• Näin suuria alkuperäiset lehtikuuset jo olisivat, metsänomistaja Kalle Korhonen mittaa.
    Näin suuria alkuperäiset lehtikuuset jo olisivat, metsänomistaja Kalle Korhonen mittaa. Kuva: Petteri Kivimäki

    Kallen vaalima lehtikuusimetsä meni pilalle: ”Rautakankikaan ei olisi kestänyt ehjänä”

    Lehtikuusi ei ole herkkä tykkylumelle, mutta korkealle mäelle perustettu iso lehtikuusimetsä piti lumituhojen vuoksi hakata aukoksi.
    Metsä|Metsänhoito
    1.5.202611:00
    Pasi Jaakkonen
    Rautavaara

    Huimista maisemanäköaloistaan tunnetun Rautavaaran Keyritynmäen etelärinteen taimikkoa katsellessa voi huhtikuisena aamuna melkein kuulla, miten nuoret männyt odottavat lupaa aloittaa vuosikasvun venyttäminen.

    Edellisten vuosien kasvu on ollut paikalla reipasta, ja tiheä taimikko peittää rinteet. Näky miellyttää metsänystävän silmää, mutta kahdeksan vuotta sitten keväällä rinne oli kuin taistelutanner. Korkea kasvupaikka oli ottanut vastaan Itä-Suomea poikkeuksellisesti kurittaneen tykkylumen tuhot kaikessa ankaruudessaan. Oksille ja latvuksiin kertynyt paino runteli nuoren lehtikuusimetsän kasvatuskelvottomaksi muutamassa viikossa.

    Kuopiolainen metsänomistaja ja tilan isäntä Kalle Korhonen muistaa elävästi, millainen aikakirjoihin jäänyt tykkylumitalvi oli hänen sukutilansa korkeimmilla kohdilla Rautavaaran Keyritynmäellä.

    Se mitä Keyritynmäen aikanaan istutetusta lehtikuusikosta on jäljellä, näkyy kuvan keskellä.
    Se mitä Keyritynmäen aikanaan istutetusta lehtikuusikosta on jäljellä, näkyy kuvan keskellä. Kuva: Petteri Kivimäki
    Pahiten tykystä kärsineiltä rinteiltä puut jouduttiin hakkaamaan pois ja tilalla kasvaa nyt kuvassa pieninä vihreinä tuppaina erottuva mänty- ja kuusitaimikko.
    Pahiten tykystä kärsineiltä rinteiltä puut jouduttiin hakkaamaan pois ja tilalla kasvaa nyt kuvassa pieninä vihreinä tuppaina erottuva mänty- ja kuusitaimikko. Kuva: Petteri Kivimäki
    Näillä taimilla on vielä pitkä matka tukkipuuksi.
    Näillä taimilla on vielä pitkä matka tukkipuuksi. Kuva: Petteri Kivimäki

    ”Ei täällä olisi kestänyt ehjänä rautakankikaan.”

    Kalle Korhonen

    Lunta alkoi kertyä puihin vuodenvaihteessa. Erityisessä vaaravyöhykkeessä olivat korkeat mäet ja niiden lailla kasvavat nuoret metsät. Juuri sellaiset kuin 272 metrin korkeuteen kurottava Keyritynmäki, jonka rinteille Korhonen oli suurin odotuksin perustanut kymmenien hehtaarien ensimmäisen lehtikuusimetsän vuonna 1991. Sen lumi tuhosi.

    ”Ei täällä olisi kestänyt ehjänä rautakankikaan. Siinä menivät nuoret ja vanhat metsät puulajiin katsomatta. Metsäautotietä lingottaessa lumi mahtui alempana kulkemaan yhdestä luukusta, mutta näillä kohdin oli siinä ja siinä, että kaksikaan luukkua riitti lumelle”, Korhonen muistelee.

    Lehtikuusi oli 1990-luvulla monen istuttajan suosiossa.
    Lehtikuusi oli 1990-luvulla monen istuttajan suosiossa. Kuva: Petteri Kivimäki

    Runsaat 30 vuotta sitten lehtikuusi oli metsänuudistajan suosikkipuu, johon ladattiin paljon odotuksia kyllästettyä puuta korvaavan sahatavaran arvokkaana raaka-aineena. Tuhansien metsänomistajien tavoin Korhonen päätti uudistaa Keyritynmäkeen tehdyn päätehakkuun lehtikuuselle.

    ”Se oli helppoa siksikin, että Rautavaaralla oli oma taimitarha, josta lehtikuusen taimia oli kätevä noutaa.”

    Alkuun lehtikuuselle istutettiin 2,5 hehtaarin ala. Sitä lisättiin niin, että lopulta Keyritynmäessä oli lehtikuusella noin 15 hehtaaria.

    ”Tarkoitus oli tehdä niin suuri ala, että siitä saa riittävän suuria myyntieriä. Kovin pieniä eriä kun ei saa myytyä järkevään hintaan.”

    Alarinteen lehtikuuset ovat yhä pystyssä, mutta Keyritynmäen laki uudistettiin männylle.
    Alarinteen lehtikuuset ovat yhä pystyssä, mutta Keyritynmäen laki uudistettiin männylle. Kuva: Petteri Kivimäki

    Lehtikuusi kasvoi valoisassa rinteessä hyvin. Osan puista Korhonen ehti pystykarsia laatutukin toivossa viiden metrin korkeuteen saakka, kunnes yksi tykkytalvi tuhosi suunnitelmat. Noin kolmasosa istutuksista meni lumituhon myötä kaatoon ja sellupuuksi Uimaharjun tehtaalle mäntykuidun joukkoon vaatimattomalla hinnalla.

