
Parin viime vuoden aikana puun hintakehitys on mennyt ylämäkeä kotimaisen puun vahvan kysynnän vetämänä. Samaan aikaan puun hinta on painanut metsäteollisuuden kannattavuutta, tehtaita on pyöritetty vajaalla kapasiteetilla, ja mahdollisiin epävarmuuksiin on varauduttu lomautuksin.
Yleisen talouden myllerryksistä huolimatta kotimaiselle puulle on ollut tarvetta. Tätä heijastaa hinta ja vilkastunut kaupankäynti markkinoilla. Mistä vahvana jatkuva kysyntä sitten kumpuaa?
Kysyntä määräytyy luonnollisesti teollisuuden puun tarpeen mukaan. Parin edeltävän vuoden aikana metsäteollisuudessa puun käyttömäärä on ollut reilut 60 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Määrä on kymmenisen miljoonaa kuutiota vähemmän kuin vuonna 2021.
Käyttömäärän kehitys ei selitä puun tarvetta siinä määrin kuin puumarkkinoita seuratessa voisi ajatella. Tunnetusti peruste löytyy tuonnin vähenemisen aiheuttamasta markkinasokista.
Keväällä 2022 puun tarjonnasta hävisi kymmenisen miljoonaa kuutiometriä puuta ja puunhankinnan painopiste siirtyi entistä vahvemmin kotimaahan. Tästä on aikaa reilu kolme vuotta, eikä puun kysynnän ajurina voi enää pitää yksistään ulkomaisen puun rajallista saatavuutta.
Metsäteollisuudessa toteutetuilla investoinneilla on itsestään selvä vaikutus kysyntään. Viimeisimpiä suuria käynnistyksiä olivat Metsä Groupin Kemin biotuotetehdas ja Stora Enson Oulun kartonkilinja.
Näiden laitosten yhteen laskettu puun käyttömäärä tulee olemaan vuosittain täydellä kapasiteetilla yli kymmenen miljoonaa kuutiometriä, joka sisältää kotimaisen hakkeen.
Investoinnit ovat heijastuneet myös puukauppaan, mikä on näkynyt kuitupuun myynnissä koko maassa sekä markkinan aktivoitumisena etenkin pohjoisessa.
Metsäteollisuus ry:n seurannan mukaan tänä vuonna kuusikuidun viikkohinta on kivunnut Pohjois-Pohjanmaalla 40 euroon ja mäntykuidun 38 euroon. Koko maan tasolla keskimääräinen viikkohinta oli yli neljä euroa alempana.
Kuitupuun kysynnän taustalla on ollut myös puun tarve energiantuotannossa. Samoin kuin massateollisuudessa kotimaisen puun merkitys nousi energiantuotannossa tuonnin vähentyessä. Tämä käänsi energiapuun ostajien katseita kuitupuumarkkinoille, mikä kiristi puunhankinnan kilpailua.
Tukkipuun myynnissä nähtiin edellisvuonna käänne, joka oli osin odottamaton ottaen huomioon sahatavaramarkkinan pitkään jatkuneen heikon kysynnän. Tukkikauppa lähti vilkastumaan viime kesänä, eikä tahti näytä hidastuneen.
Kuluvan vuoden tammi-huhtikuussa havutukin ostomäärissä oli yli viidenneksen nousu viime vuoden alkuun verrattuna. Tämä on näkynyt uudistusleimikoiden kysynnässä, kun harvennusleimikoilla kauppamäärä oli viime vuoden alun tasolla. Samalla havutukin hintataso on yhtenäistynyt, ja alueellisesti viikkohinnoissa on eroa suunnilleen 2–4 euroa Lappia lukuun ottamatta.
Maailmanpolitiikan myllerryksistä huolimatta valopilkkuna teollisuudesta ovat alkuvuoden tuotanto- ja vientiluvut. Sahatavaran tuotanto jatkoi viime vuonna alkanutta nousuaan, ja tuotantoa oli vuoden ensimmäisellä kvartaalilla viidenneksen vertailukautta enemmän. Vastaava nousu nähtiin myös sellun tuotannossa.
Kartongissa tuotannon lisäys oli maltillisempi, mutta kasvua oli reilun kymmenyksen verran. Tuotannon kehitys heijastui myös vientiin sekä määrien että viennin arvon osalta. Lukuja katsoessa on toki syytä muistaa vertailukauden heikko suhdanne unohtamatta markkinoilla vallitsevia epävarmuuksia.
Mikäli lopputuotemarkkinan suhdanne lähtee hiljalleen paranemaan, voi tulla aiheelliseksi pohtia, kuinka paljon puuta on saatavilla kotimaisilta markkinoilta.
Puun hinnalla ja kysynnällä on ollut nähdyn kehityksen myötä nouseva vaikutus metsänomistajien puunmyyntihalukkuuteen, minkä perusteella tarjonnan pitäisi joustaa suhdanteen kääntyessä. Toisaalta markkinoilla kilpailutilanne on valmiiksi kireä ja puun kysyntä vahvaa heikossakin suhdanteessa. Nykyisessä markkinatasapainossa kysynnän laskulle on vaikea löytää perusteita.
Kirjoittaja on Pellervon taloustutkimuksen metsäekonomisti.
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 6/2025.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
