänomistaja Mikko Hannonen tietää monta muutakin tapaa, joilla lintuja voi auttaa.
    Tilaajalle
    Metsä|Luonto
    31.1.202616:30
    Henrik Hohteri
    Kouvola

    Talvinen havumetsä on aution oloinen ja mietin, voiko olla hassumpaa ajankohtaa lintuaiheiselle retkelle kuin sydäntalven kirpakka pakkaspäivä.

    Hetken päästä Mikko Hannonen, jonka metsässä olemme liikkeellä, huomaa elon merkkejä. Tirppa pysyy silmiltä piilossa, mutta hömötiaisen ääni kuuluu.

    ”Tuntuu hölmöltä, että pökkelöt, joissa tiaiset pesii, lyödään poikki ja tehdään uusia tilalle.”

    Mikko Hannonen

    Hannonen vaikuttaa tyytyväiseltä havaintoon. Hän pyrkii huomioimaan linnut ja muutenkin luonnon monimuotoisuuden mahdollisimman hyvin reilun 50 hehtaarin metsätilallaan.

    Hän pyrkii esimerkiksi jättämään lehtipuupökkelöitä kaikkialla, missä se on vain mahdollista. Harmillista kyllä, ne vaurioituvat herkästi puunkorjuussa.

    ”Tuntuu hölmöltä, että pökkelöt, joissa tiaiset pesii, lyödään poikki ja tehdään uusia tilalle. Kestää 10–20 vuotta, ennen kuin ne ovat riittävän pehmeitä tiaisten pesäpuiksi.”

    Linnunpönttöjä tällä tilalla on kunnioitettava määrä, noin 130. Ne korvaavat talousmetsien puutteellista kolopuiden tarjontaa.

    Kuusikko on lähtenyt hyvään kasvuun hakkuun jälkeen. Kaikki haavat säästettiin hakkuussa.
    Kuusikko on lähtenyt hyvään kasvuun hakkuun jälkeen. Kaikki haavat säästettiin hakkuussa. Kuva: Sanne Katainen

    Hannonen on saanut hömö- ja töyhtötiaisetkin pesimään pönttöihin, mikä ei ole aivan helppoa, koska ne haluavat kaivaa pesäkolonsa itse.

    Tiaisten huijaaminen pönttöön voi onnistua siten, että pönttö täytetään purulla, jonka lintu saa sitten omine nokkineen tyhjentää.

    ”Kuulemma pöntössä syntyneet linnut pesivät herkemmin pönttöihin kuin muut.”

    Hannosen metsistä 15 hehtaaria on suojeltu pysyvästi Metso-ohjelman kautta. Talousmetsiään Hannonen hoitaa mutta pyrkii kohtuullisiin hakkuualueisiin.

    ”Olen pitänyt rajana, ettei yhtä hehtaaria isompaa aukkoa tulisi kerralla. Kaikki haavat säästetään, niistä tulee tikoille hyviä kolopuita”, Hannonen kertoo.

    Hakkuuajankohtakin on Hannoselle tärkeää.

    ”Kaikki hakkuut tehdään talvella, se oli jo isän periaate. Kesähakkuu etoo ajatuksena, vaikka siitä tulisikin muutama lisäeuro motille. Vihaan ajouria, kauheat kanjonit jää. Ja onhan se surullista, että jos pesimäaikana menet, kymmeniä linnunpesiä tuhoutuu.”

    Mikko Hannonen tekee metsätöiden yhteydessä tekopökkelöitä. Kestää vuosia, ennen kuin ne ovat pehmenneet riittävästi hömötiaisen pesäkolon tekoa varten.
    Mikko Hannonen tekee metsätöiden yhteydessä tekopökkelöitä. Kestää vuosia, ennen kuin ne ovat pehmenneet riittävästi hömötiaisen pesäkolon tekoa varten. Kuva: Sanne Katainen

    Hannonen on tällä hetkellä Kouvolan Myllykoskella sijaitsevan kotitilansa päätoiminen maanviljelijä, ja metsätuloillakin on merkityksensä.

    ”Totta kai metsä on myös pankki. Jotain sieltä pitää ottaakin, mutta asiallisesti, ei mahdottomia määriä kerralla.”

    Talouden ja luonnonsuojelun yhdistäminen on selvästikin mahdollista. Harva metsänomistaja suo kuitenkaan yhtä paljon ajatuksia saati tekoja linnuille kuin Mikko Hannonen.