    Rinteellä on silti yhä jäljellä 1990-luvun alussa istutettuja kuvioita, joissa lumituhoilta säästyneitä lehtikuusia kasvaa. Ne antavat hyvän kuvan siitä, millainen metsä paikalla olisi voinut kasvaa ilman lumituhoja. Tuholta säästynyt alue on kertaalleen harvennettu ja puut alkavat järeytyä. Korhonen mittailee runkojen läpimittoja rinnankorkeudelta.

    ”27 senttiä, tästä vielä kasvaa hyvä tukkipuu. Periaatteessa lehtikuusen olisi pitänyt sopia hyvin tälle kasvupaikalle. Lehtikuusen kaipaamaa valoa on runsaasti, paalujuuri tekee siitä kestävän myrskytuhoja vastaan ja syksyisin putoavat neulaset ja lujat oksat vähentävät lumituhojen riskiä.”

    Osa lehtikuusikosta selvisi lumituhoista, mutta valtaosa meni sellukattilaan. Kalle Korhonen ei syytä kuitenkaan puulajia.
    Osa lehtikuusikosta selvisi lumituhoista, mutta valtaosa meni sellukattilaan. Kalle Korhonen ei syytä kuitenkaan puulajia. Kuva: Petteri Kivimäki

    Vuoden 2018 tykkylumi oli kuitenkin niin poikkeuksellinen, ettei nuori lehtikuusikko sitä kestänyt. Korhosen metsissä Keyritynmäen alueella lumituhoja oli 50 hehtaarin alueella.

    ”Suurin lumituhojen vuoksi tehty yksittäinen aukko on 20 hehtaaria. Uusia taimia istutettiin yli 50 000 kappaletta – tälle etelän puolelle mäntyä ja ravinteikkaammalle pohjoispuolelle kuusta.”

    Sukutilansa metsiä aktiivisesti hoitava ja määrätietoisesti tilan metsäalaa kasvattava Korhonen korostaa oikean puulajin valintaa maaperän mukaan. Se näkyy esimerkiksi Keyritynmäen rinteillä, joissa puulaji vaihtuu vaaran huipulla.

    ”Tälle etelän puolelle on istutettu mäntyä ja ravinteikkaammalle pohjoispuolelle kuusta.”

    Tykkylumesta selvinneet lehtikuuset ovat kasvaneet hyvin ja säilyneessä osassa on tehty jo ensimmäinen harvennus.
    Tykkylumesta selvinneet lehtikuuset ovat kasvaneet hyvin ja säilyneessä osassa on tehty jo ensimmäinen harvennus. Kuva: Petteri Kivimäki
    Vuoden 2018 tykkytalvi on painunut Kalle Korhosen mieleen.
    Vuoden 2018 tykkytalvi on painunut Kalle Korhosen mieleen.  Kuva: Petteri Kivimäki

    Vaaran laelta avautuvat henkeäsalpaavat näkymät yli entisten savolaisten kaskimaiden. Nilsiän Tahkovuoren rinteet näkyvät selvästi reilun parinkymmenen kilometrin päässä.

    Korhonen on pitänyt metsäautotiet mäen laelle kunnossa, joten Keyritynmäestä on tullut suosittu näköalapaikka, jonne ajetaan hieman kauempaakin. Maisemista voi nauttia ainakin siihen saakka, kunnes taimikko varttuu tiheäksi metsäksi.

    Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia juttuvinkkejä sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.

    Lisää aiheesta
    • Kymmenen vuotta sitten rakennettu lehtikuusiterassi on harmaatunut pinnasta, mutta itse puuaines on kovaa.

      Puukauppa | Lehtikuusen lahonkestoa kehutaan ensiluokkaiseksi – miksi lankku lähti lahoamaan pikavauhtia?

      Tilaajalle
    • Tämä eteläposiolainen lehtikuusikko ensiharvennettiin 10 vuotta sitten, Metsähallituksen suunnittelija Henri Räsänen kertoo.

      Puukauppa | Lapin lehtikuusi menee selluksi – tukit eivät kelpaa sahoille puun ominaisuuksien takia

      Tilaajalle
    • Männyn taimen punertava sävy saattaa säikäyttää metsänomistajan. Pohjan Taimen Vierumäen taimitarhanjohtaja Esko Sirparanta kertoo sen olevan niin sanottu syysväri, joka ei vaikuta taimen kasvuun.

      Metsänhoito | Lehtikuusta halutaan, mutta taimituotanto on haastavaa

      Tilaajalle
    • Visakoivu on arvopuuta, jota myydään kiloittain. Visakoivun koristeelliselle puuainekselle on käyttöä muun muassa puukoissa, kelloissa, koruissa ja keittiövälineissä.

      Puukauppa | Erikoispuusta maksettava hinta kiinnostaa monia metsänomistajia – kauppa vaatii silti paljon omaa aktiivisuutta

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    lehtikuusimetsä
    Kalle Korhonen
    tykkylumi
    metsanhoito
    Rautavaara
    Toimitus suosittelee
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla