• Nuoren puutavarankuljettajan kauhun hetki – ”Pelkäsin hänen tulevan alle”

    ”Jos ala on mielessä, kannattaa ajatus toteuttaa rohkeasti, naiset pärjäävät kyllä”, pohtii puutavarakuljetuksia ajava 19-vuotias Manta Tapanainen.
    Tilaajalle
    Manta Tapanainen ajaa Kurun Kuljetuksella puurekkaa. Kuorman kiinnitykset varmistetaan ennen lähtöä.
    Manta Tapanainen ajaa Kurun Kuljetuksella puurekkaa. Kuorman kiinnitykset varmistetaan ennen lähtöä. Kuva: Rami Marjamäki
    Metsä|Liikenne
    6.1.202613:00
    Tomi Olli

    Manta Tapanainen, 19, porhaltaa tiellä täysperävaunullisen tukkirekan ratin takana kilometrejä niellen. Vaikka ikävuosia ei ole vielä paljon, sanoo Tapanainen suurimman osan kollegoista ottaneen hänet hyvin vastaan.

    ”Oma työporukkani on suhtautunut minuun hienosti, vaikka olin aloittaessani yrityksen ainoa nainen. He ovat myös antaneet neuvoja sekä opastusta. Suhtautuminen on muuallakin ollut pääasiassa positiivista.”

    Mukaan on kuitenkin mahtunut toisenlaisiakin tilanteita. Mieskollegat ovat suhtautuneet muutaman kerran hieman vähättelevästi.

    ”Tämä on ilmennyt siten, että ongelmatilanteen sattuessa ovat he tulleet nopeasti paikalle kertoen hoitavansa asian. Tuolloin on jäänyt olo, etteivät he usko minun kykenevän itse. Olenkin joitakin kertoja kieltäytynyt kauniisti heidän avustaan.”

    Manta Tapanainen kirjaa kuorman tiedot tietokoneelle.
    Manta Tapanainen kirjaa kuorman tiedot tietokoneelle. Kuva: Rami Marjamäki

    Naiskuljettajat eivät kuitenkaan ole arkipäivää alalla. Tapanainen kannustaakin naisia rohkeuteen.

    ”Jos ala on mielessä, kannattaa ajatus toteuttaa rohkeasti, naiset pärjäävät kyllä. Ei kannata lannistua, jos joku on epäileväinen osaamisen suhteen. Tukena on tarpeen mukaan laaja tukiverkko, yksin ei tarvitse jäädä.”

    Myös Tapanaisen kihlattu on päätynyt metsäalalle. Hän ajaa metsäkonetta.

    ”Olen ollut mieheni mukana töissä ja perehtynyt siihenkin puoleen. On mahdollista, että opiskelen jossain vaiheessa myös tuota alaa. Kokonaisuudessaan on vahvuus, että olemme kumpikin metsäalalla, sillä toinen tietää mistä on kysymys.”

    Tapanaisen mielenkiinto rekkoihin ja ajotöihin syttyi yläasteella. Kiinnostus sai lisäkipinää kesätöiden kautta.

    ”Kummisetäni työskenteli kuljetusalan yrityksessä henkilöstöpäällikkönä mitä kautta sain kesätyöpaikan terminaalista. Tuon kokemuksen kautta tiesin, että haluan logistiikka-alalle.”

    Kuljetusliikkeen varikko sijaitsee Ylöjärven Kurussa. Pihasta on lähtenyt rekkakuljetuksia jo 103 vuoden ajan.
    Kuljetusliikkeen varikko sijaitsee Ylöjärven Kurussa. Pihasta on lähtenyt rekkakuljetuksia jo 103 vuoden ajan. Kuva: Rami Marjamäki

    Hän suuntasi yläasteen jälkeen opiskelemaan logistiikka-alan perustutkintoa.

    ”Koulussa oli todella kannustava ja positiivinen ilmapiiri, valmistuin yhdistelmäajoneuvon kuljettajaksi. Jo opiskelujen aikana sain myös harjoittelupaikan nykyiseltä työnantajaltani Kurun Kuljetukselta.”

    Hän ajaa tällä hetkellä puiden siirtokuljetuksia laajalla alueella. Puut päätyvät pääasiassa Raumalle.

