Tuhkalannoituksen vaikutukset maaperään tunnetaan vielä huonosti, kertoo Luonnonvarakeskus perjantaina julkaistussa uutisessaan.
Metsään levitetty tuhka vaikuttaa koko suometsäekosysteemiin.
”Tiedämme, että tuhkalannoituksen jälkeen maaperän pH nousee ja mikrobitoiminta vilkastuu, mutta muilta osin maaperävaikutukset tunnetaan vielä huonosti. Tutkimuksessa on kuitenkin saatu viitteitä siitä, että tuhkalannoituksen myötä turpeen hajoaminen kiihtyy”, tutkija Päivi Väänänen kertoo.
Turpeen lisääntyvän hajoamisen vaikutusta metsien hiilensidontaan on tutkittu todella vähän, Väänänen kertoo. Olemassa olevat aineistot viittaavat siihen, että tuhkalannoitettu metsä säilyisi hiilennieluna.
Väänäsestä pitkällä aikavälillä tarkasteltuna ei ole viisasta hyväksyä mahdollisesti vuosikymmenten ajaksi lisääntyviä maaperäpäästöjä vain sen vuoksi, että puuston kasvu lisääntyy.
”Mutta kasvupaikkojen väliset erot tässä ovat suuria, ja turpeen hajoamiseen voidaan vaikuttaa myös suometsän vedenpinnantasoa säätelemällä.”
Tuhkalannoituksen lyhytaikaiset vaikutukset vesistöihin ovat vähäisiä. Pitkäaikaiset vaikutukset tunnetaan vielä huonosti.
Sopivilla kasvupaikoilla tuhkalannoitus voi lisätä rämemänniköiden kasvua keskimäärin kolme kuutiometriä hehtaarilla.
Vaikutuksia korpikuusikoille ei vielä tunneta. Niitä ei ole tutkittu rämeiden tavoin, koska aiemmin luultiin, että korpikuusikoissa ravinteisuus olisi rämeitä tasapainoisempi.
Tuhkalannoitusta suositellaan suometsiin korjaamaan kaliumin puutosta. Siitä kertovat esimerkiksi kellastuvat neulaset ja latvanvaihdot.
”Ankara kaliumin puute voi johtaa siihen, että metsikkötasolla kasvu taantuu ja kääntyy negatiiviseksi. Metsien hiilinielun kannalta tämä on iso asia”, erikoistutkija Hannu Hökkä kertoo Luken uutisessa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
