• Multala: Kaikki joustot käyttöön ennallistamisen toteuttamisessa

    MTK vaatii metsien luonnonmukaisuuden määrittämiseen selviä ja mitattavia kriteereitä.
    Tilaajalle
    Sari Multalan mukaan Suomi käyttää EU:n ennallistamisasetuksen toteuttamisessa kaikki joustot hyväkseen.
    Sari Multalan mukaan Suomi käyttää EU:n ennallistamisasetuksen toteuttamisessa kaikki joustot hyväkseen. Kuva: Hanne Manelius, Maria Miklas
    Metsä|Politiikka
    10.7.202607:00
    Jarmo Palokallio

    EU:n ennallistamisasetuksesta uhkaa tulla Suomelle miljardin euron vuosittainen menoerä. Asetuksen kansallisessa toteutuksessa otetaan kaikki joustot käyttöön, lupaa ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala (kok.) Audiomedian haastattelussa.

    Ympäristöministeriön johdolla tehty luonnos ennallistamisasetuksen kansallisesta toteuttamisesta on parhaillaan lausuntokierroksella. Siinä ihmetystä on herättänyt sekä metsien osuuden puuttuminen että rahoituksen epämääräisyys.

    Metsien puuttuminen selittyy hallituspuolueiden välisillä näkemyseroilla. Siinä vastakkain ovat ympäristöministeriön väljään näkemykseen nojaava kokoomus ja toisaalta muut hallituspuolueet.

    ”Esityksen valmistelu eteni virkamiestyönä niin pitkään kuin mahdollista. Metsät jäivät viimeiseksi sovittavaksi asiaksi ja ne siirtyivät lopulta virkamiehiltä hallituspuolueiden poliittiseen valmisteluun”, kertoo kansliapäällikkö Pekka Pesonen maa- ja metsätalousministeriöstä.

    Sopua metsistä ei hallituspuolueidenkaan väliltä löytynyt. Esityksen mukaan sopua metsistä haetaan komission kanssa käytävissä neuvotteluissa.

    Mikko Tiirola vaatii luontotyypeille selkeiltä määritelmiä ja mitattavia kriteereitä.
    Mikko Tiirola vaatii luontotyypeille selkeiltä määritelmiä ja mitattavia kriteereitä. Kuva: Petteri Kivimäki

    Metsänomistajia edustavan MTK:n mukaan hallitus pakoilee metsien osalta vastuutaan. Eikä päätöksen siirtäminen ainakaan helpota sitä. Järjestön mukaan hallitus ja esitystä valmistellut ympäristöministeriö sivuuttavat samalla eduskunnan tahdon.

    Asian valiokuntakäsittelyn päätteeksi eduskunta päätti, että ennallistamisasetuksen kansallisessa toimeenpanossa haetaan maksimaalisia joustoja ja minimoidaan ennallistamisen kansantaloudelliset vaikutukset.

    ”Eduskunta edellytti myös, että metsien luontotyypit määritetään selkeärajaisesti, mikä kannustaisi metsänomistajia monimuotoisuuden lisäämiseen. Nyt niin ei tehty”, toteaa MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola.

    Metsänomistajat ovat lisänneet lahopuun määrää esimerkiksi tekopökkelöillä.
    Metsänomistajat ovat lisänneet lahopuun määrää esimerkiksi tekopökkelöillä. Kuva: Jyrki Luukkonen

    Kiista koskee, miten Suomessa määritellään boreaaliset luonnonmetsät, harjumetsät ja puustoiset suotyypit. MTK ja myös metsäteollisuus ovat vaatineet selkeitä määritelmiä luontotyypeille ja mitattavia kriteereitä.

    Sellaisia ovat esimerkiksi lahopuun määrä ja ikä tai se, kuinka kauan metsä on ollut hakkuiden ulkopuolella. Rajanvedossa on kyse valtavista hehtaarimääristä.

    Tiirolan mukaan lopputulos ei voi perustua kartoittajan biologiseen arvioon metsän luonnontilaisuuden kaltaisuudesta.

    Liian väljät kriteerit voivat johtaa siihen, että huomattavan laajoja metsäalueita tulkitaan suojelun piiriin kuuluviksi. Se iskisi sekä metsänomistajiin että kansantalouteen.

    ”Kuka enää uskaltaisi edistää monimuotoisuutta esimerkiksi lahopuuta lisäämällä tai kiertoaikaa pidentämällä?” kysyy Tiirola.

