
Sekä Keski-Suomen Metsänhoitoyhdistyksen metsäomaisuuden hallinnan asiantuntija Juha Leppänen että MTK:n kenttäpäällikkö Seppo Niskanen kannustavat ihmisiä purkamaan kuolinpesät. Kuolinpesät ovat usein passiivisia metsänomistajia ja niiden päätöksenteko on kankeaa.
”Kuolinpesän osakkaiden tulee olla yksimielisiä metsän toimenpiteistä. Oli kyse hakkuista tai mistä tahansa”, sanoo Leppänen.
Sahateollisuuden tiedotteen mukaan kuolinpesäomisteisia metsiä on Suomessa noin 1,2 miljoonaa hehtaaria ja yhdeksän prosenttia yksityisomisteisista metsistä on kuolinpesien omistuksessa.
Kuolinpesien purkaminen toisi Niskasen mukaan ryhtiä metsän- ja luonnonhoitoon. Leppäsen mukaan purku hyödyttää aktiivisia metsänomistajia sekä koko metsäsektoria.
Jos kuolinpesät olisivat yhtä aktiivisia kuin muut metsänomistajat, tulisi kantorahatuloja 50 miljoonaa euroa vuosittain lisää, kerrotaan Sahateollisuuden tiedotteessa.
Kuolinpesien purkamisen nopeuttamiseksi on väläytelty muun muassa määräaikoja ja taloudellisia kannustimia.
Vaikka Leppänen suhtautuu myönteisesti kuolinpesien purkamiseen, hän ei usko pelkkään pakolliseen määräaikaan perinnönjaolle.
Seppo Niskasen mukaan on yleistä purkaa kuolinpesä metsäyhtymäksi.
Leppäsen mukaan pakollinen kuolinpesien purku ei poistaisi yhteisomistajuuden ongelmaa. Jos kuolinpesät purettaisiin pakolla ja niistä tehtäisiin metsäyhtymiä, pitäisi päätökset olla silti yksimielisiä.
”Metsä pysyisi yhtä lailla yhteisomistuksessa, jos kuolinpesän omaisuus jaettaisiin tasan osakkaiden kesken. Jos ei kuolinpesässä pystytä tekemään yhteisiä päätöksiä, niin ei niitä sitten metsäyhtymässäkään pystytä tekemään.”
Jos kuolinpesiä lähdettäisiin ryminällä purkamaan, pitäisi se tehdä suunnitelmallisesti.
”Pitäisi ottaa kuolinpesän osakkaiden toiveet huomioon. Metsäomaisuutta ei välttämättä kannata jakaa kaikille tasan.”

Niskasen mukaan kuolinpesän purkaminen on yksinkertaista ja edullista, jos se toteutetaan pian perunkirjoituksen jälkeen.
”Kuolinpesän purkamista ei kannata pelätä. Se ei ole vaikea asia paitsi sitten, jos kuolinpesän osakkaita kuolee ja niiden tilalle tulee heidän kuolinpesät.”
Monimutkaiset useiden kuolinpesien verkostot vaikeuttavat huomattavasti päätöksentekoa, joten kuolinpesät kannattaa purkaa ennen kuin sellaisia ehtii syntyä.
Joissain yksittäistapauksissa metsän omistaminen kuolinpesän kautta voi olla hyödyksi. Esimerkiksi jos opiskelija omistaa metsää kuolinpesän kautta, ei sitä lasketa hänen varallisuudeksensa, ja silloin tukien saaminen on helpompaa.
Jos kuolinpesää ei syystä tai toisesta haluta purkaa, minimissään kannattaa tehdä selvennyslainhuuto, jotta kuolinpesän osakkaat ovat tiedossa.
Niskasen mukaan aktiivisessa kuolinpesäomistuksessa ei sinänsä ole suuria haittoja, mutta ongelmia voi syntyä verotuksessa.
Metsätalouden tappioita ei silloin voida vähentää henkilökohtaisessa verotuksessa, ja tappioiden hyväksiluku edellyttää pääomatuloja metsätaloudessa vähintään 10 vuoden välein.
Kuolinpesän purkaminen voi joissain tapauksissa olla arka aihe ja sen puheeksi ottaminen voi tuntua raskaalta.
Leppänen muistuttaa tunnesyistä, jotka voivat pitkittää purkua: ”Jotkut ajattelevat, että niin kauan kuin kuolinpesä on purkamatta, niin edesmennyt äiti tai isä on ikään kuin vielä elossa.”
Tehkää ositus pian perunkirjoituksen jälkeen, jotta asiat ovat tuoreena mielessä.
Selvittäkää ketkä ovat kuolinpesän osakkaina ja laatikaa ajantasainen tila-arvio.
Valitkaa uusi metsänomistusmuoto tarpeen mukaan. Metsän voi esimerkiksi purkaa yhtymäksi, joku osakas voi lunastaa sen kokonaan tai metsän voi liittää yhteismetsään.
Yksikin osakas voi vaatia pesän purkamista. Jos yksimielisyyttä ei löydy, hakekaa pesänselvittäjä.
Jos pesää ei pureta, hakekaa selvennyslainhuuto ja tehkää yhteishallintasopimus.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
