• Lukijalta: Metsäasioissa tarvitaan jäsenmaiden ja EU:n yhteistä toimivaltaa

    Jäsenvaltioiden ja EU:n yhteistä toimivaltaa ja sekä erityisesti alan toimijoiden, myös metsänomistajien, kilpailukykyä korostava metsäartikla olisi ollut tarpeen sisällyttää jo nykyiseen Lissabonin sopimukseen, kirjoittaa Euroopan Talous- ja sosiaalikomitean jäsen, johtaja Simo Tiainen MTK:sta.
    EU:n toimivaltaa metsien suhteen pitää selkeyttää, kirjoittaja korostaa.
    EU:n toimivaltaa metsien suhteen pitää selkeyttää, kirjoittaja korostaa. Kuva: Jarkko Hantula
    Mielipide|Politiikka
    10.4.202617:30
    Lukijalta
    Simo Tiainen

    Reijo Kemppainen ja Olli Rehn peräänkuuluttavat keskustelua metsäartiklan liittämisestä EU:n perussopimukseen (MT 27.3.). Heidän viestinsä on selkeä, metsätaloutta koskevan oikeusperustan puuttuminen EU:n perussopimuksesta johtaa ahtaaseen ja yksipuoliseen politiikantekoon. Metsiin liittyviä ratkaisuja tehdään EU:ssa usein ympäristönäkökulmasta, vaikka alan vaikutukset ulottuvat laajasti myös talouteen, energiaan ja aluekehitykseen, Kemppainen ja Rehn kirjoittavat.

    Lisää aiheesta
    • Politiikka | Asiantuntijalta: Nyt tarvitaan keskustelua metsäartiklan liittämisestä EU:n perussopimukseen

    Toimin jokunen vuosi sitten Euroopan talous- ja sosiaalikomitean (ETSK) lausunnon esittelijänä EU:n metsästrategiasta. Kokemusteni perusteella on helppo yhtyä Kemppaisen ja Rehnin näkemyksiin.

    EU:n nykyinen oikeusperusta ei tue riittävästi sitä, että EU:ssa metsiä koskevissa päätöksissä otettaisiin huomioon metsien monitahoinen merkitys ja pyrittäisiin kokonaisvaltaiseen hyötyyn. Edellisen komission aikana ei todellakaan jäänyt epäselväksi, että metsäasioita ohjasi komission ympäristöpääosasto (DG ENV), mikä johti monissa kysymyksissä kapeaan tarkasteluun.

    ETSK:n lausunnossa pidimme tärkeänä sitä, että metsäasioita koskevat päätökset EU:ssa tehdään oikealla tasolla. Ympäristö- ja ilmastokysymysten ohella metsät liittyvät myös sisämarkkinoihin, tutkimukseen ja moniin muihin politiikan aloihin, joissa EU-tason toimet ovat usein perusteltuja.

    Sen sijaan metsänhoito ja metsänhoidon suunnittelu on järkevintä jättää jäsenvaltioiden vastuulle, sillä metsät ja niiden olosuhteet vaihtelevat huomattavasti eri puolilla unionia.

    Metsänhoito ja metsänhoidon suunnittelu on järkevintä jättää jäsenvaltioiden vastuulle.

    Jatkaakseni Kemppaisen ja Rehnin avaamaa keskustelua EU:n perussopimuksen metsäartiklasta ja sen sisällöstä vertaan asiaa vastaavaan EU:n matkailualaa koskevaan artiklaan (SEUT artikla 195). Siinä todetaan, että unioni täydentää jäsenvaltioiden toimintaa matkailualalla erityisesti edistämällä unionin yritysten kilpailukykyä tällä alalla. Unionin toiminnalla pyritään kannustamaan suotuisan toimintaympäristön luomista tämän alan yritysten kehitykselle sekä edistämään jäsenvaltioiden välistä yhteistyötä erityisesti hyvien käytäntöjen vaihdon avulla.

    Matkailualan kaltainen lähestymistapa voisi olla toimiva myös metsäalalla. Jäsenvaltioiden ja EU:n yhteistä toimivaltaa ja sekä erityisesti alan toimijoiden, myös metsänomistajien, kilpailukykyä korostava metsäartikla olisi ollut tarpeen sisällyttää jo nykyiseen Lissabonin sopimukseen.

    Simo Tiainen

    johtaja, MTK

    Euroopan talous- ja sosiaalikomitean jäsen

    Lisää aiheesta
    • Hakkuutyömaa. Kuvituskuva.

      Politiikka | Lukijalta: Talousmetsien EU-edunvalvonnassa ei enää tuumaakaan periksi

    • EU:n metsäaloitteet kohdistuvat täydellä painolla Suomeen, jossa metsiin perustuva talous on tärkeällä sijalla.

      Metsäpolitiikka | EU:n metsäpäätökset iskevät kipeästi myös metsänomistajiin ‒ maailmaa se ei välttämättä pelasta

      Tilaajalle
    • EU:n ympäristökomissaari Jessica Roswall vastaa EU:n biotalousstrategian valmistelusta.

      Metsäpolitiikka | Eikö EU:ssa ole opittu mitään? Nyt ei ole uusien byrokratiahimmeleiden aika

    • EU sääntelee monien eri politiikkojen kautta myös metsiä, vaikka varsinaista metsäpolitiikkaa unionilla ei ole.

      Politiikka | EU:n metsäsääntely kaipaa kipeästi yhteisvaikutusten arviointia

    • Vuosia sitten ojitettua suometsää. Kuvituskuva.

      Politiikka | Epäluulo EU:n metsäaikeita kohtaan on perusteltua – erilaiset tutkimustavat eivät saa johtaa miljardivääryyksiin

    Artikkelin aiheet
    metsäpolitiikka
    Euroopan unioni
    Lissabonin sopimus
    metsänhoito
    kilpailukyky
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa