

Metsätiet ovat Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla pohjaltaan ja kantavuudeltaan hyvässä kunnossa, mutta tiealueen laiminlyönti voi estää suuren pelastuskaluston liikennöinnin. Etelä-Pohjanmaan alueen sammutusvedenottopaikkoja ja niiden saavutettavuutta kartoittaneen hankkeen projektipäällikkö Mira Isoniemi on törmännyt ongelmaan maastokäynneillä.
”Soveltuvalle vedenottopaikalle vievä tie on alunperin hyvin perustettu, kantava ja sen päässä hyvä kääntöpaikka, mutta kulku on vaikeaa puskittumisen takia.”
Myös Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksen pelastuspäällikkö Keijo Kangastie tunnistaa haasteen.
”Suomessa kattavalla metsätieverkostolla on suuri merkitys maastopalojen sammutuksessa. Tärkeää on, että isolla kalustolla pääsee mahdollisimman lähelle vedenottopaikkaa ja itse kohdetta”, hän toteaa.
Puskittunutta, liian kapeaa tai huonokuntoista tietä pitkin ei Kangastien mukaan välttämättä pääse perille asti. Tällöin ison säiliökaluston sijaan on turvauduttava esimerkiksi säiliöitä kuljettaviin mönkijöihin.
”Emme pääse valitsemaan paikkaa, mihin maastopalo syttyy. Siksi tiestön tulisi olla kauttaaltaan kunnossa. Varsinkin jos palo on salaman aiheuttama, palot saattavat syttyä tosi häjyillekin paikoille, minne ei ole kulku-uraa lähettyvillä”, Kangastie kertoo.
Yksityistien omat rajoitteet huomioidaan Kangastie mukaan myös pelastusliikenteessä mahdollisuuksien mukaan.
”Jos hälytystilanteessa joudutaan ajamaan painorajoitetulle tielle, pyritään ylimääräinen ajo minimoimaan. Jonkun verran teillä myös puomeja ja portteja. Tarvittaessa katkaistaan ketjut pihdeillä, että päästään sitten eteenpäin. Jos ketju rikotaan, niin olemme siltä osin korvausvelvollisia.”
”Emme pääse valitsemaan paikkaa, mihin maastopalo syttyy. Siksi tiestön tulisi olla kauttaaltaan kunnossa.”

Yksityistiet muodostavat lähes 80 prosenttia koko Suomen tieverkostosta. Suomen metsäkeskuksen Yksityistiet ja sillat hyvään hoitoon -hankkeen projektipäällikkö Hannu Ulvisen mukaan huomattavasti alentunut valtion rahoitus yksityisteiden perusparantamiseen lisää teiden ja siltojen korjausvelkaa.
Tämä vaikuttaa huoltovarmuuteen sekä kaikkeen liikennöintiin yksityisteillä. Metsäkeskuksen 2022–2024 tekemän yksityisteiden ja siltojen kuntokartoituksen pohjalta on Ulvisen mukaan arvioitu, että yksityistiestön, kuten metsäteiden ja muiden yksityisteiden kokonaiskorjausvelka on noin 1,3 miljardia.
”Esimerkiksi yli 1 000 yksityisteiden siltaa on todettu olevan huonoja tai erittäin huonoja. Jotta korjausvelka ei kasvaisi, vuotuinen tukisumma pitäisi olla noin 30 miljoonaa euroa. Rahoituksen vähentyminen vaikuttaa myös ammattitaitoisten palveluyrittäjiin työmahdollisuuksiin.”
Kysyttäessä, mikä on yksityisteiden ylläpitäjien näkökulmasta suurin haaste, nimeää Ulvinen monien olemassa olevien tiekuntien passivoitumisen.
”Aktiivit ikääntyvät ja toimielimiin on hankala löytää uusia jäseniä. Tämä vaikuttaa myös käyttäjiin alentuneena hoitotasona. Ammattimainen tieisännöintitarjonta on onneksi lisääntymässä.”
”Yli 1 000 yksityisteiden siltaa on todettu olevan huonoja tai erittäin huonoja. Jotta korjausvelka ei kasvaisi, vuotuinen tukisumma pitäisi olla noin 30 miljoonaa euroa.”
Metsäpaloihin varautumisen Win win win -hanke (W3) kartoittaa Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla alueen sammutusvedenottopaikkoja ja niiden saavutettavuutta.
Kartoitustyössä alueen metsänomistajia, tiekuntia ja metsäalan toimijoita tiedotetaan toteuttamaan sammutusveden ottoa palvelevia kosteikkoja, vesiensuojelurakenteita ja sammutusvesialtaita.
”Kartoitustyötä tehdessä tavatut metsän- ja maanomistajat ovat suhtautuneet kartoitukseen positiivisesti juurikin siitä syystä, että on kaikkien etu, että mahdollinen maastopalo saadaan mahdollisimman nopeasti sammutettua”, hankkeen projektipäällikkö Isoniemi kertoo.
Tuloksena syntyy tietokanta sammutusveden ottoon soveltuvista sammutusvesialtaista tai vastaavista pelastuslaitosten käyttöön. Hyödyllinen tieto pelastustyön suunnittelun kannalta tulee Isoniemen mukaan myös metsänomistajilta.
”Jotkut ovat myös kertoneet, missä on hyviä vedenottopaikkoja kartoitettavaksi ja muistelleet millaisia maastopaloja on alueella ollut”, hän kertoo.
Omat tiet
Maanomistajan omaan käyttöön rakentamat pelto- ja mökkitiet. Tiehen ei sovelleta yksityistielakia ja sillä ajaminen tapahtuu vain maanomistajan luvalla.
Sopimustie
Kahden tai useamman maanomistajan yhteinen tie. Tiehen ei sovelleta yksityistielakia. Sopimus, kirjallinen tai suullinen, sitoo vain sen tehneitä, hyväksyneitä ja heidän perillisiään.
Rasite- tai toimitustie
Yksityinen tie, johon kuuluu rasitteena ulkopuolisten käyttöoikeus. Usein tiekuntien lähtökohta.
Karttatie
Karttaan piirretyn tiepohjan yleiskielinen nimitys. Ei kerro tien virallisuudesta.
Katu
Asemakaavassa liikennekäyttöön osoitettu yleinen kulkuväylä.
Maantie
Valtion omistama ja hoitama yleiseen liikenteeseen tarkoitettu tie.
Metsätie
Yksityistielain määrittämä yksityistietä, jonka pääasiallinen tarkoitus on metsätalouden kuljetuksiin.
Metsäautotie
Metsään päättyviä sorateitä, yleensä puutavara-autolla, maastoautolla, traktorilla ja metsätyökoneilla ajettavia teitä.
Lähde: Suomen metsäkeskus, Väylävirasto
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
