

Onnistunut metsätilan sukupolvenvaihdos on yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan yhteydessä perheen dynamiikkaan, rakenteeseen ja vuorovaikutukseen.
Mitä useampi perillinen, sitä vaikeampi omistajuuden siirtyminen voi olla. Hyvät välit perheessä ennakoivat sujuvaa sukupolvenvaihdosta.
”Onnistunutta sukupolvenvaihdosta ennakoi lapsen kasvaminen metsänomistuskulttuuriin jo pienestä pitäen. Lapsi otetaan mukaan metsänomistukseen ja hänelle kerrotaan metsästä”, sanoo Itä-Suomen yliopiston väitöskirjatutkija ja Luston tutkimuspäällikkö Reetta Karhunkorva.
Karhunkorva tutkii parhaillaan väitöskirjassaan metsänomistajien metsäsuhteita. Hän on haastatellut tutkimukseensa 50:tä metsänomistajaa eri puolilta Suomea, joista nuorin on 25- ja vanhin 80-vuotias.
Aineistosta paljastuu metsäsuhteiden lisäksi myös sukupolvenvaihdokseen liittyvät tunteet ja vaikutukset ihmissuhteisiin.
Jatkaja ei haluta vaikuttaa ahneelta ja siltä, että odottaa esimerkiksi oman vanhemman kuolemaa.
Moni iäkäs ihminen kuvaa Karhunkorvan tutkimuksessa sukupolvenvaihdokseen liittyvää luopumisen tuskaa. Metsäomaisuus nähdään vanhuuden taloudellisena turvana, eikä siitä haluta sen vuoksi luopua.
”Uskon, että luopumisen tuskan taustalla on haikeutta ja surua omasta vanhenemisesta. Moni iäkäs haastateltava kokee myös surua siitä, ettei enää kykene tekemään metsänhoitotöitä. Moni on saanut nähdä oman työnsä tuloksen metsässä, on saatu puita kasvamaan ja pysymään ne terveinä”, Karhunkorva kertoo.
Metsätilan jatkaja voi kokea sen sijaan häveliäisyyttä ennen kuin sukupolvenvaihdosta on edes harkittu, Karhunkorva sanoo.
”Jatkaja ei halua vaikuttaa ahneelta ja siltä, että odottaa esimerkiksi oman vanhemman kuolemaa. Siksi hän välttelee asiasta puhumista, mikä lykkää myös sukupolvenvaihdosta.”

Konflikteja, joissa ristiriidat metsänkäytöstä kasvavat hyvin suuriksi ja rikkovat ihmissuhteita, on Karhunkorvan tiedossa vain vähän. Hänen tutkimuksessaan tällaisia tapauksia ilmeni vain yksi. Sisarukset riitelivät siitä, millä hinnalla metsätilan jatkaja korvaa sisaruksilleen heidän perintöosuutensa.
”Monet kertoivat metsätilan menneen vanhimmalle veljelle. Sisarukset pitivät ratkaisua luonnollisena asiana, eikä katkeruutta ilmennyt. Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että Suomessa on edelleen vahva perinne maa- tai metsätilan siirtymisestä vanhimmalle miespuoliselle jälkeläiselle, ja sitä pidetään normaalina”, hän arvelee.
Reetta Karhunkorvan mukaan sukupolvenvaihdos voi ennen kaikkea vahvistaa ja voimaannuttaa perhesuhteita.
”Jotkut sisarukset ovat muodostaneet metsäyhtymän, mikä yhdistää heitä. Sisarukset tekevät yhdessä päätöksiä ja metsänhoitotöitä, vaikka asuttaisiin eri paikoissa. Yhteisöllisyyttä voi olla, vaikka jokainen sisarus omistaisi oman metsäpalstan suvun mailta”, Karhunkorva kertoo.
”Uskon, että luopumisen tuskan taustalla on haikeutta ja surua omasta vanhenemisesta.”
Perhesuhteiden vahvistuminen edellyttää tosin sitä, että sisarukset ovat väleissä.
Karhunkorva muistuttaa, että joissakin tapauksissa yhteisomistus voidaan kokea rajoittavana, jos ei voi päättää metsänkäytöstä arvojensa mukaisesti.
Esimerkiksi yksi perillinen haluaa vaalia luontoarvoja ja toiset haluavat avohakkuita. Silloin on joustettava ja tehtävä kompromisseja.
Ristiriitatilanteet metsänkäytössä voivat johtaa siihen, että metsäomaisuudesta luovutaan tai metsälle ei tehdä mitään.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
