Epäluulo EU:n metsäaikeita kohtaan on perusteltua – erilaiset tutkimustavat eivät saa johtaa miljardivääryyksiin

Luonnonvarakeskuksen talvella päivittämän laskentamallin mukaan Suomen metsät eivät kykene sitomaan edes oman maaperänsä hiilidioksidipäästöjä. Uudet tulokset veivät pitkälti pohjan hiilinielujen varaan rakennetulta ilmastopolitiikalta. Samalla ne kiihdyttivät keskustelua hakkuiden vähentämistarpeista sekä kustannuksista, joita EU:n Suomelle asettamien ilmastotavoitteiden saavuttamatta jääminen aiheuttaisi.

Luontoväen puheenvuoroissa on maalailtu jopa miljardeihin euroihin kohoavasta laskusta, jos Suomen maankäyttösektori (lulucf) ei ole vuosien 2021–2025 viisivuotiskaudella hiilineutraali. Maankäyttösektoria koskevan EU-asetuksen mukaan päästöoikeuksia on ostettava muista jäsenmaista, jos tavoite ei täyty.

Samaan aikaan kun Suomessa tutkijat kerryttävät tietämystään hiilen kierrosta metsäympäristössä ja rakentavat sen pohjalta yhä hienovaraisempia laskentamalleja, Ruotsissa käsitys metsien hiilensidonnasta perustuu mittauksiin. Ne taas osoittavat puuston kasvun ja metsien maaperän sitovan hiiltä edelleen enemmän kuin sitä metsäympäristöstä vapautuu. Tämä on perustellusti herättänyt kysymyksiä siitä, pohjautuvatko näkemykset Suomea uhkaavasta päästöoikeuslaskusta lainkaan todellisuuteen.

Kuten Helsingin yliopiston suometsätieteen professori Annamari Laurén MT Liven haastattelussa 16.4. totesi, mallinnuksiin pitää voida luottaa, mikäli niiden perusteella pistetään osa jäsenmaista ostamaan päästöoikeuksia miljardien eurojen edestä toisilta jäsenmailta. Hämmästelyä on syystäkin herättänyt tieto siitä, että nykytiedolla myyjäpuolella olisi esimerkiksi Romania.

Jos päästökaupan perusteet eivät ole jäsenmaiden välillä yhtenevät, EU palkitsee ja rankaisee perusteettomasti eri tavoin tutkimusta tehneitä maita. Nykyisten tutkimustietojen perusteella miljardien eurojen päästöoikeuskaupoille ei ole perusteita.

Nykyinen EU-komissio valmistelee paraikaa edellisen komission alulle panemaa metsien seurantaa eli monitorointia koskevaa asetusta, joka edellyttäisi jäsenmaat tuottamaan komission käyttöön huomattavan yksityiskohtaista tietoa metsien kasvusta, kehityksestä ja monimuotoisuudesta. Yhteismitallista tietoa metsistä tarvitaan päätöksenteon tueksi. Samalla on kuitenkin varmistettava, ettei kerättävä tieto esimerkiksi päädy tahoille, joiden käsissä se vaarantaa metsien omaisuudensuojan.

EU-parlamentin suurin ryhmä, keskustaoikeiston EPP yritti jo ennen viime kesän EU-vaaleja torpata komission kaavailemaa metsäsääntelyä, eikä ryhmä ole vaalien jälkeenkään ryhtynyt peruuttamaan aikeestaan. MT:n haastattelussa ryhmän saksalainen edustaja Stefan Köhler kertoo ryhmän tähtäimessä olevan ennen muuta monitorointi ja metsäkatoasetus. Köhlerin mukaan EPP luottaisi jäsenmaiden omaan osaamiseen ja ohjeistukseen siitä, miten tiedonkeruuta metsiä koskevan päätöksenteon tueksi harjoitetaan. (MT 28.4.)

On kuitenkin välttämätöntä kysyä, riittääkö ohjeistus suojaamaan Suomen kaltaisia metsäntutkimuksen edelläkävijämaita. Vaarana on, että päätöksenteko perustuisi hyvin eritasoiseen tietopohjaan. Pahimmillaan hyötyjiä ovat tiedonkeruun laiminlyövät tai sen ylimalkaisesti hoitavat maat. Vähintäänkin se loisi pohjan vakavalle ja perustellulle epäilykselle siitä, että päästöoikeuksia päätyy kaupattavaksi puutteellisin näytöin. Jo nykyisellään EU:lla on vaikeuksia vakuuttaa byrokratiamyllyjä vastaan taistelevat maaseudun ihmiset siitä, että säännöt ovat samat kaikissa jäsenmaissa.

Tämän vuoksi tarvitaan rakentavia esityksiä. Sellainen on esimerkiksi suomalaismeppi Katri Kulmunin (kesk.) ehdotus metsätiedon keruun ulkoistamisesta metsienhoidon kestävyyttä kuvaavaa tietoa jo 1990-luvun alusta lähtien keränneelle Forest Europelle (MT 28.4.).