    ”Puu lähtee lähinnä Pirkanmaalta. Rauman lisäksi kuormia menee myös Poriin, Kaskisiin ja Äänekoskelle.”

    Manta Tapanainen kiinnittää perävaunun johdot ennen lähtöä.
    Manta Tapanainen kiinnittää perävaunun johdot ennen lähtöä. Kuva: Rami Marjamäki

    Seuraava tavoite on hankkia riittävä taito myös puukuormien tekemiseen ja hypätä sitä kautta nosturillisen rekan ratin taakse.

    ”Tämä etappi on tarkoitus saavuttaa vuoden 2026 aikana. Uuden oppiminen onkin yksi tämän työn hyvistä puolista, pidän erittäin motivoivana saada uutta tietoa ja sitä kautta osaamista. Pidän muutenkin haasteista ja itseni haastamisesta, se on tärkeässä roolissa uuden omaksumisessa.”

    Työn parhaaksi puoleksi hän nosta itsenäisyyden.

    ”Nautin tehdessäni työtä itsenäisesti kantaen vastuun tekemisistäni. Halutessani seuraa on nopeasti saatavissa ainakin puhelimen kautta.”

    Alkutalvi rekan ratissa on Tapanaisen osalta sujunut ilman ongelmia.

    ”Minun kohdallani tieolosuhteet ovat olleet hyvät, mutta ajan tosin vain isompia teitä. Pienemmillä metsäteillä taas on varmasti ollut ainakin paikoitellen pehmeää ja liukasta.”

    Aika rekan ohjaamossa kuluu Tapanaisella puhelimessa jutustellen sekä musiikkia ja podcasteja kuunnellen. Yhteyttä hän pitää muun muassa muihin naiskuljettajiin.

    ”On mukava kuulla millaista muiden arki on ollut. On myös hyvä, että voin kysyä tarvittaessa neuvoja.”

    Koska rekka nielee kilometrejä vauhdilla, on Tapanaisenkin eteen tullut hämmentäviä tilanteita. Pelottavin tapahtui Tampereen lähellä. Tuolloin henkilöauto ajoi moottoritiellä vastaan samalla kaistalla.

    ”Pelkäsin hänen tulevan alle. Onneksi rinnallani ei ollut ketään, pääsin siirtymään ohituskaistalle ja auto suhahti ohi.”

    Hän sanoo tiedostavansa, että onnettomuudet ja jopa tahalliset alle tulot ovat mahdollisia.

    ”Koulussakin luokallemme sanottiin olevan todennäköistä, että parinkymmenen hengen ryhmästämme joku joutuu sellaiseen tilanteeseen. En kuitenkaan pelkää, vaikka tuokin ajatus käy joskus mielessä varsinkin silloin kun kuulee jollekin käyneen niin.”

    Lisää aiheesta
    • Suuri osa Suomen tavarajunaliikenteestä on metsäteollisuuden kuljetuksia. Puuta on kuljetettu tehtaille viime vuonna 14 miljoonaa kuutiota.

      Metsäteollisuus | Puukuljetukset halutaan raiteille − Kuka maksaisi siihen tarvittavat vaunut?

      Tilaajalle
    • ”Vaikka kävisin vielä mitä koulua tahansa, en usko löytäväni paremmin minulle sopivaa työtä”, Sarah Lindahl sanoo.

      Metsäkoneet | Puutavara kulkee sujuvasti Sarahin, 29, ohjaamassa rekassa – myös hydrauliikkaletkut vaihtuvat paukkupakkasessa

      Tilaajalle
    • Rapistumaan päässyt metsätie kestää puunajoa parhaiten kelirikon ulkopuolella ja talvisin.

      Metsäkoneet | Tämän muutoksen vuoksi metsäteille voi ilmaantua puomeja – silta on metsänomistajalle taloudellinen riski

      Tilaajalle
    • Kuva marraskuulta 2024, jolloin Teelmäentien silta petti tulvan edessä.

      Liikenne | Joka kymmenes silta yksityisteillä vaatii pikaista kunnostusta – ”Odotamme kauhulla rankkasateita”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    puutavara-auto
    puutavara-auton kuljettaja
    puukuljetukset
    Työelämä ja työ
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin