• Kunnat voisivat kääntää puurakentamisen alamäen yksinkertaisella kirjauksella

    Sahateollisuus toivoo keväällä valittavilta kuntapäättäjiltä puurakentamisen edistämistä ja aktiivista metsätaloutta.
    Suomen ensimmäistä viisikerroksista puukerrostaloa tehtiin Vierumäelle vuonna 2011. Puurunkoinen kerrostalo on yhä harvinaisuus, vaikka korkeampiakin on rakennettu.
    Suomen ensimmäistä viisikerroksista puukerrostaloa tehtiin Vierumäelle vuonna 2011. Puurunkoinen kerrostalo on yhä harvinaisuus, vaikka korkeampiakin on rakennettu. Kuva: Kari Salonen
    Metsä|Rakentaminen
    27.12.202412:00
    Henrik Hohteri

    Puurakentaminen ei ole edennyt Suomessa 20 vuoden aikana Sahateollisuus ry:n mukaan.

    Vuonna 2005 sahatavaraa kului kotimaassa yli viisi miljoonaa kuutiota, viime vuonna kaksi miljoonaa kuutiota, järjestö kertoo tiedotteessaan.

    Sahateollisuuden valitsema vertailu korostaa ääripäitä kotimaisen puun käytössä. 2000-luvun alussa puutavaraa kului kotimaassa erityisen paljon sitä edeltäviin ja myöhempiin vuosiin verrattuna. Esimerkiksi omakotitaloja rakennettiin vuosittain yli neljä kertaa enemmän kuin nyt. Juuri omakotirakentamisessa puun osuus on ollut ja on yhä suuri.

    Samaan aikaan, kun omakotirakentaminen on vähentynyt, puurakenteiset kerrostalot ovat jääneet harvinaisiksi.

    Tällä hetkellä kaikki asuinrakentaminen on poikkeuksellisen vähäistä, mikä osaltaan selittää rajua pudotusta puun käytössä.

    Kunnat ja kaupungit voivat päätöksillään ohjata rakentamista puuta suosivaan suuntaan, Sahateollisuus muistuttaa. Esimerkiksi kuntien rakennusjärjestykseen kirjatut raja-arvot rakennusten hiilidioksidipäästöille lisäisivät puun käyttöä.

    Kuntien rakennusjärjestykseen kirjatut raja-arvot rakennusten hiilidioksidipäästöille lisäisivät puun käyttöä.

    Kunnat voivat tehdä ilmastotoimia myös omissa metsissään. Sahateollisuus nostaa esille Kuopion, Oulun, Joensuun, Hämeenlinnan ja Seinäjoen aktiivisina puun myyjinä.

    ”Kannustan kaikkia kuntia ryhtymään metsien kasvunlisäystalkoisiin, jossa hoito- ja hakkuurästit pistetään kuntoon kasvun varmistamiseksi. Kuntametsissä hiilensidonnan sekä luonnon monimuotoisuuden vahvistaminen, virkistyskäyttö ja metsien taloudellinen hyödyntäminen on mahdollista yhdistää”, Sahateollisuus ry:n elinkeinopäällikkö Jimi Rajajärvi sanoo tiedotteessa.

    Lisää aiheesta
    • Puu vaihtui kesken kaiken betoniin Tampereen opiskelija-asuntosäätiön Toasin Hippos-korttelin työmaalla, kun sopivaa yrittäjää ei löytynyt konkurssiin menneen tilalle. Kuvassa pienempi rakennus sekä pidemmän rakennuksen alkupää on betonia. Puukerrostalo alkaa kaarteesta.

      Rakentaminen | Rakentamisen näkymät paranemassa ensi vuoden alkupuolella – puun osuus uusista kerrostaloista yhä laskussa

      Tilaajalle
    • Tällaista työtä on omakotitalon puisen rungon rakentaminen.

      Rakentaminen | Puutalojen rakentaminen voi nelinkertaistua Britanniassa – ATL: Lainsäädäntöä aiotaan muuttaa

      Tilaajalle
    • Etenkin ristiinliimatun puun kysyntä kasvoi Itävallassa. Kuvituskuva.

      Metsäteollisuus | Timber-Online: Puurakentamisella menee Itävallassa paremmin kuin rakennusalalla yleensä – ”Kasvanut valtavasti tänä vuonna”

      Tilaajalle
    • Puukerrostaloja. Kuvituskuva.

      Rakentaminen | Lukijalta: Mitä ihmettä – puun käyttö rakentamisessa on puolittunut!

    • Näyttävää puurakentamista Stora Enson uuden pääkonttorin sisääntulokerroksessa. Kuvituskuva.

      Rakentaminen | Lukijalta: Uusi rakennuslaki edistää puun käyttöä rakentamisessa

    • Saha. Kuvituskuva.

      Politiikka | Lukijalta: Hakkuiden rajoittaminen olisi hölmö ilmastopäätös

    Artikkelin aiheet
    puurakentaminen
    metsätalous
    Sahateollisuus ry
    kunnat
    ilmastotoimet
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Konealan Gallup: Onko rakentamisen piristyminen näkynyt maarakennusalalla?

  • Suomessa infra-alalta eläköityy vuosittain noin 600 työntekijää enemmän kuin oppilaitoksista valmistuu uusia infra-alan ammattilaista vuodessa. Muuntokoulutuksella Destia ja Oamk haluavat vastata infra-alan osaajapulaan. Haku on alkanut ja koulutus alkaa 31.8.2026.

    Koneviesti | Helpotusta osaajapulaan – Destia ja Oamk aloittavat talonrakentajien infra-alan muuntokoulutuksen

  • Koneviesti | Lukijan idea: Rumpuputki sulaksi kotikonstein