    Monien lintujen kannat ovat taantuneet viime vuosina. Osasyyllinen on metsätalous, joka aiheuttaa sopivien elinympäristöjen hupenemista ja laadun heikkenemistä.

    Mikko Hannonen pitää hakkuualat maltillisen kokoisina. Taustalla sijaitsevaa suorakulmion muotoista kuviota hän ei suostunut myymään turvetuotantoon. Sen maanpinta on nyt reilusti ympäröivää aluetta korkeammalla.
    Mikko Hannonen pitää hakkuualat maltillisen kokoisina. Taustalla sijaitsevaa suorakulmion muotoista kuviota hän ei suostunut myymään turvetuotantoon. Sen maanpinta on nyt reilusti ympäröivää aluetta korkeammalla. Kuva: Sanne Katainen

    EU-tuomioistuin teki viime vuonna ratkaisun, joka pakottaa Suomenkin viranomaisia punnitsemaan lintujen ja metsätalouden tasapainoa uudelleen.

    Tapaus koski Virossa vuonna 2021 aloitettua hakkuutyömaata. Maan ympäristövirasto määräsi työt keskeytettäväksi lintudirektiivin nojalla, minkä metsäyhtiöt kyseenalaistivat.

    EU-tuomioistuin linjasi, että hakkuukielto oli aiheellinen, koska pesien tuhoutuminen hakkuissa oli mahdollista. Se, oliko tuhoaminen tahallista tai toiminnan varsinainen tarkoitus, ei ollut olennaista.

    Suomessa on tähän asti katsottu, että yleiset suositukset riittävät linnuston suojelemiseksi kesäaikaisissa hakkuissa.

    Metsäyhtiöiden omistaman Metsätehon laatima opas suosittaa välttämään hakkuita pesimäaikana metsissä, joissa linnusto on erityisen runsasta ja monipuolista: rehevissä lehtipuuvaltaisissa metsissä, korvissa ja rantametsissä. Saman suuntaisia periaatteita on kirjattu FSC-metsäsertifiointiin.

    EU-tuomioistuimen päätös sai maa- ja metsätalousministeriön viime syksynä perustamaan työryhmän, joka selvittää pesimäaikaisten hakkuiden vaikutusta lintukantoihin. Työryhmän on tarkoitus tehdä ehdotuksia, jotka lisäisivät nykysuositusten vaikuttavuutta.

    EU-tuomio ei kiellä kaikkia kesähakkuita, mutta voi olla, että nykyiset vapaaehtoiset suositukset eivät kaikilta osin riitä.

    Työryhmän esitys julkaistiin lausuntokierrokselle alkuperäisestä aikataulusta myöhässä 26.1. Esityksen keskeinen ajatus on, että nykyisistä suosituksista tulisi velvoittavaa lainsäädäntöä.

    Lisää aiheesta
    • Esityksen mukaan hakkuun toteuttajan on säästettävä isot haavat, kolopuut sekä pysty- ja maalahopuut, jos hakkuu tehdään lintujen pesintäaikaan.

      Eläimet ja kasvit | Hallitus esittää: Hakkuurajoituksia reheviin metsiin lintujen pesimäaikana ja pesintään sopivat puut säästettävä

    Kuinka merkittävästä asiasta kesähakkuissa todella on kyse?

    Metsätehon tuoreen, hakkuukonetietoon perustuvan selvityksen mukaan uudistushakkuita tehdään vuosittain noin 0,8 prosentilla metsämaan pinta-alasta, muita hakkuita yhteensä 2,8 prosentilla.

    Vilkkaimmillaan hakkuut ovat tammi–maaliskuussa, ja kesäkuukausina hakataan vähiten. Pesimäkaudelle osuu 16 prosenttia vuotuisesta hakkuualasta.

    ”Kesäkuu ei näytä korjuun kokonaismäärän näkökulmasta ihan yhtä hyvältä.”

    Asko Poikela

    Rehevissä lehtipuuvaltaisissa metsissä sekä korvissa, joissa lintuja pesii kaikkein tiheimmässä, hakkuita tehdään vieläkin vähemmän pesimäaikana, alle kahdeksan prosenttia näiden alueiden koko vuoden hakkuualasta.

    Selvityksen mukaan viime vuosina tällaisissa metsissä tehtiin pesimäkaudella hakkuita keskimäärin noin 7 300 hehtaarilla. Suuri osa hakkuista on harvennuksia, joissa huomattava osa puustosta jää kasvamaan.

