• Hallitus pusertaa korjauksia metsätaloutta rokottavaan EU:n ennallistamisasetukseen − ”Suomi jäi vaikuttamisessa tappiolle, nyt yritetään korjata.”

    Pääministeri Petteri Orpo (kok.) on keskustellut sekä EU:n komission puheenjohtajan että jäsenmaiden neuvostossa puhetta johtavan Espanjan pääministerin kanssa.
    Tilaajalle
    Pääministeri Petteri Orpo (vasemmalla) kävi Brysselin huippukokouksen yhteydessä keskusteluja muiden muassa Viron pääministeri Kaja Kallaksen (keskellä) ja Ruotsin pääministeri Ulf Kristerssonin (oikealla) kanssa.
    Pääministeri Petteri Orpo (vasemmalla) kävi Brysselin huippukokouksen yhteydessä keskusteluja muiden muassa Viron pääministeri Kaja Kallaksen (keskellä) ja Ruotsin pääministeri Ulf Kristerssonin (oikealla) kanssa. Kuva: Euroopan Unioni
    Metsä|Metsä
    29.10.202305:00
    Tapio Nurminen
    Bryssel

    EU:n ennallistamisasetus tuo pahimmassa tapauksessa miljarilaskun suomalaiselle maa- ja metsätaloudelle. Asetusta hiotaan parhaillaan EU:n komission, parlamentin ja jäsenmaiden ”trilogeissa” eli kolmikantaneuvotteluissa.

    Suomen neuvotteluasema on MT:n komissio- ja parlamenttilähteiden mukaan kehno. Hallitus äänesti kesäkuussa neuvoston kantaa vastaan. Tästä syystä meidän näkemystämme ei juurikaan enää kuunnella.

    Lisää aiheesta
    • Eurooppalaisten maa- ja metsätaloustuottajien edunvalvojat osoittivat 12. heinäkuuta mieltään Strasbourgissa, kun parlamentti äänesti omasta ennallistamislinjauksestaan.

      Politiikka | ”Me emme tiedä, mitä Suomi lopulta haluaa” – Suomelle on tarjottu poikkeuksellista pelin paikkaa, kun EU:n ennallistamisasetusta hienosäädetään Brysselissä: aiemmat ”torjuntavoitot” saattavat sulaa

      Tilaajalle

    Pääministeri Petteri Orpo oli MT:n haastattelussa Brysselissä toista mieltä.

    ”Tänään ei ole ollut mitään vaikeuksia päästä keskustelemaan aiheesta. Ei, vaikka ne, jotka ovat puoltaneet neuvoston esitystä, jatkavat pidemmälle meneviä neuvotteluja”, hän korostaa, kun jäsenmaiden johtajien huippukokous on juuri loppunut.

    ”Kävin täällä keskustelun puheenjohtajamaa Espanjan pääministeri Pedro Sánchezin kanssa. Annoin hänelle meidän paperimme, johon on kirjattu ne keskeisimmät keinot, joilla meille koituvia kustannuksia saataisin alemmas ja jotka toisivat meille enemmän kansallista liikkumavaraa”, hän luettelee.

    Pääministeri Pedro Sánchezin johtama Espanja on EU:n puheenjohtajamaa vuoden loppuun asti.
    Pääministeri Pedro Sánchezin johtama Espanja on EU:n puheenjohtajamaa vuoden loppuun asti. Kuva: GAETAN CLAESSENS / Euroopan Unioni

    Kyse on ennen muuta asetusesityksen neljännestä artiklasta. Siinä määritellään, mitä alueita asetuksen ennallistamistoimet ja ns. heikentämiskielto koskevat.

    Suomen neuvotteluasema on MT:n komissio- ja parlamenttilähteiden mukaan kehno.

    Suomessa on lähdetty siitä, että toimet pitäisi rajata Natura 2000 -suojelualueille tai ainakin niiden kohdentamisessa pitäisi sallia suurempi kansallinen liikkumavara. Suomi myös toivoo, että samaan artiklaan kuuluva luontotyyppien heikentämiskielto poistettaisiin.

    Maataloudelle asetuksen kirvelevin kohta on artikla yhdeksän. Se määrää vettämään päästöjä aiheuttavat turvepellot. Suomessa on paljon tiloja, joilla on lähes pelkästään turvepeltoja. Niille asetus olisi kuolinisku.

    Lisää aiheesta
    • Maatalouden osalta ennallistamisvaatimukset keskittyvät turvepeltohin. Tutkimusta turvepeltojen päästöistä tehdään aktiivisesti Suomessa. Kuva Luken Jokioisten koekentältä.

      Maatalouspolitiikka | Maatalous tuskin säästyy ennallistamistoimilta – parlamentti on yksin kannassaan: ”On täysi kysymysmerkki, miten neuvottelut etenevät”

      Tilaajalle

    Orpo ei halua arvioida, miten tuloksellista vaikuttaminen esimerkiksi Espanjan suuntaan on ollut.

    ”Sánchez oli hyvin positiivinen, mutta eihän hän siinä pystynyt lupaamaan mitään”, Suomen pääministeri myöntää.

    ”Ei olla menty parempaan, mutta ei huonompaankaan suuntaan. En lähde ennustamaan, mitä sieltä tulee”, hän jatkaa.

    Orpo muistuttaa, että esitys oli alunperin huono.

    ”Suomi jäi vaikuttamisessa tappiolle. Nyt sitä yritetään korjata.”

    Pääministeri sanoo käyneensä ennallistamisesta ”pariin otteeseen” kahdenväliset keskustelut EU-komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin kanssa. Lisäksi parlamentin suurimman ryhmän, keskustaoikeistolaisen EPP:n puheenjohtaja Manfred Weberille on lähetetty viestiä.

    Orpon mukaan Sánchezille on muistutettu, että myös Suomi voidaan saada vielä asetuksen taakse

    ”Parlamentissa pitäisi nyt myös ymmärtää, että meidän vaatimamme korjaukset eivät voi koskea pelkästään maataloutta, vaan metsäpuoli pitää olla mukana tarkastelussa”, Orpo puhahtaa.

    Pääministeri Petteri Orpo (kok.) ei vielä halua lähteä arvailemaan, mihin muotoon EU:n ennallistamisasetus saadaan vielä puristettua.
    Pääministeri Petteri Orpo (kok.) ei vielä halua lähteä arvailemaan, mihin muotoon EU:n ennallistamisasetus saadaan vielä puristettua. Kuva: GAETAN CLAESSENS / Euroopan Unioni

    Hän ei ruoski itseään eikä hallitustaan jälkikäteen siitä, että asetukseen otettiin kielteinen kanta kesäkuussa, vaikka siirto heikensi neuotteluasemaa ja vaikka virkamiehet harasivat vastaan sekä Helsingissä että Brysselissä.

    ”Kyllä me teimme sen tietoisesti yhdessä silloisen puheenjohtajamaa Ruotsin kanssa. Sillä, että Suomi ja Ruotsi toimivat poikkeuksellisesti näin, haluttiin herättää huomiota”, Orpo perustelee.

    EU-instituuioiden neuvottelut ennallistamisasetuksesta jatkuvat 6. marraskuuta. Paketti pyritään viemään maaliin vuoden loppuun mennessä.

    Orpon mukaan Sánchezille on muistutettu, että myös Suomi voidaan saada vielä asetuksen taakse, kun siihen tehdään riittävästi parannuksia.

    ”Olisi huono juttu, jos tällainen asia, jolla on suuri taloudellinen merkitys vietäisiin läpi kapealla enemmistöllä”, Orpo sanoo.

    MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila ja toiminnanjohtaja Jyrki Wallin lähettivät 26. lokakuuta pääministerille kirjeen, jossa vaaditaan, että asetusesitystä ei pidä hyväksyä, mikäli siihen ei saada merkittäviä parannuksia.

    Lisää aiheesta
    • Ennallistettua suota Pieksämäellä. Kuvituskuva.

      Metsiensuojelu | Lukijalta: Soiden ennallistaminen on tarpeen

    • Maatalouden osalta ennallistamisvaatimukset keskittyvät turvepeltohin. Tutkimusta turvepeltojen päästöistä tehdään aktiivisesti Suomessa. Kuva Luken Jokioisten koekentältä.

      Maatalouspolitiikka | Maatalous tuskin säästyy ennallistamistoimilta – parlamentti on yksin kannassaan: ”On täysi kysymysmerkki, miten neuvottelut etenevät”

      Tilaajalle
    • Ounasvaaralta katsottuna näkee, miten metsäinen kaupunki Rovaniemi on.

      Ympäristö | Monet kaupungit voivat henkäistä helpotuksesta, kun ennallistamisasetusta kohtuullistettiin: ”Lopputulos on tosi hyvä”

      Tilaajalle
    • Euroopan komission varapuheenjohtajan Frans Timmermansin vaikutusvalta näkyy ennallistamisasetuksessa.

      Politiikka | EPP heräsi liian myöhään ennallistamisen ongelmiin ‒ seuraukset nähdään kevään eurovaaleissa

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa