Tämä metsikkö oli ennen ojitusta kitukasvuinen räme, sotkamolainen metsänomistaja Jorma Meriläinen kertoo. Kuva: Kai TirkkonenSotkamoMetsänhoidon konkari puhuu ojitusten puolesta: Ilman niitä olisi pitänyt lähteä muualle
Jorma Meriläinen on vaikuttanut Sotkamon metsänhoitoyhdistyksessä 60 vuotta. Metsämiehen työura alkoi 13-vuotiaana uittojoelta.TilaajalleSotkamon Ontojoella asuva 84-vuotias Jorma Meriläinen haluaa esitellä ensin luonnontilaista suota. Mänty kasvaa kituliaasti, piskuiset puut voivat olla satavuotiaita.
Talvista suomaisemaa hetken katseltuamme metsänomistaja vie meidät varttuneeseen sekametsään, jossa järeät männyt ja koivut kurkottavat parinkymmenen metrin korkeuteen. Niiden alla kasvaa hyväkuntoisia kuusia.
”Ennen ojitusta tämä oli hyllyvä suo, johon lehmät upposivat”, Meriläinen kertoo.
Tilan metsiä ojitettiin ja lannoitettiin 1950–70-luvuilla. Meriläinen pitää täysin käsittämättömänä sitä, että nykyään ojia tukitaan ennallistamistarkoituksessa.
”Käsin kaivettu ja nyt peitetään”, hän päivittelee.
Arvioiden mukaan noin viidennes Suomessa ojitetuista soista on jäänyt heikkotuottoisiksi. Niissä puusto ei ole lähtenyt toivotulla tavalla kasvuun.
Meriläisen metsät ovat kuitenkin hyvä esimerkki siitä, että valtaosa ojituksista onnistui. Puusto kasvoi voimakkaasti, ja puunmyyntituloilla perhe sai leipää pöytään.
”Ilman ojituksia meidän olisi pitänyt lähteä muualle.”
Kartasta näkyy, mitkä metsät on ojitettu. Kuva: Kai TirkkonenKahvipöydän ääressä Meriläinen herkistyy, kun hän muistelee varhaisia elämänvaiheitaan.
”Lapsuus ei ollut helppo”, hän huokaa.
Meriläisen perhe oli talvisodan vuoksi evakossa Nivalassa. Jorma syntyi 11 päivää talvisodan päättymisen jälkeen.
Välirauhan aikana perhe palasi takaisin hirsiseen kotitaloonsa. Kirvesmiehenä työskentelevä isä oli rakentanut sen 1930-luvulla.
Meriläinen oli kaksivuotias, kun hänen äitinsä kuoli keuhkotautiin. Taaperoikäisestä kuopuksesta huolehtivat isän lisäksi tämän neljä vanhempaa sisarusta.
Jatkosodan aikana perhe pysyi Sotkamossa.
”Tässä oltiin, varuillaan.”
Maidon separaattoria säilytettiin niittyladossa siltä varalta, että olisi tullut äkkilähtö ja venäläiset olisivat polttaneet tilan rakennukset.
Meriläisen isän 1930-luvulla rakentama hirsitalo on edelleen pystyssä. Kuva: Kai TirkkonenViiden vanhana Meriläinen oli jo vahvasti mukana pientilan töissä. Isä käski hakea risuja poltettavaksi. Koivua saatiin polttaa vain talvella.
Väinölän tilalla oli muutama kymmenen aaria peltoa sekä muutama lehmä, sikoja ja lampaita. Lehmät laidunsivat kesän suoniityllä. Lammen rannasta haettiin heinät talveksi.
”Päivät kuluivat paimenessa pajupilliä soitellen.”
Kouluun kuljettiin 3,5 kilometrin matka, joka saattoi venyä kymmeneen kilometriin, jos vuolaasti virtaavan Ontojoen yli ei päässyt.
Sopivan veden aikaan joki ylitettiin veneellä. Paatissa saattoi olla kerralla kymmenen lasta.
”Eräänä keväänä ylitimme jokea kahdestaan veljeni Reiman kanssa. Joki oli yhtä koskea koko matkan. Virta oli viedä meidät, mutta saimme uittokeksillä kammettua veneen rantaan.”
Kun Jorma Meriläinen pääsi kansakoulusta 13-vuotiaana, hän aloitti uittotyöt Ontojoen erottelupaikalla. Siellä tukit jaettiin lauttoihin ostajan mukaan.
”Tässä oli kahdeksan yhtiön puita. Niissä oli päissä vesimerkit ja minun tehtävä oli tarkistaa, että lauttaan vedettiin oikea tukki,” hän kertoo, kun käymme katsomassa erottelupaikkaa joen rannassa.
Puita kulki muun muassa Kajaani-yhtiölle, Rauma-Repolalle, Ouluun ja Veitsiluotoon.
Meriläinen työskenteli uitoilla yhteensä 18 kesää.
”Erään kesän palkka oli 40 000 vanhaa markkaa. Setelipino oli niin paksu, ettei se mahtunut takataskuun”, hän muistelee.
”Erään kesän palkka oli 40 000 vanhaa markkaa. Setelipino oli niin paksu, ettei se mahtunut takataskuun.”
Nykyrahassa neljän kuukauden palkka olisi ollut noin 1 600 euroa. Tienesteistä kertyi hyvin pesämunaa, sillä Meriläinen asui ja söi kotonaan.