    Kiista juontaa osittain jo Suomen EU-jäsenyyden alkuvaiheisiin ja siihen, miten EU:n luontodirektiiviä aikanaan sovellettiin. Suomi päätyi tuolloin tekemään kiisteltyjä Natura-päätöksiä ilman metsien luontotyyppien määrittämistä.

    ”Ratkaisu herätti voimakasta vastustusta maanomistajien keskuudessa, ja sama määrittelykiista heijastuu nyt ennallistamisasetuksen valmistelussa”, toteaa Tiirola.

    Siinä ympäristöministeriö on pitänyt kiinni vanhasta väljästä tulkinnastaan. Maa- ja metsätalousministeriö on ollut tiukempien määrittelyjen kannalla.

    Monet ojitetut suot odottavat ennallistamista.
    Monet ojitetut suot odottavat ennallistamista. Kuva: Jussi Partanen

    Multala vakuuttaa, että Suomi tulee käyttämään asiassa kaikki mahdolliset joustot. Kaiken lisäksi yksityismailla toimet perustuvat vapaaehtoisuuteen.

    Hän myös muistuttaa, että tässä vaiheessa kyse on vasta asian valmistelusta.

    ”Tämä on komissiolle vasta viesti siitä, mitä pyritään tekemään. Lopullinen ennallistamissuunnitelma toimitetaan komissiolle seuraavan hallituksen aikana”, sanoo Multala.

    Niin tai näin, lopputuloksella on jättimäiset vaikutukset Suomelle. Arvioiden mukaan ennallistamisen kustannukset ovat noin miljardi euroa vuodessa. Siitä noin 400 miljoonaa euroa olisi uutta rahaa.

    ”Ihan jokainen tolkun ihminen ymmärtää, ettei tuollaisia rahoja ole, eikä tule”, toteaa Sahateollisuuden toimitusjohtaja Tino Aalto.

    Eduskunta päättää ennallistamisen budjettirahoituksesta vuosittain. Käytännössä sen rahoitus on suurelta osin auki. Siltä osin Multala ja ympäristöministeriön esitys asettavat toiveita EU:n, luonnonarvokaupan ja yritysten suuntaan.

    ”Tiedossa on, että ennallistamisesta aiheutuu Suomelle merkittäviä kustannuksia, joten ne on pystyttävä osoittamaan uskottavasti myös EU:ssa mahdollisen rahoituksen saamiseksi”, sanoo Multala.

    Luonnonvarakeskuksen taannoisten laskelmien mukaan metsäisestä arvonlisästä voisi pahimmillaan kadota jopa 1,8 miljardia euroa vuodessa. Samalla katoisi kymmeniätuhansia työpaikkoja.

    MTK korostaa, että ennallistamissuunnitelmaan ei tule sisällyttää toimenpiteitä, joille ei ole realistista rahoituspohjaa.

    Lisää aiheesta
    • Ympäristöministeriön johdolla valmisteltu luonnos ennallistamisasetuksesta ei ota kantaa metsien ennallistamiseen.

      Talous | Hallitus ei päässyt sopuun ennallistamisesta – metsistä ei syntynyt päätöstä

      Tilaajalle
    • Ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala korostaa, etä ennallistamissuunnitelman valmistelun sidosryhmätyö on ollut laajaa.

      Metsäpolitiikka | Multala ennallistamissuunnitelman käsittelystä: ”Eduskunta määrittää toimeenpanon tason”

      Tilaajalle
    • Metsähallituksen luonnonsuojelun erityisasiantuntija Maarit Similä johti virkamiehet, upseerit ja toimittajat suolle maanantaina.

      Maanpuolustus | Näin paljon suon ennallistaminen maksaa hehtaaria kohti: Itärajalla tarvetta olisi 72 000 hehtaarin verran

      Tilaajalle
    • Erilaiset yhteiskunnalliset velvoitteet vievät jo nyt reilun neljänneksen Metsähallituksen talousmetsien hakkuumahdollisuuksista.

      Talous | Ennallistaminen nakertaa valtion tuloja ‒ Metsähallitus olisi toivonut selkeitä linjauksia

      Tilaajalle
    • Hiilipörssin biologi Jaakko Junikka tutkii kepillä laskuojaa. Vesi virtaa sammaloituneen pinnan alla.

      Luonto | Rämeen ennallistaminen voi elvyttää hillasadon ja lintukannat – ”Toivomme riekon paluuta Etelä-Suomeen”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    ennallistaminen
    metsä
    MTK
    EU
    luontotyyppi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa