• Lappeenrantaan aukeaa esteetön luontoreitti loppuvuodesta

    Noin 1,5 metriä leveä reitti rakennetaan kivituhkasta ja märillä osuuksilla hyödynnetään pitkospuita.
    Levennettyjä pitkospuita pääsee kulkemaan myös pyörätuolilla ja lastenvaunujen kanssa. Kuva Torronsuon kansallispuistosta.
    Levennettyjä pitkospuita pääsee kulkemaan myös pyörätuolilla ja lastenvaunujen kanssa. Kuva Torronsuon kansallispuistosta. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Luontomatkailu
    23.7.202321:00
    Riina Karvonen

    Hämmäauteensuolle Lappenrantaan rakentuu loppuvuoden aikana esteetön luontopolku. Osa poluista jätetään kuitenkin ennalleen.

    "Esteettömän luontopolun ansiosta Hämmäauteensuosta pääsevät nauttimaan myös asukkaat ja matkailijat, jotka eivät ole aiemmin pystyneet tutustumaan suoluontoon. Kaikille on siis jotakin”, sanoo Lappeenrannan kaupungin metsäpäällikön Janne-Perttu Rantonen.

    Reittiä aletaan rakentaa elokuun lopussa ja työt jatkuvat lokakuulle. Alueen kaakkoisreunassa oleva pitkospuureitti on poissa käytöstä rakentamisen ajan. Reitti rakennetaan olemassa olevaa polkuverkostoa ja maastoa myötäillen.

    Noin 1,5 metriä leveä reitti rakennetaan kivituhkasta ja märillä osuuksilla hyödynnetään pitkospuita. Lisäksi opasteita parannetaan ja polun varrelle sijoitetaan levähdyspenkkejä.

    Polku alkaa Hämmäauteensuon parkkipaikalta ja kiertää alueen kaakkoisreunaa myöten aina laavupaikalle saakka. Hämmäauteensuo sijaitsee Vanhan Viipurintien varressa noin 8 kilometrin päässä Lappeenrannan keskustasta.

    Alueella pääsee kuitenkin myös jatkossa patikoimaan luonnonmukaisia reittejä pitkin, koska alueelle jätetään myös hoitamattomia polkuja. Esimerkiksi suon poikki kulkevaa pitkospuureittiä ei tulla tässä vaiheessa leventämään.

    Lisää aiheesta
    • Karhunkierroksen vaellusreitti mutkittelee Oulangan kansallispuistossa.

      Erä | Uudet älypuhelimiin ladattavat sovellukset ilahduttavat luonnossa retkeileviä

    • Keurusselän retkeilyalueen ytimessä on kookas kraatterijärvi saarineen sekä lakkautetun varuskunnan mailla sijaitsevat valtion metsät.

      Luontomatkailu | Keuruulle puuhataan jopa tuhannen hehtaarin laajuista retkeilyaluetta – ”Seniorikansalaiset ovat merkittävä kohderyhmä”

    • Tärkeässä roolissa harrastusmahdollisuuksien näkökulmasta etenkin vammaisilla lapsilla ja nuorilla ovat koulut. Jos lapsella on jokin erityisen tuen tarve, ja hänen koulumatkansa on kovin pitkä, on tällöin usein järkevintä keksiä harrastus, jota voi tehdä kouluympäristössä.

      Yhteiskunta | Mahdollisuudet harrastaa vammaisliikuntaa ovat muuta maata heikommat pienillä paikkakunnilla − asiantuntija kertoo, mikä nykyistä tilannetta selittää

      Tilaajalle
    • Mukana kulkeva riippu­matto ja puun­halaajat varmistavat Iris Tantun metsäkäsityöhetkiin mukavat olot.

      Luonto | Iris Tanttu harrastaa neuleretkeilyä ‒ ”Se on muuten ihan tavallista retkeilyä, mutta sopivassa kohdassa pysähdytään neulomaan”

      Tilaajalle
    • Luontopolkujen kiertäminen tuottaa Markkaselle suurta nautintoa. ”Kymmenen viime vuotta olen kävellyt luonnossa todella paljon.”

      Luonto | Luontopolkumies Mika Markkanen on kävellyt lähes 400 luontopolkua ‒ Katso videolta, kuinka hän kommentoi luontopolkua Kouvolassa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    esteetön luontoreitti
    Lappeenranta
    luontopolku
    Hämmäauteensuo
    esteettömyys
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?