
Tuulivoimapuiston meneminen konkurssiin ei pitäisi olla katastrofi maanomistajalle, arvio Arvolex lakitoimiston asiantuntija Vesa Hakola.
Velkojat haluavat saataviaan, ja konkurssipesä myy todennäköisesti puiston uudelle toimijalle.
”Jos voimaloilla on vielä toimintaikää jäljellä, omistajat luultavasti vain vaihtuvat. Liiketoiminta siirtyy sopimuksineen uusille omistajille. Minkään ei pitäisi tässä tilanteessa muuttua maanomistajalle”, Hakola sanoo.
Vuokrat jatkuvat, eikä tuulipuistoalueelle tarvitse etsiä uutta käyttöä. Hakolan mukaan uuden omistajan pitää myös hoitaa samat velvoitteet kuin vanhan, kuten maksaa sovittu vuokra. Jos näin ei tapahdu, maanomistaja voi riitauttaa asian ja viime kädessä sopimus voi näin jopa purkautua.
Konkreettinen harmi maanomistajalle on se, että vararikkoon mennyt yhtiö ei pysty maksamaan vuokria ajallaan.
Sopimuksissa on tavallisesti ennallistamisvakuus, jolla rahoitetaan myllyjen purku ja alueen ennallistaminen. Jos myllyille ei olisikaan ostajaa, niiden purkaminen ei jäisi maanomistajan maksettavaksi.
Voisin kuvitella, että on myös tosi huonoja sopimuksia maanomistajien kannalta tehty
Vuokrasopimusten kanssa työskennellyt asianajaja Jaakko Kanerva uskoo myös, että voimalat jatkaisivat toimintaansa, vaikka niiden omistava yhtiö menisi konkurssiin.
”Konkurssipesä hoitaa asiaa velkojille parhaaksi koetulla tavalla. Jos myllyt ovat toimintakuntoisia, ne luultavasti myydään eteenpäin vuokraoikeuden kanssa.”
Kanervan mukaan tuulivoimapuiston konkurssissa punnitaan se, kuinka hyvin vuokrasopimus on laadittu.
Pahimmassa tapauksessa tuulivoimayhtiö menee konkurssiin, puistolle ei löydy jatkajaa ja vuokratulot loppuvat kokonaan. Jos sopimus on laadittu heikosti, maanomistaja voi joutua pinteeseen.
”Jos vakuuksia ei ole ehtinyt kertyä erillisille sulkutileille eikä esimerkiksi emoyhtiön takauksia löydy, millä ne myllyt poistetaan, voi tulla todella hankala tilanne maanomistajalle.”
Jos viranomaiset vaatisivat myllyjen purkamista turvallisuuteen vedoten, vastuu siitä voisi olla loppupeleissä maanomistajalla.
”Voisin kuvitella, että on myös tosi huonoja sopimuksia maanomistajien kannalta tehty. Se on varmaan aika todennäköistä.”
Istuva hallitus on tarttunut asiassa toimeen. Lainsäädäntöä ollaan muuttamassa siten, että tuulivoimaloiden purkuvakuus tulisi pakolliseksi. Lakiesitys oli lausuntokierroksella helmikuun alusta, ja kierros on nyt päättynyt.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