”Säästin, menin rippikouluun, maksoin ruuat, ostin puvun ja polkupyörän. Myöhemmin hankin myös diagonaalihousut ja jatsarit”, hän nauraa.
Suomi-filmien tukkilaisromantiikka ei ole Meriläisen mukaan tuulesta temmattua. Miehiä oli kaatunut sodassa, joten naisia riitti.
Luonnontilaista, ojittamatonta suota. Kuva: Kai Tirkkonen
1970-luvulla ojitettua metsikköä on harvennettu kahdesti ja pian olisi aika kolmannen väljennyshakkuun. Kuva: Kai TirkkonenTeini-ikäisen Jorman talvet kuluivat savotalla. Meriläinen työskenteli ainakin kahdeksalla kämpällä Kuhmon puolella, rajan pinnassa.
”Puita kaadettiin pokasahalla ja justeerilla. Lunta oli parhaimmillaan 1,2 metriä. Ei lähtisi nykynuoriso semmoiseen.”
Kun Jorman ja Reiman vanhemmat sisarukset olivat muuttaneet omilleen ja veljekset jäivät isän kanssa kolmisin, työnjako oli selkeä: ”Isä hoiti lehmät, Reima sisähommat ja minä metsähommat.”
”Isä hoiti lehmät, Reima sisähommat ja minä metsähommat.”
Uutta emäntää ei taloon tullut, mutta välillä karjanhoidossa oli apulaisia.
Vuonna 1962 tilalle ostettiin traktori, joka korvasi hevosen pelto- ja metsätöissä.
Meriläinen niitti heinää, nosti kiviä, kynti ja pui traktorillaan kylän muillakin tiloilla. Kuhmon puolella urakoidessaan Jorma tutustui tilan tyttäreen Eineen, jonka kanssa he menivät naimisiin.
Pariskunta ryhtyi tilanpitoon yhdessä, ja heille syntyi kolme lasta.
Vuonna 1964 Meriläinen valittiin Sotkamon metsänhoitoyhdistyksen (mhy) valtuustoon. Hän on toiminut yhdistyksen hallinnossa yhtäjaksoisesti 60 vuotta.
Viime vaaleissa hänet valittiin valtuuston varajäseneksi.
Nykyinen hallituksen puheenjohtaja Jarmo Huttunen kiittää Meriläistä positiiviseksi ihmiseksi, joka tuo aina esiin asioiden hyviä puolia.
Tunnollinenkin hän on, sillä Huttusen mukaan Meriläinen ei koko mhy-urallaan jättänyt yhtään kokousta väliin.
Sotkamon metsänhoitoyhdistyksen Jarmo Huttunen kiittää Meriläisen positiivista asennetta. Kuva: Kai TirkkonenMeriläinen kertoo, että on pyrkinyt antamaan luottamustehtävissä tilaa nuoremmillekin, mutta tunkua ei ole ollut, sillä työikäisillä on muita kiireitä.
Noin 200 hehtaarin metsäomaisuuden hän on lahjoittanut lapsilleen, mutta piti hallintaoikeuden itsellään.
”Ehdotin palstajaossa arpajaisia, mutta se ei käynyt. Yhdessä sovittiin, kuka sai minkäkin palstan.”
Tilaa hoidetaan nyt metsäyhtymänä, ja lasten toiveesta Meriläinen vastaa edelleen puukaupoista. Hän suunnittelee kuitenkin luopuvansa pian hallintaoikeudesta.
Sukupolvenvaihdoksella hän halusi varmistaa, ettei perinnönjaosta tulisi aikanaan riitaa.
”Lääkäri ihmetteli, miksei kunnan papereissa ole mitään sairauskertomuksia.”
Meriläisen haaveet tulevaisuudelle ovat yksinkertaiset: ”terveyttä, unta ja nälkää.”
Muutama vuosi sitten hän oli lääkärintarkastuksessa ajokortin uusimista varten.
”Lääkäri ihmetteli, miksei kunnan papereissa ole mitään sairauskertomuksia.”
Kertomuksia ei ollut, koska ei ollut sairauksiakaan. Meriläiseltä on leikattu polvi ja olkapää, mutta muuten mies on pysynyt terveenä.
Kiitollinen hän on ennen kaikkea vaimolleen, joka on mahdollistanut työt savotalla ja luottamustehtävissä.
”Hyvä on ollut emäntä. Ei tähän olisi yksin pystynyt.”
Jorma Meriläinen
Syntynyt evakkoreissulla 1940 Nivalassa, asunut koko ikänsä Sotkamon Ontojoella.
Eläkkeellä oleva maanviljelijä ja metsänomistaja. Tilalla oli 18 lehmää maidontuotannon loppuessa 1990-luvun puolivälissä.
Perheeseen kuuluu vaimo Eine, kolme lasta, neljä lastenlasta ja yksi lapsenlapsenlapsi.
1960-luvulta lähtien lukuisia luottamustehtäviä muun muassa metsänhoitoyhdistyksessä, kunnanvaltuustossa, meijeriosuuskunnassa, kyläyhdistyksessä ja paikallisessa urheiluseurassa Tipasojan Isku.
Harrasti nuorena pesäpalloa, nyt ”pätkätöitä” eli polttopuiden pilkkomista 30 senttimetrin pätkiin.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