    Kelirikko vähentää puun korjuuta ja kuljetusta luonnostaan. Pesimäaikaisten hakkuiden suosituksillakin on merkityksensä, samoin kuin lomilla ja seisokeilla.

    Puuta käyttävän teollisuuden näkökulmasta kesähakkuita pidetään silti välttämättöminä, koska useimmat laitokset tarvitsevat puuta tasaisesti ympäri vuoden.

    ”Heinäkuun seisokit aiheuttavat pienen laskun, mutta ennen lomakautta puunkorjuussa koitetaan kiriä. Kesäkuu ei näytä korjuun kokonaismäärän näkökulmasta ihan yhtä hyvältä tilastoissa verrattuna muuhun pesimäkauteen”, sanoo erikoistutkija Asko Poikela Metsätehosta.

    Metsäteho laski aiemmassa, vuonna 2020 julkaistussa selvityksessä hakkuurajoitusten taloudellisia vaikutuksia. Puunkorjuun täyskielto pesimäaikana aiheuttaisi puun hankintaan 170–190 miljoonan euron kulut.

    Pääosa tästä muodostuu tarvittavan lisäkaluston pääomakustannuksista, jotka ovat vielä nousseet selvityksen tekemisen jälkeen 20–25 prosenttia, Poikela huomauttaa.

    Myös puun varastointitarpeen kasvusta aiheutuisi kustannuksia ja laatutappioita. Metsäkoneita ja puutavara-autoja tarvittaisiin aiempaa enemmän, koska sama puumäärä pitäisi hoitaa tehtaille aiempaa lyhyemmässä aikaikkunassa, jos kesähakkuita rajoitettaisiin.

    ”Kalusto on jo nyt tärkeimmällä korjuukaudella tammi–maaliskuussa täyskäytössä. On vaikea varautua kasvattamaan korjuuoperaatioita muuten kuin talvella. Se tarkoittaa, että nykyinen resurssihuippu jyrkkenisi entisestään.”

    Pienillä pinta-aloilla voi olla kokoaan suurempi merkitys. Esimerkiksi nykysuositusten muuttaminen sitovaksi lainsäädännöksi aiheuttaisi kuluja, vaikka ei yhtä suuria kuin kaikkien kesähakkuiden täyskielto.

    ”Vaikka rehevillä lehtipuuvaltaisilla paikoilla toimitaan suhteellisen vähän pesimäaikana, niiden korjuun lisärajoituksilla olisi huomattava merkitys puunhankinnan kustannuksiin.”

    Kesähakkuiden rajoitus muuttaisi metsätyöt entistäkin kausiluonteisemmaksi, kun kelirikkokauden jatkoksi tulisi pesimäkauden seisokki. Se vähentäisi näiden työpaikkojen houkuttelevuutta.

    ”Yrittäjien näkemykset siitä, miten tämä rajoittaisi työvoiman saantia, on vähintään yhtä tärkeä näkökulma kuin kustannukset.”

    Vain pieni osa hakkuista kohdistuu vuosittain reheviin lehtipuuvaltaisiin metsiin, joissa lintujen määrä ja lajikirjo ovat suurimmat.
    Vain pieni osa hakkuista kohdistuu vuosittain reheviin lehtipuuvaltaisiin metsiin, joissa lintujen määrä ja lajikirjo ovat suurimmat. Kuva: Markku Vuorikari

    Vaikka pesimäaikaiset hakkuut nostetaan usein ongelmallisina esille, lintukantojen kehityksen kannalta ne ovat tuskin ratkaisevia.

    ”Karkea arvio on, että nykyisten kaltaisissa kesähakkuissa tuhoutuu noin 100 000 linnunpesää vuodessa. Jos sen suhteuttaa kaikkiin pesiviin metsälintuihin, eihän se suuri määrä ole. Pelkästään peippoja pesii Suomessa miljoonia pareja”, vertaa Luonnontieteellisen keskusmuseon yli-intendentti, Luontopaneelin jäsen Aleksi Lehikoinen.

    Toisaalta luonto ei asetu yhteen muottiin. Joillekin lajeille kesähakkuilla on suurempi merkitys kuin toisille.

    ”Ei tiedetä, onko niillä tietyille lajeille suurempaa merkitystä. Sen selvittäminen vaatisi yksityiskohtaisempaa tutkimustietoa.”

    Erot johtuvat lajien erilaisista pesimistavoista. Pikkulinnuilla kaikki tapahtuu nopeasti, eikä hakkuu osu yhtä todennäköisesti pesimäaikaan kuin esimerkiksi petolinnuilla, joiden poikaset saattavat elää pesässä monta kuukautta.

    Hakkuiden ajankohta vaikuttaa eri lintulajien pesintään eri tavoin. Kuvassa metsäkirvisen pesä.
    Hakkuiden ajankohta vaikuttaa eri lintulajien pesintään eri tavoin. Kuvassa metsäkirvisen pesä. Kuva: Johannes Wiehn

    Oman ryhmänsä muodostavat metsässä talvehtivat linnut kuten hömö- ja töyhtötiaiset. Niille talviaikainen hakkuu voi olla kesähakkuuta huonompi juttu, koska hakkuu hävittää lintujen metsään kokoamat talviset ravintovarastot. Valtaosa linnuista on kuitenkin muuttolintuja.

    Lehikoisen mielestä linnunpesien tuhoutumisesta aiheutuvaa haittaa voisi rajoittaa taloudellisilla ohjauskeinoilla.

    ”Luonnonsuojelulaissa jokaisella linnunpesällä on suojeluarvo. Mitä harvinaisempi laji, sen suurempi arvo on. Metsätietojen perusteella voidaan arvioida, montako pesää tuhoutuu ja mitä se tarkoittaa suojeluarvolle. Kesähakkuista voitaisiin maksaa korvaus, joka käytettäisiin suojeluun ja jolla kompensoitaisiin aiheutettuja tuhoja.”

    Esimerkiksi yleisen peipon pesän tuhoaminen maksaisi 34 euroa. Hehtaarilla pesii keskimäärin yksi peippopari.

    Lopulta kotimetsän avohakkuu haittaa lintuja, tapahtui se mihin vuodenaikaan tahansa.

    ”Jos metsä on hakattu, lintu yrittää pesiä todennäköisesti jossain muussa paikassa. Jos sopivia elinympäristöjä ei ole riittävästi, ne yrittävät pesiä heikkolaatuisemmassa ympäristössä. Siellä lisääntymismenestys ei ole yhtä hyvä.”

    Esimerkiksi hömötiaisesta tiedetään, että se tarvitsee sitä suuremman reviirin, mitä enemmän metsämaisemassa on hakkuuaukkoja. Suuremmalla alalla liikkumiseen kuluu aiempaa enemmän energiaa. Hakatun maiseman resurssit riittävät entistä pienemmän lintumäärän ylläpitoon.

    Lehikoinen vertaa ihmisen selviämiseen.

    ”Pieni määrä hyvää peltoa pystyy elättämään suuremman ihmismäärän kuin suurempi ala huonoa peltoa.”

    Lisää aiheesta
    • Ruotsissa on virinnyt paljon hakkuukiistoja esimerkiksi pohjantikan suojelun vuoksi.

      Luonto | Ruotsissa lintumetsien hakkuista kiistellään käräjillä – uhkaako sama suma Suomea?

      Tilaajalle
    • Nykyiset suositukset kehottavat välttämään hakkuita pesimäaikana muun muassa rehevissä lehtipuuvaltaisissa metsissä.

      Metsäpolitiikka | Poliittinen vääntö lykkää lintujen pesimäajan hakkuusuositukset ensi kuuhun – piti julkaista tällä viikolla

    • Lakia on Suomessa tulkittu tähän asti niin, että lintujen pesimäaikaankin voi hakata metsää.

      Metsänhoito | Saako metsää hakata lintujen pesimäaikana? Näin vastaa asiantuntija

      Tilaajalle
    • Kantokäsittely pitää tehdä huolellisesti erityisesti terveissä metsiköissä. Kantokäsittelyn teho edellyttää, että kasvinsuojeluaine saadaan levitetyksi kantojen koko leikkauspinnalle.

      Metsänhoito | Leudot talvet siirtävät hakkuita kesäkaudelle – näitä asioita metsänomistajan kannattaa valvoa tarkasti

      Tilaajalle
    • Kelirikko rajoittaa luontaisesti hakkuita lintujen pesimäaikaan. Silti touko-heinäkuussa hakataan kuudennes teollisuuden tarvitsemasta puusta.

      Metsänhoito | Metsiä hakataan yhä enemmän lintujen pesimäaikaan – rajoitukset kurittaisivat erityisesti koneyrittäjiä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    lintujen suojelu
    metsätalous
    kesähakkuut
    luonnon monimuotoisuus
    ympäristölainsäädäntö
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle