• Maaseudulle uhkaa jäädä ennallistamisestakin vain maksajan ja luopujan rooli

    Ennallistamistyössä on kiinnitettävä huomiota siihen, kenelle työn taloudellinen hyöty viime kädessä valuu. Jos raha lopulta päätyy vain kaupunkien kirjoituspöytien ääreen, kehitys ei ole sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää.
    Ennallistettavaa turvetuotantoaluetta. Kuvituskuva.
    Ennallistettavaa turvetuotantoaluetta. Kuvituskuva. Kuva: Johannes Tervo
    Pääkirjoitus|Politiikka
    3.12.202504:00
    Pääkirjoitus
    Juhani Reku

    Yli 30 vuotta turveyrittäjänä toiminut Risto Kokko on toteuttanut urallaan käänteen, jonka ennustetaan vihreissä visioissa tuottavan Suomeen työtä ja tuloja lähivuosikymmenien aikana: hänen koneensa ja palkkaamansa työvoima eivät enää nosta turvetta energiaksi, kasvualustoiksi tai kuivikkeeksi – nyt ne päinvastoin tekevät töitä saadakseen palautettua veden entisille soille. (MT 1.12.)

    Lisää aiheesta
    • Risto Kokko perusti Kokkopeat oy:n vuonna 1996. Vuonna 2023 hän alkoi ennallistaa soita.

      Luonto | Risto Kokko ryhtyi turpeennoston loputtua ennallistamaan soita – ihmettelee, miksi suunnittelutyö maksaa niin paljon

      Tilaajalle

    EU edellyttää Suomen ennallistavan heikentyneitä elinympäristöjä, muun muassa turvetuotantoalueiksi otettuja, pelloiksi raivattuja tai metsätalouteen ojitettuja soita. Kansallista suunnitelmaa EU:n asettamien tavoitteiden täyttämiseksi laaditaan paraikaa. EU-tavoitteen tärkeyttä harva pystyy perustellusti kyseenalaistamaan: ihmistoiminta on monin tavoin vaarantanut luonnonympäristöjä ja heikentänyt niistä riippuvaisten kasvien ja eläinten elinmahdollisuuksia.

    Kestävyydellä on ympäristön lisäksi kuitenkin aina myös sosiaalinen ja taloudellinen ulottuvuutensa. Juhlapuheissa ennallistamisen ennustetaan tuottavan työtä ja hyvinvointia vuosikymmeniksi eteenpäin alueille, joilla työmahdollisuudet ovat muutoinkin vähentyneet ja elinkeinorakenne ohentunut. Puheissa vilahtelevat myös komeat määrät euroja, joita näiden toimien luvataan tuottavan. EU:n komissio on esittänyt ennallistamisen tuomiksi hyödyiksi peräti 10 miljardia euroa.

    Maaseudulla näiden miljardien lopullinen osoite epäilyttää monia, perustellusti. Todennäköisesti valtaosa ennallistamisen lopulta konkretisoituvista hyödyistä ei tule päätymään niille, jotka sen kustannukset maksavat tai jotka tulojaan menettävät. Konsultit, tutkijat ja tutkimushankkeet pitävät kyllä rahanjaossa puolensa.

    Maaseudulla näiden miljardien lopullinen osoite epäilyttää monia.

    Hyvän kuvan tästä antaa jo Risto Kokon omistamat Kokkopeat-yrityksen nykytilanne: turvetta nostaessaan yritys työllisti yrittäjän itsensä lisäksi kymmenisen työntekijää, nyt enää kolme. Ennallistamisen tuoma työ on myös suurelta osin kertaluonteista: ennallistamistöiden valmistuttua alue ei enää sen enempää tuota omistajalleen tuloa kuin tuo alueelle työtäkään.

    MT:n haastattelema Kokko ihmettelee perustellusti, miksi kirjoituspöytien äärellä tehtävään suunnitteluun käytetään niin paljon aikaa ja rahaa, jopa kymmeniätuhansia euroja.

    Tähän ihmetykseen tiivistyy monin tavoin ennallistamisen suurin riski: se, joka tekee ja uhraa omaisuuttaan eniten, saa lopulta kaikkein vähiten, ja päätteeksi joutuu vielä sammuttamaan valot. Maaseudun näkökulmasta tilannetta, jossa raha ja työt ulosmitataan kaupunkien hyväksi, on vaikeaa kutsua oikeudenmukaiseksi siirtymäksi.

    Lisää aiheesta
    • Vihreät esittää erityistalousalueiden perustamista Itä-Suomeen. Asian puolesta puhuu joensuulainen kansanedustaja Krista Mikkonen (vihr.).

      Politiikka | Vihreät esittää merkittäviä hankkeita itäiseen Suomeen ‒ tässä lista toimenpiteistä

    • MTK Keski-Suomen Juhana Jalkanen muistutti kunnollisista korvauksista peltojen läpi kulkevista sähkölinjoista. Tomi Ahonen auttoi eteen toimivan mikrofonin.

      Maatalouspolitiikka | ”Onko elinkeinomme ihan kestävällä pohjalla”, ihmeteltiin MTK:n valtuuskunnassa

      Tilaajalle
    • Tilaisuuksissa kootut viljelijöiden viestit ja ratkaisuehdotukset turvepeltojen ennallistamisesta saadaan suoraan asetuksen kansalliseen valmisteluun, sanoo erityisasiantuntija Joel Rouvavuori maa- ja metsätalousministeriöstä. Kuvituskuvassa turvepeltoa.

      Maatalouspolitiikka | Ministeriö kuunteli näkemyksiä turvepeltojen ennallistamisesta – viljelijät vaativat korvauksiin selkeyttä

      Tilaajalle
    • Kosteikoksi ennallistettavaa entistä turvepeltoa. Kuvituskuva.

      Politiikka | Turvepeltojen ennallistamisessa edessä vielä iso urakka, jotta lopputulos olisi oikeudenmukainen

    Artikkelin aiheet
    ennallistaminen
    ennallistamissuunnitelma
    EU:n ennallistamisasetus
    soiden ennallistaminen
    oikeudenmukainen siirtymä
    Turve
    Luonnonsuojelu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa