• Monet jäkälät tarvitsevat lahopuuta, joka pysyy pystyssä yli sata vuotta

    Lahopuun määrä ei ratkaise kaikkea. Monimuotoisuutta lisäisi myös pystyyn jäävä lahopuu.
    Tutkimuksen mukaan talousmetsien mäntypystylahopuu pysyi pystyssä korkeintaan 50 vuotta kuoleman jälkeen.
    Tutkimuksen mukaan talousmetsien mäntypystylahopuu pysyi pystyssä korkeintaan 50 vuotta kuoleman jälkeen. Kuva: Kari Salonen
    Metsä|Luonto
    27.10.202522:00
    Suvi Jylhänlehto

    Pitkäkestoisella pystylahopuulla on suuri merkitys jäkälien monimuotoisuudelle, ilmenee Itä-Suomen yliopiston tuoreesta väitöstutkimuksesta.

    Jäkäläinventoihin perustuva tutkimus osoittaa, että jäkälien monimuotoisuus oli korkeimmillaan pitkäkestoisella, noin sata vuotta tai pidempään pystyssä pysyneellä pystylahopuulla.

    ”Tämäntyyppisillä puilla esiintyi myös joukko erikoistuneita lajeja, jotka eivät esiinny muunlaisilla kasvualustoilla”, tutkija Aleksi Nirhamo kertoo yliopiston verkkosivuilla julkaistussa artikkelissa.

    Talousmetsissä on tunnetusti vähemmän lahopuuta kuin luonnonmetsissä, mutta Nirhamon mukaan puutetta on myös lahopuun laadusta.

    Tutkimuksen mukaan talousmetsien mäntypystylahopuu pysyi pystyssä korkeintaan 50 vuotta kuoleman jälkeen, mikä on riittämätöntä pystylahopuulla esiintyvän jäkälälajiston ylläpitoon.

    ”Lahopuun määrää on lisätty erinäisin ennallistamiskeinoin, mutta nekään eivät näillä näkymin edistä jäkälille tärkeiden kasvualustojen muodostumista”, Nirhamo sanoo.

    Nirhamon metsäekologian alaan kuuluva väitöskirja tarkastetaan perjantaina 31.10. Joensuun kampuksella. Sitä voi seurata myös verkossa.

    Lisää aiheesta
    • Noin neljännes metsälajeista on riippuvaisia lahopuusta. Puute lahopuusta on suurimpia ongelmia monimuotoisuuden kannalta.

      Monimuotoisuus | Lahopuun määrää metsässä olisi helppo lisätä – nyt metsään jää metsänomistajan ja luonnon kannalta vääriä puita

    • Laakson pohjalta kasvaa siellä täällä komeita haapoja, joiden uurteisia tyviä koristaa sammal. Kuollessaan ja kaatuessaan ne tuovat arvokkaan lisän Limbergin runsaaseen lahopuustoon.

      Luonto | Limbergin laakso on kääpien, sammalten ja lahopuun valtakunta ‒ Suurin osa alueesta on kasvanut koskemattomana vuosikymmeniä

      Tilaajalle
    • Ryhmiin keskitetyt säästöpuut vähentävät tuulenkaatojen ja kirjanpainajan riskiä sekä parantavat monimuotoisuushyötyjä.

      Metsänhoito | Luke: Säästöpuiden määrä pitäisi kaksinkertaistaa

    • Pinovyökääpä on pienikokoinen kääpä, joka kasvaa suurina ryhminä kuolleiden puiden rungoissa.

      Eläimet ja kasvit | Lahottajien valtakunta

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    jäkälät
    lahopuu
    metsätiede
    monimuotoisuus
    Itä-Suomen yliopisto
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio